Women in Clothes: Taste or style?

Viimeisestä Women in Clothes-postauksesta on vierähtänyt hetki, mutta projekti jatkuu! Vastailen siis omalta osaltani hienon WiC-kirjan haastattelukysymyksiin. Seuraava kysymys pitkällä listalla kuuluu: kumpaa sinulla on, makua vai tyyliä, miten niitä määritellään, ja kumpi niistä on tärkeämpi?

Tiedän kyllä, mitä tähän pitäisi vastata. Pitäisi kai lainata kornisti jotakin Coco Chanelin lausahdusta tai todeta, että muoti vaihtuu ja tyyli on ikuista, vai miten se menikään. Maku ja tyyli ovat aika monimutkaisia termejä. Molemmat ovat hankalasti määriteltäviä, osittain sen takia, että ne ovat kovin tavoiteltavia: niitä kuuluu haluta. 

Vastaan kysymyksen ensimmäiseen osaan: jos maulla tarkoitetaan muodin diskurssiin kuuluvaa varovaista innovatiivisuutta, joka lomittuu kuitenkin yhteiskunnallisiin pukeutumisnormeihin, ei, minulla ei ole makua, ei sitten nimeksikään. Pidän siitä, että näytän joskus ihan naurettavalta tyylikokeiluineni. En välitä juurikaan siitä, mikä on hyvän maun mukaista, miten minun kuuluisi pukeutua. Itse miellän maku-termin juurikin sellaisena, joka pyrkii konventionaalisuuteen. Maku pitää aina hyväksyttää toisilla. Maun määrittelee ulkomaailma, ei yksilö itse.

Entä sitten tyyli, onko minulla sitten sitä - no tietysti. Jokaisella on omansa, riippumatta siitä, miten kukin sen määrittää. Tyyli on subjektiivisempi kuin maku, ja jos minulta kysytään, paljon tärkeämpää. 

Mieleeni tuli eräs työn kautta tuntemani rouva, joka vaikuttaa paikallispolitiikassa. Rouvalle välillä naureskellaan selän takana, koska hän pukeutuu vaaleanpunaisiin glitter-vaatteisiin ja ikänsä puolesta täysin sopimattomiin asusteisiin. Hänellä ei ole makua, mutta voi pojat, hänellä on tyyliä, joka on hänen omansa. Ihailen tavattomasti sellaista naista, joka vähät välittää, mitä ulkopuoliset hänen tyylistään ajattelevat. Pari viikkoa sitten hän ilmaantui tapaamiseen ministerin kanssa vaaleanpunaiset Reinot jalassa. Ihailen.

- - -

It's been a while since my last Women in Clothes-post, but the project continues! The next question that this fine book asks is: Do you think you have taste or style? Which one is more important? What do these words mean to you?

I know how I should answer: I should come up with a suitable Coco Chanel-quote and say that while fashions change, style is forever, or whatever the saying is. But boy, taste and style are pretty tough words to pin down. I guess what they have in common is that both are desirable: we are supposed to want them.

Well, let me answer the first part of the question: if we define taste as carefully considered innovation that falls in line with societal dressing norms, no, I have no taste to speak of. I'm not afraid to look ridiculous at times, I like to try out new things. I don't really care about good taste. To me, taste tries to be somewhat conventional. Taste always has to be approved by someone else. Taste is defined by the outside world, not the person getting dressed.

And what about style, then? Yes, I have style. We all do. We all have our own style, regardless of how anyone else defines it. Style is subjective, and to me, much more important than taste.

The question makes me think of a lady, a local small-town politician I know through work. Sometimes other people laugh at her behind her back because she wears pink glitter-encrusted clothes and totally age-inappropriate accessories. She has no taste in the general sense of the word, but wow, she has style that is completely her own. I admire her tremendously: she couldn't care less what other people think of her and her style. A few weeks ago she showed up to shake hands with a high-ranking government minister, wearing baby pink slippers. Awesomeness! 

Women in Clothes: Talk

Women in Clothes-kirja kysyy, kenen kanssa puhut vaatteista. Minä puhun siskoni kanssa. Pidämme muotilehtisessioita aina kun mahdollista: pläräämme muotilehtiä, juomme teetä ja hölötämme vaatteista. Ihmettelemme muodin suuntauksia, katselemme kauniita kuvia, pohdimme omia tyylejämme. Kun pääsen Helsinkiin, käymme kirppareilla jos suinkin ehdimme, ja fiilistelemme vintage-aarteita siskon kaupalla. 

Vaateasioissa en luota kehenkään muuhun yhtä täysillä kuin siskooni. Puhumme samaa kieltä.

Women in Clothes asks: with whom do you talk about clothes? My answer is simple: my sister. We often have what we call "fashion magazine sessions": we flick through fashion magazines together while drinking tons of tea, and aimlessly ramble on about clothes and the fascinating world of fashion. We've done that for years; it's a bonding experience, and something we both love. Whenever I'm in Helsinki, we shop at flea markets together and try on vintage clothes at my sister's second hand shop. 

When it comes to clothes, there is no one I trust more than my sister. We just speak the same language.

Women in Clothes: Conversation

Seuraa ensimmäinen osa postaussarjassa Women in Clothes. Tänään kysytään, mikä keskustelu muodista tai tyylistä on vaikuttanut minuun eniten.

Olen puhunut paljon muodista ja tyylistä: äidin ja siskon kanssa, ystävien kanssa, tuntemattomien kanssa netin syövereissä, asiakkaiden kanssa työskennellessäni vaatetusalalla. Olen keskustellut oman tyylin löytämisestä, pintamuodin turhuudesta ja typeryydestä, omakuvasta, itsetunnosta, vartalokomplekseista. Suuri osa keskusteluista on ollut positiivisia, voimaannuttaviakin.

Olin alle kahdenkymmenen, kun vietin aurinkoista kesäpäivää isäni kanssa meren rannalla. Oli lämmin. Kävelin laiturille shorteissani ja vanhassa, kuluneessa mustassa topissa, jonka rinnukseen oli painettu turkoosilla, kiiltävällä, pienellä kirjoituksella CK Calvin Klein. "Ootsä joku snobi, vai?", isäni sanoi. Sain pienimuotoisen luennon siitä, kuinka typerää ja pinnallista merkkivaatteiden käyttäminen on. Hämmennyin kysymyksestä ja siitä seuranneesta keskustelusta täysin, koska en ollut valinnut päälleni tietoisesti merkkivaatetta. Muistan ostaneeni kyseisen topin alennusmyynnistä. Olin ostanut sen siksi, että se oli tarpeeksi pitkä - 1990-luvun lopulla t-paidat ja topit olivat usein todella lyhyitä, ja minun oli vaikea löytää tarpeeksi pitkiä yläosia. Toppi oli napakkaa puuvillaa, se tuntui hyvältä päällä, se oli luottovaate, jota olin käyttänyt valtavasti. Calvin Klein ei ollut tietoinen valinta, mutta isäni arvotti minua merkin perusteella, kyseenalaisti pukeutumiseni, arvoni ja persoonallisuuteni yhden vaatekappaleen vuoksi. Muistan pohtineeni, tunsiko isäni minua ollenkaan.

Valitsin tämän keskustelun omalta osaltani tärkeimmäksi, koska kenties tuolloin ajattelin ensimmäistä kertaa, kuinka suuri voima vaatevalinnoilla voi olla.

- - -

In the first post in a series of posts about Women in Clothes, we ask: what is the most transformative conversation you have ever had with someone on the subject of fashion or style.

I've had many conversations about style and fashion over the years. I've talked to my mother and my sister, my friends. I've had conversations with unknowns over the internet and with customers when I worked in clothing retail. I've had conversations about finding one's own style, about the stupidity of fashion trends, about self-image, self-confidence, body issues. The majority of the talks have been positive and empowering. 

I must have been in my early twenties, when I spent a beautiful, sunny summer day at my father's house by the sea. I walked to the pier, wearing shorts and an old, worn black tank top, which had a small, shiny turquoise CK Calvin Klein logo on it. "What are you, a snob or something?", my father asked me condescendingly. He gave me a small lecture on the stupidity and the superficiality of wearing fashion brands. I remember feeling very confused, because I hadn't been fully aware of wearing a particular brand. I had bought the top at a sale, because it was long enough for me. (Remember the 1990s, when tank tops and t-shirts were really short?) The top was made of nice, firm cotton and it fit me well. I didn't mean to wear Calvin Klein, in my own mind I was wearing a simple black top that fit me. But here was my father, questioning me over the very same tank top, questioning my values, my personality. I remember wondering if my father knew me at all.

I chose this conversation, because it might have been the first time when I fully realized how powerful clothes can be, that our clothing choices matter.

Women in Clothes

Laura postasi jokunen aika sitten uutuuskirjasta Women in Clothes. Se on hurjan mielenkiintoiselta vaikuttava, haastatteluihin, henkilökohtaisiin kertomuksiin ja satunnaisiin kohtaamisiin perustuva projekti siitä, mitä vaatteet naisille merkitsevät. Kirja kokoaa yhteen 500 sivullista yli 600 naisen ajatuksia vaatteista, tyylistä ja identiteetistä. No pakkohan se oli tilata.

Laura recently wrote a blog post about Women in Clothes, a new book. In case you haven't heard about it yet, Women in Clothes is a fascinating collection of interviews, personal stories and random encounters about what clothes mean to women. The book comprises of 500 pages of over 600 women sharing their thoughts on clothes, personal style and identity. Required reading alert!

Sain kirjaa aloitellessani ajatuksen käyttää kirjassa listattuja haastattelukysymyksiä tulevien blogipostausten materiaalina. Niinpä aloitan viikoittaisen Women in Clothes-postaussarjan, jossa hahmottelen omia vastauksiani kirjan asettamiin kysymyksiin. Luvassa on siis pohdintaa tyylistä, identiteetistä ja vaatteista.

As I read through the first few pages of the book, I got an idea for future blog posts. The book, in large part, is based on a survey that the editors sent out to hundreds of women, and the questions of the survey are listed in the book. I'm going to begin a series of posts, where I try to come up with my own answers to the questions in the Women in Clothes-survey. Get ready for a weekly dose of thoughts on style, identity and clothes.