1. Pidin ennen vaatteistani enemmän. Vaatteeni olivat ennen toisenlaisia, persoonallisempia, mielenkiintoisempia - sellaisia kuin tämä ihan pähkähullu, mahtava metallinvihreä hame, jonka ostin viime viikonloppuna suutuspäissäni kirppikseltä.
2. Maalla asuminen on vaikuttanut vaatevalintoihini enemmän kuin haluan myöntääkään. Pukeudun varovaisemmin kuin ennen, koska porukka tuijottaa. En koskaan ajatellut tulevani sellaiseksi ihmiseksi, jonka pukeutumiseen tuntemattomien ihmisten katseet vaikuttavat.
3. Vaatekaapissani on paljon sellaisia vaatteita, joista en välitä oikeastaan ollenkaan. Ne vaatteet, joista en välitä, on valinnut työminäni, joka vaikuttaa vaatekaappini sisältöön ihan liikaa. Työminäni ja oikean minäni välillä on niin suuri ero, että pohdin, onko se ihan tervettäkään.
4. Minulla on aina ollut kaksi vahvaa tyyli-identiteettiä: hillitty, hieman androgyyni ja romanttisen dramaattinen. Työminälläni ei ole tyyli-identiteettiä ollenkaan. Se yrittää vain selviytyä päivästä toiseen. Siispä pukeudun päivästä toiseen vaatteisiin, joista en innostu, ja ne ihanat vaatteet, joita minulla kyllä on, lojuvat vaatekaapin perukoilla käyttämättöminä.
5. Ei ole mitään oikeaa syytä, miksen voisi pukeutua omaksi itsekseni työelämässä ja maalla muutenkin: työpaikallani ei ole pukukoodia, ja oikeasti: miksi välittäisin, jos haalarihemmot tuijottavat ruokakaupassa?
Siispä: tylsät vaatteet pois, ihanat käyttöön. Project 333 jatkuu, en siis luovuta. Poistan 33:n vaatteen joukosta ne vaatteet, jotka masentavat, ja tuon varastossa olevia rakkaita kuteita tilalle. Mukaan pääsee myös tämä hame, johon olen ihan rakastunut.
1. I feel like I used to like my clothes a whole lot more. Or, to put it in another way, I had clothes that I liked. They were different, they had personality, they made me happy - like this crazy, totally awesome metallic skirt I bought at the flea market last weekend.
2. Living in the countryside has changed my clothing choices a lot more than I'd like to admit. I dress more cautiously, because people stare. I never thought that I'd become that person whose style is dictated by others.
3. There are a lot of clothes in my closet that I don't even care about. The clothes I don't care about are there for my "work-self", who has grown to have way too much influence over what I wear, both in and out of the office. There is a disparity between myself and my work-self, and the chasm is so wide I don't think it's healthy.
4. I've always had two style identities: one that's clean, somewhat androgynous, the other romantic and dramatic. My work-self has no style identity. It just tries to survive the daily grind. I don't get excited about the clothes I wear to work. The unfortunate side effect is that the clothes that make me happy just sit in the closet, unworn.
5. There is no reason for wearing stuff I don't even like to work. We have no dress code, and really, who cares if I get stared at anyway?
So: out with the clothes I don't like, in with the ones I love. I'm adjusting my 33 Project 333 pieces this coming weekend; I'm taking out the items that depress me and bringing in some clothes I really care about. (In comes, among other things, this skirt that I'm totally in love with.)
Tuo jako kahteen, työ- ja vapaa-aikaminään tuntuu olevan tosi tavallista. Joillekin se myös sopii. Itselleni se on aina ollut kovin vaikeaa, se työroolin "päällepukeminen". Jonkin verranhan sitä tekee aina, mutta se kun ollaan siellä rajalla jossa joutuu tavallaan valehtelemaan sekä itselleen että työympäristölleen..Se ei pidemmän päälle ole kivaa; aiheuttaa ainakin mulla epävarmuuttaa ja oman persoonan häilymistä. Ehkä oma pukeutuminen on osa sitä minän sisäistä rakentamista. Vaate voi olla suoja-, turva-, voimavaate jne. Itselläkin oli reilun kolmen vuoden mittainen jakso, jolloin olin sellaisessa työssä jossa jouduin hillitsemään aika paljon. On vaikea tehdä työtä omalla persoonalla, jos omaa persoonaa ei saa näyttää. Ja tästä sitten seuraa... joko kai ptäisi vaihtaa työtä tai ainakin muokata se olemassaoleva työ enemmän itsen näköiseksi jos vain mahdollista. Joskus se kyllä vaatii aika voimakasta itsetuntoa, on ainakin vaikea olla se ainoa. Toisaalta sellainen rohkeus vapauttaa sitten ehkä niitä ympärillä oleviakin olemaan rohkeampia. Itse ainakin inspiroidun sellaisista tyypeistä..Huh, välillä sitä unohtaa miten helpolla nykyisin pääsee, kun ei tarvitse miettiä ollenkaan!
ReplyDeleteJoo, jako työ- ja vapaa-aikaminään on varmaankin tosi tavallinen vaiva, pukeutumisen osalta ja muutenkin. Kyllähän mäkin joudun töissä olemaan vähän erilainen kuin arkena, joskus aika paljonkin erilainen... mutta toi on ihan totta, että jos joutuu myös ulkoisesti näyttämään erilaiselta kuin miltä haluaisi näyttää, niin siitä tulee jotenkin kamalan turvaton olo. Sisäistä minän rakentamista, jep. Komppaan. Ja "ainoana" oleminen on kyllä välillä vähän raskasta, mutta sitten toisaalta... oon tässä parin viime päivän aikana jutellut erinäisissä yhteyksissä ainoudesta, ja ihan hemmetin moni muukin kokee olevansa asiassa sun toisessa ainoa... ainoa punatukkainen, ainoa pullukka, ainoa pienirintainen, ainoa merkonomi, ainoa joka ei osaa englantia. Kaikki ollaan sitten kuitenkin ihan yhtä ainoita. Ja tänään sain kiitosta siitä, kun pukeudun töissä niin rohkeasti, että "kun mäkin haluaisin uskaltaa". Ehkä mun pitääkin ajatellakin niin, etten ole ainoa, vaan kenties esitaistelija. :)
DeleteSama juttu, maalla asuminen rajoittaa pukeutumistani. Kun tuntuu että jo korkkarit jalassa minua pidetään erikoisena ja hienosti pukeutuneena, niin eipä niitä räväkämpiä vaihtoehtoja viitsi edes kokeilla.
ReplyDeleteJoo, aika usein multakin kysellään, että "minne oot menossa kun oot noin hienona", vaikkei päällä olis kuin joku ihan tavismekko. Korkkareistani mä olen luopunut (jalat ei kestä), mutta ei kyllä täällä tulis kuuloonkaan, että vetäisin työpaikalla piikkareissa. Ajatuskin naurattaa, ja sitten vähän itkettää, koska onhan se ihan hemmetin masentavaa.
DeleteJuhuu kohtaan 5, nyt alkaa pelittää !! Eikös joka kylässä kuulu olla se värikäs tai väritön (päivästä ja moodista riippuen), kummallisesti pukeutuva kylä´hullu´ ;)...
ReplyDeleteJes, mä rupeen meidän kylähulluksi! (Tosin vähän epäilen olevani sitä jo valmiiksi. Mutta eihän tuo mitään, lisää bensaa liekkeihin vaan.) :D
DeleteOh, good! You should be very proud of this understanding and decision!
ReplyDeleteThis is EXACTLY how I am feeling at the moment!
ReplyDeleteI am also inhibited by hitting a Certain Age and feeling that I have suddenly become ridiculous for expressing myself through my clothing.
What nonsense!
I love the outfits you have been showing - be true to yourself! It is so important :)