Pari suomalaista bloggaajaa on alkuvuodesta kirjoittanut tavaran vähentämisestä, oli kyse sitten vaatteiden tai kaiken turhan karsimisesta. Usein vastaavanlaisia postauksia koristaa pitkä kommenttirimpsu, jossa a) joko kerrotaan, että itsellä on sama projekti käynnissä, b) kauhistellaan, miten ihmisille kertyy karsittavaa tavaraa, koska kommentoija itse ostaa ainoastaan tarpeeseen eikä koskaan säilytä mitään turhaa, tai c) innostutaan bloggaajan projektista ja päätetään itse aloittaa sama projekti. Maailmassa tuntuu olevan lukemattomia minimalistiseen elämäntapaan keskittyneitä blogeja. Project 333:n myötä kai minutkin voisi luokitella yhdeksi monesta liikaan tavaraan kyllästyneistä - paitsi että minä pidän paljosta tavarasta.
Minusta tuntuu usein siltä, että nykyihmisen kuuluu olla käytännöllinen, tiedostava, kulutusta vähentävä ja aina vain vähempään tyytyvä. Liika tavara on noloa. Meidän kuuluisi naureskella vanhempiemme ja etenkin heidän vanhempiensa pula-ajoilta peräisin olevalle säilytysvimmalle. Sisustuslehdet esittelevät (ainakin Suomessa) kyllästymiseen saakka kokovalkoisia sisustuksia, tyhjiä pintoja ja kuvateksteissä käytetään lauseita kuten "jokaisella tavaralla on paikkansa" tai "vähemmän on enemmän". Jos joskus jonkun keräilijän kotiin eksytäänkin, lehdet puhuvat "taiteellisesta" kodista tai siitä, kuinka asukkaan vinyylilevykokoelma "kätketään" tehokkaasti jonkun salaisen vipupeiliovisysteemin taakse. Kun Arabian kastikekulhoja keräävä täti on vähän hassu, liikaa vaatteita omistava bloggajatyttö tai -nainen on jo säälittävä. Liian tavaran hamstraaminen kertoo kontrollin menettämisestä, taipumuksesta taipua markkinavoimien edessä, itsetunnon puutteesta. Tavara kertoo ostamisesta, ostaminen taas kuluttamisesta, kuluttaminen kai itsekkyydestä.
Mutta mitä jos tykkää tavaroista? Kerään muun muassa Lomonosovin monien mauttomina pitämiä posliinililintuja ja kauniita epäkäytännöllisiä teekuppeja, jotka pitää pestä käsin. Säilytän vanhat muotilehdet ja ostan kirppikseltä epäkunnossa olevia, pyöreitä herätyskelloja, ihmisten vanhoja valokuva-albumeita ja nättejä kirjoja, joita en koskaan aio edes lukea. Mielestäni jokaisessa kodissa kuuluisi olla urpon näköisiä pehmoeläimiä esillä, mutta moni liian tavaran karsija on kanssani ihan eri mieltä, ja se heille tietysti sallittakoon. Minua kai kiinnostaa, kun kerran tavaran hamstraajien psykologisia motiiveja usein näkee pohdittavan, että mikä mahtaa olla minimalismiin pyrkivän trendin taustalla. Elämmekö niin epävakaita aikoja, että tavaran poistaminen elämän yhtälöstä helpottaa ahdistustamme, ja jos näin on, mikä tavarassa meitä oikein ahdistaa? Ehkä aikuisuus on in, ja liika tavara muistuttaa meitä joko lapsuudesta (jolloin kiiltävät karkkipaperitkin säilöttiin lastenkirjojen sivujen väliin) tai vanhuudesta, jonka liitämme sota-ajan pulavuosiin, ankeuteen, puutteeseen. Vai onko kyse vain siitä, että meillä on nykyisin niin kiire, että tavaroiden säilyttäminen tai niiden ajatteleminenkin vie meiltä niin paljon aikaa ja energiaa, että on parempi hankkiutua kaikesta eroon? Voi tietysti olla niinkin, että mitään sen kummempia psykologisia motiiveja ei ole, ja ihmisyys on siirtymässä materiaalittomaan sfääriin, jossa kaikenlainen liikkuvuus on itseisarvo. Omistaminen juurruttaa, pitää ihmisen paikallaan. Ehkä tavaralliset ihmiset ovat perässähiihtäjiä, konservatiiveja ja auttamattomasti ajastaan jäljessä.
Olen tässä taas pohdiskellut Project 333:a. Kun olen miettinyt nykyihmisen tarvetta yksinkertaiseen, tavarattomaan elämään ja sen soveltamista omaan vaatekaappiini, ahdistun. Pidän siitä, että minulla on paljon vaatteita. Kyse ei ole ehkä vain siitä, että minulla olisi ihan liikaa vaatteita, vaan siitä, että minulla on liikaa sellaisia vaatteita, joihin en suhtaudu rakkaudella. Vähän niinkuin jos ostaisin kirppikseltä Lomonosovin posliinilinnun, joka näyttääkin ilkeätä eikä lempeältä, jonka energia ei ole oikeanlainen, ja sitten niitä kasaantuisi vitriiniin. Helposti sitä kai tulisi ajatelleeksi, että mitä mä näitä lintuja hamstraan, kun en edes tykkää niistä. Tulisi halu hankkiutua niistä eroon. Mutta nytpä onkin niin, että minulla on vitriinissä vain kauniita tai veikeitä posliinilintuja, jotka saavat minut hymyilemään, joista en halua koskaan luopua (ne ovat jopa matkanneet kanssani Atlantin toiselle puolelle ja takaisin) ja minulle on ihan se ja sama, jos joku pitää minua sen takia materialistina. Samaa systeemiä pitänee yrittää myös vaatteiden kohdalla.
- - -
Some popular Finnish bloggers have been writing about owning too much stuff, be it clothes or just stuff in general. They've decided to give up on stuff they no longer need and write about how liberating it all feels. Typically these types of blog posts attract comments from three different types of readers: 1) the ones that are currently working on a similar project or have already gone through it and now enjoy a much simpler life, 2) the ones that don't understand how anyone could possibly ever accumulate too much stuff, because they never buy or store anything they don't need, or 3) the ones that are, due to the blogger in question, inspired to begin a de-cluttering process of their own. There are countless blogs out there that already focus on a minimalist lifestyle, but to me it seems that the anti-stuff movement is gaining momentum like never before. Since I started Project 333, I could quite easily be lumped into the same group of wannabe-minimalists, except that... I kind of like having a lot of stuff.
I feel that there is growing pressure these days to be very practical, critical and anti-consumerist. One should aim at always owning less. Having too much stuff is a little embarrassing: we are almost encouraged to draw a line between ourselves and our grandparents, who saved everything during the difficult post-World War II years. Interior design magazines in Finland publish stories of entirely white homes with no clutter to be seen anywhere. The photo captions talk about every item having it's own, functional purpose, about less being more. Occasionally the magazines might visit a home of a collector, in which case the home is labeled "artistic", but even then, the vinyl record collection of the inhabitant is shown behind practical sliding doors or such, out of sight. An older lady who collects Finnish Arabia porcelain might be considered a little kooky, but a blogger with too many clothes is almost an embarrassment. Having too much stuff equals lack of discipline or self-esteem, and consumerism. Stuff equals buying, buying equals consumerism, consumerism equals selfishness, I guess.
But what if one happens to like stuff? I collect Lomonosov porcelain birds that many people find distasteful, as well as pretty gilded teacups that I can't wash in the dishwasher. I buy old, round alarm clocks at the flea market, and pretty books I never intend to read. I think that every home should have at least a couple of silly looking stuffed toys about, but I understand that not everyone feels like that. I guess I often wonder, since the psychological undertones of hoarding or stuff accumulation are so often discussed, what are the fundamental reasons behind our current aversion to stuff. Are our lives really so stressful and convoluted these days that getting rid of stuff makes us feel better, and if this is the case, then what is it about stuff that causes us so much anxiety? Is being a grown up "in", and all of our stuff reminds us of our childhood, when we used to press shiny candy wrappers in between the pages of our favorite books, or of old age, when we tend to hold onto our possessions as we do to dear life? Do we really have so little free time on our tired hands these days, that storing and taking care of stuff consumes all the energy we have to spare? I guess it's possible that there are no serious psychological undertones to any of this, and as a species, us humans are just moving toward a non-material existence, where mobility is what counts. Property and stuff keep us in one place, keep us settled. That would mean that people like me are stagnant, conservative, and out of the loop.
I've been thinking about Project 333 again. When I think about the blogosphere's sudden urge for minimalism, I've come to realize that that's not what I'm getting at. It's not necessarily that I just own way too many clothes (although yes, I probably own too many), my problem has to do with owning clothes that I don't feel passionate about. It's kind of like my Lomonosov birds: if I bought porcelain birds with mean faces or the wrong type of energy, I'd get awfully sick and tired of having the stupid birds in my glass cabinet. Why would I collect birds that aren't just right, shouldn't I just get rid of them? The thing is though, that my Lomonosov birds all have beautiful expressions and fun faces, and I never think to buy the mean-looking ones, no matter how cheap they might be. I know how to buy, store and care for my porcelain birds. I don't ever consider getting rid of them (they've even traveled with me to the other side of the Atlantic and back), and if someone might think that I'm a materialist because of my porcelain birds, well, then that's just too bad. I guess there's a lesson to be learned in there, somewhere, when it comes to clothes, too.
Kirjoitin pitkän kommentin, joka katosi kun kommentoidessa piti kirjautua Google accountille. Pointtina oli kuitenki sanoa, että olen miettinyt aivan samaa asiaa ja on mukava huomata etten ole yksin muistoesineideni kanssa tässä skandinaavisen valkoisessa maailmassa.
ReplyDeleteTerveisiä pehmoeläimille!
Terkut välitetty! :) Ja mukavaa tietää, etten minäkään ole ajatuksineni yksin.
DeleteThank you for this. You have articulated some probing and thoughtful questions that have only been hovering on the edges of my mind recently. I agree that there seems to be a trend to jump on the minimalist bandwagon without asking some of these deeper questions.
ReplyDeleteIndeed. I am sure there are a lot of people out there for whom minimalism is just what they have always been looking for - the right way to live. But it concerns me a little that minimalism is becoming a trend, a lot like the current fitness craze that's replacing dieting. I often get the feeling that a lot of people have a hard time following their hearts these days, and that's why we keep thinking we need all sorts of guidelines, be it with eating, dressing or what have you...
DeleteTämähän on yksi ikuisuusaiheista tässäkin osoitteessa, mutta kirjoititpas sen hyvin, sen mitä itsekin toisinaan ajattelen. Nykyisin pohdin asiaa tosin huomattavasti vähemmän, ja se taitaa johtua aivan siitä että se on mun työ, siis rakastuminen kaikkeen vanhaan; korjausta vailla oleviin mekkoihin sun muihin. Ja kun joka päivä olen sellaisten ihmisten ympäröimänä jotka rakastuvat, kiintyvät, löytävät aarteita ja kiikiuttavat ne kotiinsa. Kaksi ja puoli vuotta second hand -kauppiaana, enkä ole tavannut yhtäkään ihmistä josta olis tullut fiilis että se ajattelis oikeasti "ai kamala kun mulla on paljon kauniita vintagemekkoja, täytyypä ryhtyä minimalistiksi." Toki tämä aihe herättää säännöllisesti keskustelua, etenkin kun kierrätän myös sellaista kamaa josta ihmiset todella haluavat luopua. Ja joillakin on kyllä todella paljon vaatetta, just esim. heräte/terapiamielessä ostettua, sellaista josta on tullut paha mieli, liian ostelun pahoinvointi. Sellaisesta kamasta sitten luovutaan, ja se voi olla tosi hyvä ja puhdistava juttu. Mutta onneksi (mun mielestä) tilalle tulee ne "rakkausvaatteet", samalla periaatteella hankitut kuin sun posliinilinnut :)..
ReplyDeleteJoo, tavarasta luopuminen voi olla erittäin tarpeellistakin, ja kun tuota postausta naputtelin, niin mietin vähän, että olisiko siihen pitänyt lisätä joku disclaimer, tyyliin "posketon halvan roinan shoppailu on kumminkin se megatrendi, eikä minimalismi, joka kai kuitenkin on viemässä monia ihmisiä oikeaan suuntaan". Mutta en sitten lisännyt sitä, koska kulutuskriittinen ajatuksenjuoksuni nyt lienee kaikille tuttua muutenkin...
DeleteMinimalismi, kuppien keräily, askeettisuus, hulvaton hymyssä suin nautiskelija... jne. - kaikkihan on ok jos se tuntuu hyvältä, omalta jutulta. Kun kaman keräily tai keräilemättömyys ei perustu siihen että se just nyt on in, kun muutkin, näin pitää (vaarallinen sana) tehdä. Turhuutta ei ole se ettet tarvitse tavaraa jonka omistat/hankit jos pidät siitä. Jos siitä tulee hyvä fiilis. Saa hymyilemään. Paljon tai vähän - jos fiilis ja niinkuin kirjoitit, energia on hyvä määrällä ei niin väliä.
ReplyDeleteTurhuutta ja allergiaa aiheuttavaa on se ahneus jolla roinaa ja vaatteita hankitaan. Kun ei tarvitse eikä pidä tai välitä hankkimastaan. Hankinta perustuu haluun hankkia. Miten hemmetissä halutaan säilöä merkityksetöntä tavaraa? Tuleeko merkitys siitä että pitää olla sitä ja sitä?
Kotini tavarat on monen mielestä karseeta vanhaa p...aa, mulle tunteita ja hymyä. Tai joskus myös surua ja kaipausta. Mut tunnetta. Jos ei väreitä tuu suuntaan tai toiseen, tavara lähtee yleensä kiertoon. Ken viihtyy valkoisessa sisustuslehtikodissa niin ok jos nauttii olostaan. Kunhan se ei ole ´pitää´ -juttu.
Ohoh, aihe saa sykkeen nousemaan :) Jarrutan siis... ja toivotan hymyilyttäviä talvipäiviä Pohjanmaalle!
Jep, juuri näin, tunne on tärkein. Kuten tossa aiempaan kommenttiin kirjoitinkin, niin onhan se toki niin, että se tolkuton halvan romun shoppaaminen on edelleen se iso ongelma. Toki minimalismi trendinä varmaankin puhuttelee montaa ihmistä ihan aidostikin, ja sehän on tosi hienoa. Jotenkin nyppii ehkä sellainen yleinen lifestyle-trendimeininki kumminkin, ihan kuin emme osaisi oikeastaan enää kuunnella itseämme, ihan kuin emme tietäisi, miten elää meille sopivalla tavalla. Yhä useammin pitäisi hengähtää ja mennä oman sydämen mukaan, eikä kuunnella muita, oli sitten kyse tavarasta, vaatteista, syömisestä tai liikkumisesta. Koska kyllä me tiedetään sisimmässämme, miten meidän on hyvä elää. :)
DeleteWell, and I feel like the idea of just getting rid of everything you might not use within the next year as an "eco" minimalist move is so misguided. Most of the times people are just dumping their stuff on thrift stores where no one else is buying them either and they would have gotten more use sitting in a closet and getting used once every 2 years.
ReplyDeleteI feel like the whole McMansion real estate bust and subsequent economy tanking is what kicked off the sea change here -- being realistic instead of aspirational became the big thing but then it swung the other way as well, which has its own issues (as you've noted!).
What she said.
DeleteI couldn't agree more with everything you said!
DeleteI was going to mention in the post how most of these de-clutterers just say that they dumped so and so many bags of stuff at a charity shop, as if it's a superbly green thing to do. And we all know that it's not, for the most part the stuff just sits there too, just like you said...
JUURI NÄIN! Mulla on itellä (Välihuomio, kirjoitin itella, sitten itekseni hihittelin, koska postihuumori. Hulluilla halvat huvit, idiooteilla ilmaset, Mummi aina sano.) ollu varmaan kaks kolme vuotta tekeillä postaus siitä miten minä en tykkää minimalismista ja miten sillä ei mun mielestä juuri ole esimerkiksi yksinkertaisemman elämän kanssa paljonkaan tekemistä, paitti että siivomista ois vähemmän. En siis ole mitenkään vastaan sitä että joitakin muita tavara ahdistaa, tai että minimalistinen estetiikka puhuttelee ihmisiä, mutta sitä vastaan kylläkin on, että minimalismi on vain se estetiikka ja että senkin voi ostaa.
ReplyDeleteJa sen on just se yks estetiikka: valkosta, graafista blaa blaa. Tähän minimalismiin ei tunnu kuuluvan esimerkiksi ruma, mutta käytännöllinen tavara, tai mikään muukaan tuote joka ei vastaa estetiikkaa.
Myös korpee minimalismin ja yksinkertaisen elämän automaattinen yhdistäminen. Itse olen ainakin huomannut että sellaiset yksinkertaiset asiat kuin oman ruuan kasvattaminen tai asioiden itse tekeminen vaativat yllättävän määrän oheistuotteita. Meillä ei esimerkiksi tosiaankaan ole minimalistinen ruokailutila, vaan se on täynnä purkkeja, pannuja leipävuokia ja säilömistavaroita joista monia käytetään tasan kerran vuodessa yhden kuukauden ajan ja sitten ei taas 11 kuukauteen, mutta mitkä ainakin minusta on tuikitarpeellisia.Ittekin myös varmaan maalaisena saatat samaistua siihen, että meillä on ainakin ihan hitosti tavaraa koska sitä nyt vaan tarvii, haluis tai ei. Ja se ei kaikki tosiaankaan oo semmosta tavaraa mitä vois heti uudestaan ostaa, jos hankkiutuis eroon ja sitten tarviiskin.
Tähän liittyy musta sekin että usein minimalistisen tavaran raakkauksen taustalla on myös mahdollisuus ostaa sama, tai korvaava tavara uudestaan sitten jos sitä tarvii. Tai että jos jotain puuttu niin sen voi hakea ensihätään heti (design) kaupasta. Itte mietin tarkkaan että hankkiudunko jostain eroon jutusta eroon, koska sitten niitä pitää lainata naapureilta, tai yrittää etsiä jostain. Toisaalta, oon myös hirvee kitupiikki mitään ostamaan, vaan vitkuttelen kunnes tuote suurinpiirtein kävelee vastaan ilmaiseksi.
Kukin taaplaa tyylillään, mutta itse tykkään siitä että jos jotain haluaa tehdä, ei kaikkea tarvitse ostaa alusta asti uusiksi, vaan ne välineet on jo olemassa. Ja musta on kivaa että on valinnan varaa. Ja tottakai pakko sanoa että täällä minä höyryän peltimukieni ja kymmenien mekkojeni joukosta, samalla kun tuskailen että mitäs jos ensi syksynä pitää muuttaa jurttaan. Kiitos siis tästä tekstistä. Ja siitä että oot täällä mun ja siskos ja monien muiden hassujen, vähän hamstraajien kanssa hyvässä seurassa.
Jaettu postihuumori on paras huumori! :) Ja sitten asiaan: joo, hyviä pointteja. Joillekin ihmisille on erinäisten harrastusten / elämäntapaan liittyvien juttujen takia tarpeellista omistaa tavaraa, esim. just ruoanlaitto, säilöminen, mulla henk. koht. vaikka pihatyöt - en mä käytä mun kesäkukkien suojaruukkuja kuin 3 kk vuodessa, ja haravaa satunnaisesti syksyllä, mutta kyllä ottaisi päähän, jos niitä pitäisi aina lähteä jostain lainaamaan. Sekin on niin suhteellista, että mikä tavaroiden käyttöaste pitäisi olla, jotta ne olis "tarpeeks hyödyllisiä".
DeleteOon samaa mieltä tosta, että minimalistinen estetiikkakin on usein vain markkinointikeino. Vaatepuolella COS:in suosio on hyvä esimerkki siitä, että minimalistisella estetiikalla myydään ihan hulluna yhtä halpoja rättejä ja yhtä paljon yhden kauden kamaa kuin muissakin halpavaateketjuissa - ja pelkän estetiikan takia sitä ollaan muka niin minimalistisia, niin minimalistisia. Kai se on niin, että jokaiseen ismiin voi eksyä.
I enjoyed this post on the topic, ob another blog I read, so much that every now and again, I go and read it again: http://www.oranges-and-apples.com/2011/11/in-defence-of-stuff.html
ReplyDeleteOh yes, I remember Franca's post from a few years back - it's still just as awesome now as it was then. :)
DeleteMielenkiintoista pohdintaa, josta en ole aivan eri mieltä (vaikka liputankin käytännöllisen vaatekaapin puolesta!). Rakastan somia pitsiliinoja, porsliinikuppeja, vanhoja kirjoja ja silkkikukkia, ja kaikenlaista isovanhemmilta perittyä. Kun seurailee tavaranpoistoprojekteja, jossa nimenomaan isoäidin virkkaamat liinat ja suvun perintöastiat viedään kirppikselle, niin tulee mieleen että aina parinkymmenen vuoden välein tulee buumi jossa kaikki kauniit vanhat tavarat hävitetään (ja kauniit vanhat rakennukset myös). Joskus 1960-luvulla taisi olla samanlainen, ja sitä ennen 1920-luvulla, tehokkuuden ja modernin elämäntavan nimissä. Sitten myöhemmin ihmetellään, miksi ne hullut tärväsivät niin paljon kaunista, jota ei koskaan enää saa takaisin.
ReplyDeleteMutta jokatapauksessa, mitä tulee vaatteisiin, elämänlaatua kyllä parantaa aivan valtavasti se, että omistaa kohtuullisesti vaatteita, joita käyttää ja joista todella pitää paljon, verrattuna siihen että omistaa valtavasti vaatteita jotka eivät sovi yhteen, eivätkä omaan elämään, ja joista ei edes kaikista juurikaan pidä - ainakaan itsellään päällä. Olen kokeillut molempia, ja saisin hermoromahduksen jos kaikki entiset vaatteeni jotenkin palaisivat takaisin kaappiini.
ps. P333 ei toimi, jos valitset siihen vain tylsiä vaatteita, ota ihmeessä turkoosi pörröneule mukaan jos se on piristävä!
Kiitos hyvästä kommentista! Ja joo, olen kaikesta samaa mieltä. Tavarasta eroonhankkiutumisessa ei ole järkeä, jos sen taustalla on vain tarve hankkiutua eroon menneestä. (Siskoni omassa blogissaan juuri kirjoitti pelastaneensa roskiksesta vanhan hatturasian ja upean peilin... kauniita tavaroita, joita ei enää tehdä koskaan. Surettaa, että joku tässä maailmassa ajattelee, ettei sellaisilla aarteilla ole enää mitään virkaa ja ne joutavat roskikseen...)
DeleteTässä Project 333:n kourissa kiemurtelevana alan kallistua siihen suuntaan, ettei ole mitään järkeä pitää vaatekaapissa sellaisia vaatteita, jotka suorastaan masentavat. En oikeastaan edes tajua, miksi vaatekaapissani on sellaisia, ja sitten vielä käytän niitä. (Tai ehkä käytän niitä siten, että yhdistelmät ovat masentavia?) Uskon kyllä ihan vakaasti siihen, että mielummin vähän ja parempaa... mutta tykkään paljostakin, - ja tässä kai omankin kommenttisi avainajatus: kunhan se on kaunista ja ihanaa, jolloin se paljous ei olekaan enää se pääasia. :) Harkitsen rukkaavani tuota 33:n vaatteen kokoonpanoani vähän tässä lähipäivinä - enemmän ihanaa, vähemmän masentavaa, koska ei tästä muuten mitään tule.
Lähinnä tiivistäisin näkemykseni niin, että ei ole lainkaan yliampuvaa vaatia vaatteiltaan sekä toimivuutta että hauskuutta. Sellaisia, jotka eivät täytä jälkimmäistä kriteeriä ei kannata edes hankkia, ja sellaisia jotka eivät täytä ensimäistä kriteeriä voi pitää koristeena, mutta ei kannata hautoa vaatekaapissa.
DeleteHyvää pohdintaa ja hyviä kommentteja.
ReplyDeleteItse olen sillä linjalla, että kukin tekee niin kuin näkee itselleen parhaaksi. Itse miellän itseni boheemiksi minimalistiksi, joka pyrkii omistamaan vain itselleen tarpeellisia tavaroita. Kaikki tarpeellinen ei siis välttämättä ole hyödyllistä, vaan tarpeellisiin lasketaan mukaan myös vain iloa tuovat tavarat. En siis halua omistaa tavaroita vain omistamisen vuoksi tai siksi, että saa kaapit ja laatikot täyteen. Jos en jotain tarvi, en halua sitä nurkkiini pyörimään.
Tässä kommenteissakin tuli ilmi pariinkin otteeseen, että helposti tunnutaan yhdistävän minimalismi ja valkoiset sisustuslehtikodit. Itse en näe asiaa niin. Minimalismi tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asiaa, eikä minimalisteina itseään pitävillä ihmisillä ole välttämättä mitään yhteistä makua sisustuksen tai muunkaa suhteen. Itsehän en voi sietää valkoisia seiniä ja kaapinovia. Mikään ei ole niin ankeaa kuin valkoisuus.
Joo, hyviä ajatuksia sulla tässä. Tuo on varmaan ihan totta, että minimalismi voi ihan hyvin olla muutakin kuin ne valkoiset pelkistetyt kodit. Ehkä se on vähän virheellinen yleistys, jota myös sisustuslehdet viljelevät, vähän niinkuin muotilehdetkin, jotka käyttävät minimalismi-termiä kuvaamaan lähinnä valkoisia kauluspaitoja. :)
Delete