Kotona / At home

Meillä on värikäs, leikkisä koti. Juuri nyt pinnalla: italialaiset kipsikissat, myrkynvihreä lampunvarjostin, maailman ihanin seinäkello.

We have a colorful, playful home. Loving at the moment: Italian cat statuettes, moss-green lamp shade, and the coolest wall-mounted clock.

Viikko kirppisvaatteissa, osa 3 / The "Wear only second hand clothes for a week"-challenge, part 3

On oudon leuto keli. Eilen tarkeni vallan hyvin farkkutakissa. Loppuviikolla pakastaa taas, joten kai sitä pitää yrittää nauttia inhimillisistä lämpötiloista kun vielä ehtii. 

Päällä on taas pelkkää kirppiskamaa: Arolan ihanan villahameen ostin viime vuonna eurolla tai parilla, kanelinvärinen kittana villatakki on jonkun omin kätösin väsäämä. Silkkipaitakin on parin euron kirpparilöytö, kuten myös uskolliset mustat mieskenkäni. Farkkutakki maksoi aikoinaan Fidassa euron, koska hintalapun mukaan siinä oli vetskari rikki. Hyvin vetskari on pelannut jo useamman vuoden - ei siinä mitään vikaa ollut ostohetkellä eikä ole nytkään. Hopeinen kissariipus on lahja ystävältä, joka oli ostanut korun second hand-liikkeestä, tietenkin.

It is strangely warm outside; it was actually warm enough to get by with a denim jacket yesterday. The freezing temperatures are returning at the end of the week, so I'm trying to enjoy the weather while I can.

Everything I'm wearing is second hand. I was quite happy with the look - I like the shrunken wool cardigan with the full skirt. The silk blouse and the brogues were dirt cheap, maybe a euro or two - well, I don't think anything in this outfit cost more than 3 euros. I bought the denim jacket some years back for one euro - the price tag claimed that the zipper was broken. I was never able to find out how it was broken - the zipper has worked just fine for years now. The silver cat pendant is from my dear friend Lynn, who had bought it - you guessed it - at a second hand store.

Viikko kirppisvaatteissa, osa 2 / The "Wear only second hand clothes for a week"-challenge, part 2

Tämmöiset releet sain kiskottua päälleni eilen. Haasteen mukaisesti päällä oli pelkkiä kirpparivaatteita. Vähän tylsällä ja tasapaksulla vaihteella mentiin: simppeli punainen villaneule, viininpunainen kynähame, ah-niin-käytännöllinen-ja-järkevä tikkitakki ja mutaiset nilkkurit. Jos jokin maalla asumisessa tällä viikolla ärsyttää, niin se, että kylänraitti on välikausina aivan rapainen ja kengät aina kurassa. 

I was wearing only second hand yesterday, as the challenge suggests. I looked rather boring; I was in a hurry and just threw on what I could find in the dark hours of the morning. I'm wearing, among other simple, mundane things, muddy boots. If there's one thing I dislike about living in the countryside this week, it's muddy roads. It's a total mud-fest in our neck of the woods this time of year.

Löytyi / Found them

Kun päätin olla ostamatta uusia uusia vaatteita vuoden ajan, hautasin haaveeni mustista, siisteistä, matalista syyssaappaista. Olen metsästänyt sopivia second hand-saappaita jo ikuisuuden, mutta mistään ei ole löytynyt sopivia. Aina niissä on ollut jotain vialla: koko, tyyli, mikä milloinkin. Soljellisia, rönttöisiä prätkäbuutseja olisi kyllä löytynyt vaikka muille jaettavaksi, mutta sellaisia en halunnut. Olin siis jo hyväksynyt ajatuksen, että jos haluaisin saappaani, ne pitäisi ostaa uutena, sitten joskus vuoden päästä. 

Viime viikon maanantaina siskoni ja minä kävimme Fredrikinkadun Uffissa, jossa oli sattumoisin käynnissä happy hour, kaikki -20%. Ja sieltä löytyivät nämä saappaat. Hyvän kokoiset, sirot, sopivan kapeat, ja vielä nätitkin. Jee!

When I decided not to buy new new clothes for a year, I resigned to the fact that I wasn't going to get my hands on a pair of black boots for a while. I'd been looking for a pair of second hand, simple, feminine, black flat boots for a long time. Easier said than done - there are plenty of boots out there, but something was always off, be it size, fit or overall style. I knew I didn't want rough and tough biker boots, which was pretty much the only thing I could find. I had come to realize that I was going to have to buy the boots new, and the one-year-without-new-clothes challenge meant that a year-long wait was in the cards.

A week ago my sister and I walked into a charity store in Helsinki. They had a happy hour, everything was 20% off. And lo and behold, I found my boots. Just the right size, the right fit, a simple but quirky design. Yay!

Women in Clothes: Talk

Women in Clothes-kirja kysyy, kenen kanssa puhut vaatteista. Minä puhun siskoni kanssa. Pidämme muotilehtisessioita aina kun mahdollista: pläräämme muotilehtiä, juomme teetä ja hölötämme vaatteista. Ihmettelemme muodin suuntauksia, katselemme kauniita kuvia, pohdimme omia tyylejämme. Kun pääsen Helsinkiin, käymme kirppareilla jos suinkin ehdimme, ja fiilistelemme vintage-aarteita siskon kaupalla. 

Vaateasioissa en luota kehenkään muuhun yhtä täysillä kuin siskooni. Puhumme samaa kieltä.

Women in Clothes asks: with whom do you talk about clothes? My answer is simple: my sister. We often have what we call "fashion magazine sessions": we flick through fashion magazines together while drinking tons of tea, and aimlessly ramble on about clothes and the fascinating world of fashion. We've done that for years; it's a bonding experience, and something we both love. Whenever I'm in Helsinki, we shop at flea markets together and try on vintage clothes at my sister's second hand shop. 

When it comes to clothes, there is no one I trust more than my sister. We just speak the same language.

Lähiaikoina / Recently

Kävin Helsingissä. Ajattelin etukäteen postaavani sieltä, mutten jaksanut, ehtinyt, halunnut. Nautiskelin siskon seurasta, luuhasin Fidoissa ja Uffeissa, tapasin ihanan Puskinia rakastavan Raisan, söin sushia ja kiinalaista ruokaa ja kävin St. Vincentin keikalla. Olipa mukava visiitti, vaikka St. Vincentin keikka tosin oli minulle valtava pettymys. Nähtävästi en ymmärrä loisteliaiden taideperformanssien päälle. Riutuneen näköinen Annie esiintyi minun silmissäni omituisesti ja sieluttomasti strobovalojen porautuessa silmämuniini. Musiikki kuulosti kivuliaalta. Mutta mitäpä minä mistään tietäisin.

Luettavanani on Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia. Löysin sen Vihreästä Planeetasta ja ostin sen siksi, että takakannessa lukee:

"Mutta niin tekevät kaikki naiset, näkevät unia niin kuin sinä, heidän sielunsa kulkee yöllä mustana kissana, hiipii kattoja pitkin, naukuu ikkunan alla ja tulee ikkunasta sisään, istuu vasemman rinnan päällä."

Hopeakorvikset ovat siskon kaupasta, Frida marinasta.

I took a trip to Helsinki. I was going to write up some posts from there, but I just didn't feel like it. I love my Helsinki visits, and this one was no exception. I enjoyed my sister's company, spent time at charity shops, met Raisa who loves Pushkin, ate sushi and Chinese food, and saw St. Vincent in concert. A great trip, but what a letdown St. Vincent was, for me anyway. Annie looked tired and worn out, performed bizarrely, soullessly, and the strobe lights hurt my eyes. The music sounded painful. But what do I know, it turns out that the critics loved the show as did most of the audience. I guess I don't understand performance art.

I'm reading Marja-Liisa Vartio's 1960 novel about a frustrated housewife - it's called All women dream. The silver earrings are from my sister's shop, Frida marina.

Junassa / On the train

Istun junassa matkalla Helsinkiin, päällä kirpparivaatteet. Ulkona sataa ja tuulee, joten asukuvaaminen jäi asemalla haaveeksi. Suomalaiset istuvat junassa hiljaa. Vain kiukutteleva pikkulapsi ulisee ja kirkuu äitinsä häntä hyssytellessä. Kukaan ei sano mitään, konnarikin vain kuiskaa.

- - -

I'm sitting on the train, on my way to Helsinki, wearing all second hand. It's brutally rainy and windy, so I wasn't able to take outfit shots at the railway station. Finns sit on the train in complete silence. A little kid is throwing a tantrum, screaming and howling, his mother tries to hush-hush him. No one speaks, even the conductor only whispers. 

Viikko kirppisvaatteissa, osa 1 / The "Wear only second hand clothes for a week"-challenge, part 1

Laura T. haastoi porukkaa pukeutumaan viikon ajan pelkkiin kirppisvaatteisiin. Luuhaan kirppisvaatteissa jossain määrin lähes aina, ja usein käy niinkin, että kaikki vaatekappaleet päälläni ovat second handia, alusvaatteita ja sukkahousuja lukuunottamatta. Viikko kirppisvaatteissa ei siis ole meikäläiselle mikään kovin vaikea haaste, joten lisäsin haasteeseen oman vinkkelin: lupaan täten kyhäillä kasaan viikon verran sellaisia kirppisyhdistelmiä, joita en ole ennen käyttänyt. Tässä ensimmäinen totaalikirppisasuni.

Finnish blogger Laura T. challenged other bloggers to wear only second hand for a week. I tend to wear second hand clothes a lot anyway, and quite often find myself in head-to-toe flea market finds, except for tights and underwear. The challenge didn't sound all that challenging for me, so I came up with my own creative angle: I'll have to come up with a week's worth of second hand outfits that I haven't worn before. Here's my yesterday's all second hand-outfit.

Neuleista / On knitwear

Erään nimeltämainitsemattoman suomalaisen halpavaateketjun tarjouksessa kaikki neuleet maksavat 16,95€. Olen nähnyt kyseisen telkkarimainoksen ehkä kymmenisen kertaa, ja joka kerta se järkyttää. Liikkuvasta mainoskuvasta näkee, että neuleet ovat akryylia. Parin käyttäkerran jälkeen akryylineuleiden hihansuut ja neuleen alareuna alkavat nyppyyntyä. Sen jälkeen rinnus alkaa näyttää virttyneeltä ja halvalta. Neule pistetään kirpputorilla myyntiin eurolla tai kahdella. Sitä ei osta kukaan. 16,95€ on loppujen lopuksi aika kallis hinta neuleesta, jonka käyttökerrat lasketaan yhden käden sormilla.

Bongasin kirpputorilta upean, käsintehdyn villaneuleen. Tällä kyseisellä kirpputorilla on todella halvat hinnat - yksittäinen tavara ei juuri koskaan maksa viittä euroa enempää. Käsintehdyt neuleet ovat tervetullut poikkeus. Tämä neule maksoi 18 euroa. Kassalla myyjätäti oli ilahtunut siitä, etten pitänyt hintaa liian korkeana. Käänsimme neuleen ympäri, ja ihailimme työn laatua ja neulojan näkemää vaivaa. Kuinka montaa lankaa on pitänyt kuljettaa, kuinka tarkasti on pitänyt seurata neulejäljen edistymistä, kuinka paljon pelkät villalangat ovat maksaneet. 18 euroa ei ole hinta eikä mikään. Olisin maksanut kiltisti enemmänkin tästä upeasta taidonnäytteestä. Neuleen hihoissa ja olalla kulkee ukkojen ja joutsenten lisäksi luku 88. Jos se on neulojan jättämä merkki neulonta-ajasta, kenties vuodesta 1988, on tämä neule kestänyt käyttöä jo 26 vuotta. Siinä jäävät halvat akryylirytkyt hännille.

A Finnish fast-fashion retailer advertises all knitwear for 16,95€. I've seen the knitwear campaign commercial on TV perhaps ten times, and every time it shocks me. You can tell from the moving image that the knitwear is all acrylic. After two wears, the cuffs and the hem will start to pill. After a few more wears, the overall look of the knit looks cheap and all worn-out. It will likely be dumped at a flea market, and no one will buy it for a single euro. In the end, that 16,95€ price tag is a little hefty, considering price per wear.

I found this awesome, handmade wool sweater at the flea market the other day. The prices tend to be very low at this particular flea market, and nothing really costs more than, say, 5 euros. Handmade knitwear is the exception to the rule. This sweater cost 18 euros. The sales assistant seemed visibly happy that I didn't complain about the price. Together we turned the sweater inside out and admired the knitter's skills. How intricately woven the patterns were, how much work it would have taken to carry the yarn, how expensive all the different color yarns must have been. I happily paid 18 euros, and would have paid more. If you look carefully, you'll notice that one of the ornaments, right where the sleeves attach to the main body of the sweater, is the number 88. If it corresponds to the year 1988 when the sweater was perhaps made, this sweater has lasted for 26 years. Cheap acrylic can't do that. 

Ihan kohta / Soon

Pikkupakkaset tulevat. On siinä jotain hyvääkin: saan pukeutua tähän takkiin ja lapasiin. 

Freezing temperatures are approaching rapidly. Let's look at the bright side: I get to wear this jacket and pretty mittens.

Järvi / The lake

Meidän järvemme ei ole mikään tavallinen järvi. 77 miljoonaa vuotta sitten tähän paikkaan syöksyi puolen kilometrin levyinen meteoriitti. Se tuhosi kaiken elämän täältä. Vesi alkoi kertyä meteoriitin synnyttämään, valtavaan kraatteriin ja teki siitä järven. Meteoriitti näkyy tällä vieläkin, ja muutoinkin kuin järven erikoisen pyöreässä muodossa: järven rannoilta löytää omituista, mustaa, huokoista massaa, joka on valtavan avaruudenkappaleen ja paikallisten kivilajien sekoitusta.

Joskus katselen järven avointa selkää ja mietin, miksi meteoriitti iski juuri tänne. Kuinka elämä voitti, kuinka haavoittuvia, sattumanvaraisia, kuinka pieniä olemmekaan.

Our lake is no ordinary lake. 77 million years ago a half-a-kilometer-wide meteorite hit Earth, right here. The explosive impact killed all life. Eventually water began to trickle into the huge crater, and the lake was born. The basin has an unusually round shape, and on the shores one can find black, porous mass, a result of the meteorite having fused into the local bedrock. 

Sometimes I look at the wide water and wonder what led the meteorite here. How life survived, and how vulnerable, how coincidental, how small we really are.

Women in Clothes: Conversation

Seuraa ensimmäinen osa postaussarjassa Women in Clothes. Tänään kysytään, mikä keskustelu muodista tai tyylistä on vaikuttanut minuun eniten.

Olen puhunut paljon muodista ja tyylistä: äidin ja siskon kanssa, ystävien kanssa, tuntemattomien kanssa netin syövereissä, asiakkaiden kanssa työskennellessäni vaatetusalalla. Olen keskustellut oman tyylin löytämisestä, pintamuodin turhuudesta ja typeryydestä, omakuvasta, itsetunnosta, vartalokomplekseista. Suuri osa keskusteluista on ollut positiivisia, voimaannuttaviakin.

Olin alle kahdenkymmenen, kun vietin aurinkoista kesäpäivää isäni kanssa meren rannalla. Oli lämmin. Kävelin laiturille shorteissani ja vanhassa, kuluneessa mustassa topissa, jonka rinnukseen oli painettu turkoosilla, kiiltävällä, pienellä kirjoituksella CK Calvin Klein. "Ootsä joku snobi, vai?", isäni sanoi. Sain pienimuotoisen luennon siitä, kuinka typerää ja pinnallista merkkivaatteiden käyttäminen on. Hämmennyin kysymyksestä ja siitä seuranneesta keskustelusta täysin, koska en ollut valinnut päälleni tietoisesti merkkivaatetta. Muistan ostaneeni kyseisen topin alennusmyynnistä. Olin ostanut sen siksi, että se oli tarpeeksi pitkä - 1990-luvun lopulla t-paidat ja topit olivat usein todella lyhyitä, ja minun oli vaikea löytää tarpeeksi pitkiä yläosia. Toppi oli napakkaa puuvillaa, se tuntui hyvältä päällä, se oli luottovaate, jota olin käyttänyt valtavasti. Calvin Klein ei ollut tietoinen valinta, mutta isäni arvotti minua merkin perusteella, kyseenalaisti pukeutumiseni, arvoni ja persoonallisuuteni yhden vaatekappaleen vuoksi. Muistan pohtineeni, tunsiko isäni minua ollenkaan.

Valitsin tämän keskustelun omalta osaltani tärkeimmäksi, koska kenties tuolloin ajattelin ensimmäistä kertaa, kuinka suuri voima vaatevalinnoilla voi olla.

- - -

In the first post in a series of posts about Women in Clothes, we ask: what is the most transformative conversation you have ever had with someone on the subject of fashion or style.

I've had many conversations about style and fashion over the years. I've talked to my mother and my sister, my friends. I've had conversations with unknowns over the internet and with customers when I worked in clothing retail. I've had conversations about finding one's own style, about the stupidity of fashion trends, about self-image, self-confidence, body issues. The majority of the talks have been positive and empowering. 

I must have been in my early twenties, when I spent a beautiful, sunny summer day at my father's house by the sea. I walked to the pier, wearing shorts and an old, worn black tank top, which had a small, shiny turquoise CK Calvin Klein logo on it. "What are you, a snob or something?", my father asked me condescendingly. He gave me a small lecture on the stupidity and the superficiality of wearing fashion brands. I remember feeling very confused, because I hadn't been fully aware of wearing a particular brand. I had bought the top at a sale, because it was long enough for me. (Remember the 1990s, when tank tops and t-shirts were really short?) The top was made of nice, firm cotton and it fit me well. I didn't mean to wear Calvin Klein, in my own mind I was wearing a simple black top that fit me. But here was my father, questioning me over the very same tank top, questioning my values, my personality. I remember wondering if my father knew me at all.

I chose this conversation, because it might have been the first time when I fully realized how powerful clothes can be, that our clothing choices matter.

Löytöjä / Finds

Parasta syksyssä: no nämä. Ylärivillä villaiset kaulahuivit, kirpparilöytöjä 2€/kpl. Alarivissä aivan mielettömän hienot, täydellisesti istuvat villasekoitehousut, jotka löysin myöskin kirpparilta, puolellatoista eurolla.

The best things re: fall are woolen. In the top pictures, wool scarves 2€ a piece, and in the lower pic, beautiful, awesome wool-mix trousers that fit like a dream, 1,50€. Flea markets are the best.

Villapaita / Wool sweater

Pahoittelen postaustahdin hidastumista. Olipahan sen verran kiireinen viikko, etten ehtinyt kuvata ainuttakaan vaatekertaa (illoista on tullut liian pimeitä), saati kirjoittaa mitään edes puoliälykästä. Sanokoot työnarkomaanit tai kutsumusammatin harjoittajat mitä sanovat, mutta kenenkään ei pitäisi joutua tekemään 12-16 tunnin työpäiviä. Pidemmän päälle se alkaa rassata hermoja ja kroppaa. Ihmisen kuuluu pystyä hengittämään ja rentoutumaan. Hartioiden pitää laskeutua. Ja joskus pitää saada vetää päälle se kaikista isoin ja rönttöisin villapaita.

Sorry about the lack of posts in the past week. I ran into one of those work weeks when I had no time to take a single outfit shot (it was too dark by the time I got home) nor write anything even remotely coherent. Workaholics and people in inspiring professions may disagree, but I don't think anyone is supposed to work 12-16 hour days. It gets old really fast. We are supposed to be able to breathe, to relax, to get a neck massage when things get tough. A hugely oversized, semi-frumpy sweater also works.

Poncho

Olen aina pitänyt ponchoja maailman typerimpinä vaatekappaleina. Ne soveltuvat vain aurinkoisiin välikausikeleihin mutta näyttävät talvisilta, ne eivät pidä tuulta ja estävät olkalaukun kantamisen. Pari viikkoa sitten bongasin tämän Arolan kutomon priimakuntoisen villaponchon kirpparilta. Ostin sen vietäväksi siskon vintage-puotiin, mutta vedin sen sitten kuitenkin kotona päälle, ihan huvikseni. Ehkä se on tuo mielenkiintoinen piippukaulus, ehkä vaalenharmaan ja luonnonvalkoisen kaunis yhdistelmä, ehkä epäsymmetrinen kuviointi, joka miellyttää. Päätin hyllyttää ennakkoluuloni ja jätin ponchon omaan kaappiin. Siinä on jotain erityistä.

Arolan kutomon vaiheista voi lukea täältä. Tämän ponchon suunnitellut Pirkko Mäki oli Arolan kutomon perustajan Pirkko Arolan tytär. Näitä ponchoja vietiin myytäväksi mm. Yhdysvaltoihin 1960-luvulla.

- - - 

I've always considered the poncho the most useless piece of clothing. Ponchos can only really be worn in sunny mid-season weather, but they look very winter-y. Wind blows right through them, and they make carrying off-the-shoulder bags very tricky. A couple of weeks ago I found this Finnish made vintage Arolan kutomo poncho at the flea market. I bought it to take it to my sister's vintage shop, but for some reason I found myself trying it on at home. Maybe it's the interesting collar, maybe the pretty combination of ivory and grey, maybe the asymmetrical pattern that appeals to me. I fought my prejudice and decided to keep the poncho. There's just something special about it.

Information on Arolan kutomo is available here (sorry, in Finnish only). Turns out that Pirkko Mäki, who designed the poncho, was the daughter of Pirkko Arola, who founded the Arolan kutomo company back in the 1940s. Mäki's ponchos were exported all the way to the US back in the 1960s. 

Vihreitä / Greens

Takapihalla siintää järvi. Se hohtaa hopeisena, tuulee. Helpi kahisee. Syreenin lehdet ovat jo kellastumaan päin. Keräsin loput vihreät tomaatit pois kasvihuoneesta. Ei niitä siellä enää kannata pitää, kun eivät jaksa punertua.

---

The lake shines in silver, we can see it from our backyard. It's windy again. The hay sways and rustles in the breeze. The lilac leaves turn yellow. I picked the rest of the green tomatoes today. There's no point to keep them in the greenhouse; it's not warm enough for them to ripen.

Women in Clothes

Laura postasi jokunen aika sitten uutuuskirjasta Women in Clothes. Se on hurjan mielenkiintoiselta vaikuttava, haastatteluihin, henkilökohtaisiin kertomuksiin ja satunnaisiin kohtaamisiin perustuva projekti siitä, mitä vaatteet naisille merkitsevät. Kirja kokoaa yhteen 500 sivullista yli 600 naisen ajatuksia vaatteista, tyylistä ja identiteetistä. No pakkohan se oli tilata.

Laura recently wrote a blog post about Women in Clothes, a new book. In case you haven't heard about it yet, Women in Clothes is a fascinating collection of interviews, personal stories and random encounters about what clothes mean to women. The book comprises of 500 pages of over 600 women sharing their thoughts on clothes, personal style and identity. Required reading alert!

Sain kirjaa aloitellessani ajatuksen käyttää kirjassa listattuja haastattelukysymyksiä tulevien blogipostausten materiaalina. Niinpä aloitan viikoittaisen Women in Clothes-postaussarjan, jossa hahmottelen omia vastauksiani kirjan asettamiin kysymyksiin. Luvassa on siis pohdintaa tyylistä, identiteetistä ja vaatteista.

As I read through the first few pages of the book, I got an idea for future blog posts. The book, in large part, is based on a survey that the editors sent out to hundreds of women, and the questions of the survey are listed in the book. I'm going to begin a series of posts, where I try to come up with my own answers to the questions in the Women in Clothes-survey. Get ready for a weekly dose of thoughts on style, identity and clothes.

Ystävät / Friends

Kuten kaikki kissojen palvelijat tietävät, kissoilla on tapana, usein täysin yllättäen, muuttaa mielitekojaan. Yhtäkkiä kaikkein paras nukkumapaikka hylätään jonkun epämääräisen vaatepinon takia.  Lempilelu saa jäädä, kun lattialta löytynyt klemmari on paljon mielenkiintoisempi. Herkkuruoasta tulee nyrpeilyn aihe. 

Illusia ja Lyric ovat asuneet samassa huushollissa yli viisi vuotta. Tytöt ovat alusta alkaen kytänneet toisiaan, tapelleet keskenään. Yhdessä vaiheessa jouduimme pitämään niitä erillään, koska tappelut olivat niin rajuja. Ääni kellossa on nyt äkillisesti muuttunut. Yllätimme tytöt pari iltaa sitten nukkumasta vierekkäin, kehräten, kylki kyljessä.

---

As all cat servants know, cats have a strange tendency to, often all of a sudden, change their age-old habits. A favorite cushion to sleep on gets abandoned for some random pile of clothes. A toy they have loved for years is suddenly replaced with a paper clip found on the floor. The treats they used to chow down are left untouched on the plate.

Illusia and Lyric have lived in the same household for over five years. The girls have never been friends. They fight, they chase each other - and not in a happy, playful manner. There have been times when we've actually had to keep them separated because the fights were so ugly. Something has now changed, however. We caught them sleeping side by side the other night, purring happily.