Monday, January 19, 2015

Uusi paras kaveri / Our new best friend

Kaipaan Yhdysvalloista muutamia juttuja, mm. aina auki olevia ruokakauppoja, älyttömän isoja elokuvateattereita, fiksua kierrätysjärjestelmää ja farmers' marketteja. Yksi jokapäiväisimmistä ikävöinnin kohteistani on ollut hyvä pystyasentoinen pölynimuri, siis sellainen, jota 180-senttisen ihmisen ei tarvitse raahata perässään selkä kumarassa, kun yrittää epätoivoisesti saada mattoja puhtaaksi kissankarvoista, jotka ovat luikerrelleet sisälle maton kuituihin. Tuhlasimme kaksi vuotta sitten satoja euroja kodinkonekauppiaan vuolaasti suosittelemaan testivoittaja-Electroluxiin, joka vain liiskasi ja pyöritteli kissankarvoja edestakaisin matolla ja sai selänkin kipeäksi. 

Kun Electrolux sanoi sopimuksensa vuoden vaihteessa irti, metsästin meille netistä pystyasentoisen Dysonin, sellaisen, joka meillä Yhdysvalloissakin oli. Ja ah, imurointi ei ole koskaan ollut näin ihanaa. Voisikohan joku kertoa, miksei Suomesta saa pystyasentoisia imureita? Ne ovat niin paljon fiksumpia ja helppokäyttöisempiä kuin perästäraahattavat. Lisäksi Dysonin rullaava matoille tarkoitettava roottorisysteemi on lemmikkieläinkotiin ihan mahtava: kissankarvat saavat todellakin kyytiä. En vaihda imuria enää koskaan. Dyson nyt ja ikuisesti!


There are some things I miss from the United States: 24-hour grocery stores (Wegman's), big movie theaters, farmers' markets and the smart recycling system. One of the things I've missed the most is having an upright vacuum cleaner. European vacuum cleaners are canister types that you have to drag behind you, in a crouched down position, may I add, if you are 5'11". Two years ago we invested several hundreds of euros on a test-winning Electrolux vacuum cleaner that did nothing but move cat hair from one part of the rug to the other and make our backs sore. 

When the crappy Electrolux broke down at around Christmas, I started to look for an upright Dyson, and finally, after what felt like an impossible task, found almost the same model we had back in the US. Let me tell you, vacuuming has never been this awesome. I don't understand why they don't sell upright vacuums in Finland - they are so much easier to use, especially if you're tall. Dyson's rug/carpet-function is genius for a household with pets - there is no cat hair in sight. We're never looking back. Dyson now and forever!

1 comment:

  1. I think we have the same vacuum, haha. It is indeed GENIUS, the best I've ever had. It sure cost enough, but if you own more than one or two cats or dogs, a vacuum like this is completely necessary. I love the darned thing. That is so strange about Finland and upright vacuums. My late Mum had a really good canister vac, and it still didn't do that great of a job. Fine for hardwood floors but that's about it....

    ReplyDelete