Tänä vuonna / This year

Vuoden 2014 alussa tutustuin tuntemattoman naisen sodanjälkeiseen Euroopan-matkaan. Kävelin järven jäällä, kirosin luhistunutta leivinuunia. Alkukeväästä raivasimme angervoaidan ja kyhäsimme lahopuuaidanteen.

Early this year I peeked into an unknown woman's  trip across post-WWII Europe. I walked on the frozen lake, swore at our collapsed heating oven. In early spring we cut down our fence and built a home for bees, bugs, birds and other small creatures.  

Keväällä istutin ihan liikaa perennoja, kasvatin kesäkurpitsoja ja epäonnistuin kasvimaaprojektissani (tosin perunat olivat hyviä). Pihatyöt rytmittivät koko kesää, vaikka meillä kävi myös vieraita Yhdysvalloista.

In the early summer I planted way too many perennials and zucchini, and failed miserably at growing many other vegetables (although the potatoes were very tasty). Yard work dominated the summer. We also had visitors from the United States.

Loppukesästä pistin Chris-raukan laajentamaan perennapenkkejä ja istutin lisää perennoja. Tuijottelin järvelle, kävin uimassa.

I forced poor Chris to dig more perennial beds at the end of the summer and planted more perennials. I stared at the lake a lot and went swimming.

Ostin liikaa vaatteita ja koruja. Söin Chrisin tekemää omenapiirakkaa. Luin hyviä kirjoja: Helena Sinervon Runoilijan talossa, Katja Ketun Kätilön, Arto Mellerin Schlaageriseppeleen. Aloitin Donna Tarttin Tiklin, mutten ole vieläkään lukenut sitä loppuun. Katsoin telkkarista Game of Thronesia ja The Walking Deadiä. Katsoin läpi yhdeksän kautta Salaisia kansioita - ei olisi kannattanut.

I bought too many clothes and too much jewelry. I ate a lot of apple pie (made by Chris). I read some good books: Helena Sinervo's Runoilijan talossa, Katja Kettu's Kätilö, Arto Melleri's Schlaageriseppele. I started Donna Tartt's The Goldfinch, but I still haven't finished it. I watched Game of Thrones and The Walking Dead on TV. I sat through all nine seasons of The X-files. It wasn't worth it.

Kuuntelin vain vanhaa musiikkia: 1930-40-luvun big band-musiikkia, 50-luvun jazzia, 70-luvun soulia ja funkia. Hylkäsin vanhan blogin, aloitin uuden. Kävin St. Vincentin keikalla. Olin ihan liikaa töissä ja kaipasin Helsinkiin. Näkemistäni elokuvista Boyhood oli paras.

I listened to only old music: 1930s-40s big band music, jazz from the 50s, soul and funk from the 70s. I abandoned my former blog and started this one. I went to see St. Vincent in concert. I spent a lot of time working and missing Helsinki. The best movie I saw this year was Boyhood.

Kokonaisuutena vuosi 2014 on ollut jotenkin mitätön, vailla suuria suuntaviivoja, kuin trilogian keskiosa. Tervetuloa, uusi vuosi.

As a whole, the year 2014 has felt somehow insignificant, directionless, like a middle part of a trilogy. I welcome the new year with open arms.

Project 333: 1. päivä / Project 333: Day 1

Aloitin Project 333:n pari päivää etuajassa. Yömyöhällä Game of Thrones-maratonin jälkeen sänkyyn könytessäni mieleeni välähti yhtäkkinen, karmea katumuksen puuska: miksi ihmeessä olen ryhtymässä tällaiseen? Päätin, että haaste on parasta aloittaa heti aamun valjetessa, etten tulisi katumapäälle. 

Monet Project 333:n aloittaneet kuvailevat projektin kulkua suorastaan euforiseksi: vaatekaapissa on vain ihania vaatteita, joista jo valmiiksi tietää pitävänsä, kuinka vapauttavaa! Minä avasin peilikaapin aamulla ja vaatevalikoima näytti... tosi ankealta. Euforiasta ei ollut tietoakaan. Miksen valinnut mitään kirkkaan punaista? Äh, kaikki näyttää masentavalta. Mitä mä oikein laitan päälle? Vedin sitten nopeasti päälle nämä vermeet. Ei ehkä paras asuni ikinä, mutta menköön. 

Project 333:n nettisivuilta muistan lukeneeni, että yksi hyvä tapa ryhtyä karsimaan vaatepaljoutta on pohtia yksittäisten vaatteiden kohdalla, ostaisiko ne nyt uudelleen, jos saisi matkata ajassa taaksepäin. (Jos ostaisi uudestaan, vaate on syytä säilyttää.) Hätkähdin huomatessani, että joo, ostaisin kai nämä yksittäiset vaatteet uudestaankin. Mutta se, mikä minua jäi kaivelemaan, oli innostuksen puute. En innostu näistä vaatteista oikeastaan ollenkaan. Ne ovat kivoja, niissä ei ole mitään vikaa, olen käyttänyt niitä paljon... mutta en voi mitenkään väittää suhtautuvani niihin intohimoisesti. Se ei varmaankaan ole kovin hyvä asia. Mitä jos vaatehamstraukseni taustalla onkin se, etten oikeastaan edes pidä vaatteistani, ja ostan siksi koko ajan lisää? Toinen ei-varmaankaan-hyvä asia: huomaan potevani äkillistä shoppailuhimoa.

I decided to start Project 333 a few days early. As I got to bed superlate last night after having watched a Game of Thrones marathon, a sudden feeling of panic-filled regret filled my heart. What on earth was I getting myself into? I decided to start the challenge the next morning, before I had any serious second thoughts.

Many people who have gone through Project 333 describe immediate feelings of euphoria: it's amazing, I only have clothes in my closet that I really love and want to wear! How liberating! I opened my wardrobe this morning and it looked... depressing. Why didn't I choose something bright red? Why are all the colors so drab? What on earth am I going to wear? I guess there was something positive: it took me no time at all to get dressed. Not my greatest outfit, for sure, but oh well. 

I then remembered reading on the Project 333 website that a good way of culling one's wardrobe is to figure out, with every piece of clothing, whether you'd buy it again if you could go back in time. (If you'd buy it again, it's a keeper.) I looked at these clothes, and yeah, I guess I'd probably buy them again, I like them well enough. But then it hit me that I'm not really in love with any of these clothes. They are fine, they are nice and practical... but they don't get me excited. That's probably not a good thing. What if I keep buying clothes because I don't really even like the clothes I already own? Something else that's not a good thing: I really, really feel like going shopping.

Project 333 alkaa / Project 333 begins

Pitkän pohdinnan jälkeen olen valinnut vaatekaappiini 33 vaatetta seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Numeroon sisältyvät takit ja kengät. Project 333:n sääntöjen mukaisesti lukuun eivät sisälly yö-, alus- ja olovaatteet tai urheilukamat. Alusvaatteiksi lasken pitkähihaiset t-paidat, joiden pukeminen neuleen alle ei ole talvikuukausina vapaaehtoista. Samaan kategoriaan kuuluvat sukkahousut. Kuten aiemmassa postauksessa selostin, en laskenut mukaan myöskään koruja tai asusteita (huivit, vyöt, pipot). 33 vaatetta tuntui numerona todella pieneltä, mutta vaatteiden valitseminen ei ollutkaan kovin vaikeaa. Viimeisiä vaatteita valitessani pohdin, olisinko sittenkin voinut melko helpostikin sisällyttää 33:een vaatteeseen asusteetkin. (Olisin, mutta jätin kuitenkin väliin.) 

Suurinta päänvaivaa vaatteiden valitsemisessa tuotti sään ja lämpötilan pähkäily: mitä jos kevät tuleekin tosi aikaisin? Luotan kuitenkin siihen, että lumet eivät täältä sula vielä maaliskuussa - yleensä järven jäätkin lähtevät vasta huhti-toukokuun vaihteessa. Aloitin ulkovaatteista: valitsin kolme takkia ja viidet kengät. Muut vaatteet valitsin sen mukaan, että se sopivat keskenään yhteen, ovat käytännöllisiä, mahdollistavat miksailun ja aikaansaavat eri henkisiä ja silueteiltaan ja tekstuureiltaan vaihtelevia asukokonaisuuksia. Valitsin enemmän ylä- kuin alaosia, enemmän hameita kuin housuja, ja pari mekkoa, jotka soveltuvat kerrospukeutumiseen ja mahdollisiin siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin. Eniten jouduin tinkimään väreistä: väripaletti koostuu pääsääntöisesti harmaista, sinisistä, vihreistä ja (hieman yllättäen) punaruskean sävyistä. Asusteilla ja koruilla voin kuitenkin paikkailla värien puutetta.

33 vaatettani tammi-maaliskuulle 2015 ovat:

Takit:

- musta villakangastakki

- paisley-kuosinen topattu talvitakki

- myrkynvihreä ohut villakangastakki (jos kevät koittaa jo maaliskuussa)

Kengät:

- mustat nyöritettävät talvinilkkurit

- ruskeat nyöritettävät talvinilkkurit

- ruskeat vuoratut mokkasaappaat kultasoljilla

- karvavuoratut jokakelin saappaat

- mustat siistit saappaat

Yläosat:

- kaksi harmaata kashmir-neuletta

- musta, yksinkertainen mohairneule

- valkoinen pooloneule

- salmiakkikuvioinen pappaneuletakki

- pitkä ruskea ohut villatakki

- sininen neulepoolo

- siniharmaa argyle-kuvioinen villaneule

- tummansininen pörröneuletakki

- harmaa collegepaita

- sininen silkkipaita

- kukallinen silkkipaita

- punaruskea ohut viskoosineule

Alaosat:

- musta midimittainen kynähame hopearaidoilla

- paksu harmaa/mustakuvioinen villahame

- viininpunainen kynähame

- vihreä leopardikuvioinen kynähame

- tummanvihreä, leveähelmainen villahame

- harmaat ukkohousut

- ruskeakuviolliset villakangashousut

- lököfarkut

Mekot:

- sinivalkokukallinen sifonkimekko

- punaruskea, kultakuviollinen sifonkimekko

- harmaa neulemekko

- mustavalkoinen viskoosimekko (tämä valinta on riippuvainen siitä, miltä mekko näyttää - tämä on nimittäin tuore ostos Vestiaire Collectivesta. Jos mekko on hasardi, sen tilalle tulee persikanvärinen, kuviollinen sifonkimekko)

Vaatekaappi näyttää... no, ainakin tosi siistiltä. Päällimmäinen ajatus on, että siellä roikkuvat melkeinpä ne samat vaatteet, joita käytän arkena muutenkin. Kaikki sopii yhteen, vaatteita voi kerrostaa huoletta, potentiaalinen asujen määrä tuntuu ihan siedettävältä. Omituista, mutta jotenkin tuntuu siltä, etten olisi joutunut luopumaan oikeastaan mistään. Luulen, etten ole ihan vielä hahmottanut sitä, kuinka pitkä aika kolme kuukautta oikeastaan on.

After careful consideration, I have picked my 33 items of clothing for the next three months. The number includes coats and shoes, and as stated in the Project 333 rules, doesn't include underwear, pajamas or around-the-house lounge wear. I decided to consider long-sleeved t-shirts underwear, since wearing them under sweaters during the cold winter months is not optional. Same goes for tights. As I wrote yesterday, I didn't include jewelry or accessories. 33 felt like a really small number when I got started, but as I picked and chose, it actually felt surprisingly generous. As I was choosing the last items, I got to thinking if I could have quite easily included accessories into the 33 items after all. (I could have, but chose not to.) 

While choosing the pieces of clothing, the biggest dilemma for me was climate-related: what if spring comes early? I decided to rely on the usual weather cycle. Typically the lake doesn't melt before late April anyway, which means that we'll most likely have snow all through the three-month period. I started with outerwear: I picked three coats and five pairs of shoes. The rest of the clothes I chose so that they'd all go together, that they'd be practical and that they'd give me options to play with textures and to come up with many different styles and silhouettes. I picked more tops than bottoms, more skirts than trousers and a couple of dresses to help me layer and to potentially dress up if need be. The one thing that I had to sacrifice was color: the color palette of my items consists of grays, blues, greens and somewhat surprisingly, browns/maroons. I can easily bring in more color with accessories and jewelry, though.

My 33 items for January - March 2015 are:

Coats:

- black wool coat

- paisley-printed winter coat

- moss green, light wool coat (in case spring arrives early)

Shoes:

- black lace-up ankle boots

- brown lace-up ankle boots

- brown, lined suede boots with gold buckles

- furry every-weather boots

- neat, black leather boots

Tops:

- two gray cashmere sweaters

- black, simple mohair knit

- white, chunky turtleneck sweater

- slouchy argyle grandpa-cardigan

- long, brown wool cardigan

- bright blue turtleneck sweater

- gray/blue argyle sweater

- dark blue fuzzy cardigan

- gray sweatshirt

- blue silk blouse

- flower-print silk blouse

- maroon viscose knit

Bottoms:

- black midi-length pencil skirt with silver stripes

- thick gray/black wool skirt

- burgundy-color pencil skirt

- green leopard-print pencil skirt

- moss green, wide-hem wool skirt

- gray grandpa-trousers

- brown, patterned wool trousers

- boyfriend jeans

Dresses:

- blue/white flower-print chiffon dress

- maroon, gold-print chiffon dress

- gray knit dress

- black/white viscose dress (depending on if it fits - it's something I bought at Vestiaire Collective recently and it hasn't arrived yet. If the dress isn't stellar, I'll replace it with a peach-color print chiffon dress.

My wardrobe looks... well, very neat. On the surface it feels like I have the same clothes in my wardrobe as always; it's pretty much the same bunch I tend to wear on a day-to-day basis. Everything goes together, there are plenty of options to layer, and the amount of potential outfits feels almost ample. It's very odd, but I also feel like I haven't really let go of anything. I have a feeling that it hasn't fully sunken in yet that three months is actually a pretty long time.

Miten tässä taas näin kävi..? / How did it come to this - again..?

Minulla on taas ihan liikaa vaatteita. Olen kokeillut vuosien varrella kaikenlaista kontrolloidakseni liitoksistaan ratkeilevaa vaatekaappia: ostoslakkoja, vain 12 vaatetta vuodessa-systeemiä, osta-yksi-luovu-yhdestä-sääntöä. Sama laulu joka kerta: aluksi homma pelaa, mutta sitten lipsahdan. Yrityksistäni säännöstellä vaatekaapin sisältöä parhaiten on toiminut listaamistani jälkimmäisin: se, että poistin vaatekaapistani aina jotain, kun ostin uutta. Jossain vaiheessa se poistamispuoli vain jäi. Maalla on liian hyviä kirppareita ja meillä on talossa paljon tilaa. Mopo karkasi totaalisesti käsistä kai viime kesän tienoilla, tai ehkä jo vuosi sitten. Olen valunut hitaasti ja varmasti kohti sitä tilannetta, etten enää edes muista, mitä vaatteita omistan. Ehkä en ole niin syvässä suossa kuin joskus aiemmin: en osta trendituotteita, en tuhlaa halparättiketjujen vaatteisiin, en osta "no ehkä joskus käytän tätä"-vaatteita. Päällimmäisenä ongelmana on kai se, että minulla on niin paljon (jokseenkin toisiinsa sopimattomia) vaatteita, etten millään ehdi käyttää niitä kaikkia. Jep, varsinainen ensimmäisen maailman ongelma. Hävettää.

Joululoman aikana olen lueskellut Rinna Saramäen erinomaista Hyvän mielen vaatekaappia. Samaistun voimakkaasti kirjan kuvituksen tyyppiin, joka säntäilee aamulla vaatekasojen keskellä ja jonka vaatekaapista huhuilevat tylsistyneet, käyttöön pääsyä odottavat kauniit vaatteet, joiden vuoro ei koita koskaan. 

Saramäki kehottaa kirjassa karsimaan vaatemäärää kovalla kädellä ja satsaamaan parempiin vaatteisiin, joita haluaa käyttää joka päivä. Eilen päätin hetken mielijohteesta kokeilla Saramäen suosimaa, Courtney Carverin kehittämää Project 333:a, joka on kiertänyt nettihaasteen muodossa jo vuodesta 2010. Saramäki lupaa, että Project 333 on ihan oikeasti toimiva idea, että siitä on apua. Haasteessa valitaan 33 vaatetta kolmeksi kuukaudeksi. Projektin on tarkoitus auttaa hahmottamaan paremmin, mitä vaatteita oikeasti käyttää, mikä pidemmän päälle auttaa selkeyttämään vaatekaaosta ja vähentämään vaatemäärää. Minä, joka olen luovuttanut jokaisen vaatehaasteeni kohdalla (paitsi parhaillaan käynnissä olevan, "älä osta uusia uusia vaatteita"-haasteen - sillä menee hyvin), olen kuulemma erinomainen kandidaatti. Niinpä tyhjensin eilen vaatekaappini ja valikoin sinne tuskaisena vain 33 vaatetta, joita saan käyttää seuraavan kolmen kuukauden aikana. Luku 33 sisältää takit ja kengät, muttei alusvaatteita, sukkahousuja, koruja tai asusteita. Alkuperäisen haasteen lukuun kyllä sisältyvät asusteet ja korut, mutta minä jätin ne pois laskuista kahdesta syystä: 1) asusteet ja korut eivät ole minulle ongelma, vaan vaatteet ovat, ja 2) alkuperäinen haaste antaa mahdollisuuden rukata projektia, jos se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Ylläri yläpesä: tuntui ylitsepääsemättömältä valikoida vain 33 vaatetta, joihin korut ja asusteetkin sisältyvät. Ei tullut kesää, ei niin millään. Koska Project 333:n tarkoituksena ei ole kärsiä tai rankaista itseään, annoin itseni lepsuilla. 

Minulla ei ole suuria odotuksia tälle haasteelle. Koska olen luovuttanut lähes jokaisen aiemman samantyyppisen haasteen kohdalla, olen skeptinen. Mutta lupaan kyllä yrittää, ihan oikeasti, lupaan. 

It has happened again: I have way, way too many clothes. Readers of No Signposts in the Sea know that I have a history of emotional shopping and a wardrobe that's bursting at its seams. I've tried (what feels like) everything: all sorts of shopping diets, sets of rules, 12-items-a-year-allowances, buy-one-get-rid-of-one-system, which, for what it's worth, was successful for quite some time. But something has happened in the last six months to a year. Things are out of control again. Too many awesome flea markets, too much space in our big farmhouse, perhaps. It doesn't help that I've been very stressed out because of work and have bought clothes to reward myself, like I used to. I'm back in that situation where I can't even remember all the clothes I own. I guess it could be worse: I don't buy into mindless trends, I don't spend money on fast fashion, I don't buy stuff thinking that "perhaps there will be a time when I'll wear this". I just have too many clothes and not enough time, and it is starting to complicate my life. Talk about first world problems, I know. It's embarrassing. 

During my Christmas break I've been reading Hyvän mielen vaatekaappi, A Finnish book on wardrobe control. (The title translates loosely as "The Happy Wardrobe".) The author, Rinna Saramäki, shows - in all-too-familiar depictions - the challenges I face when I'm trying to get dressed in the mornings these days: clothes that are all very nice, tons of clothes that never get worn, clothes that don't necessarily go together all that well. Saramäki suggets culling one's wardrobe and investing in fewer, special, good-quality clothes. It's not rocket science, it's nothing new, really. I know all this. To get the ball rolling Saramäki swears by Courtney Carver's Project 333, so I decided to give it a go. It's a familiar challenge for many, I'm sure, since it's been around since 2010. You must empty your wardrobe and pick 33 items of clothing to wear for the next three months and pack the rest of your clothes away. The project is supposed to help you figure out which clothes you actually wear in your day-to-day life, and to help you let go of the clothes you don't wear. The logic sounds simple to me, and it sort of makes sense. The number 33 includes outerwear, shoes, accessories and jewelry - although I tweaked the challenge and I'm not counting accessories and jewelry. (I did this for two reasons: 1) accessories and jewelry are not my problem, clothes are, and 2) both Carver and Saramäki suggest that one should make the project one's own if it feel overwhelming. So that's what I did.)  

I guess I should tell you right off the bat that I don't have great expectations for this project. It sounds lame to admit it before the challenge has even begun, but hey, you all know my history with projects like this - I am skeptical, but I'm going to give it a go anyway. Saramäki claims that people who think it can't be done are the perfect candidates, so I'll accept the challenge. I'm going to try. 

Tervetuloa joulu / Welcome, Christmas

Joulu on jo täällä. Tuvassa könöttää vähän turhan harvaoksinen, mutta sopivan överisti koristeltu joulukuusi. Hain tänään kaupasta Budapest-suklaata ja Vihreitä kuulia. Kiikutin naapureiden postilaatikoihin joulutervehdyksiä, väsäsin ylijäämähavuista pihalle koristeita. Tuvassa soi kirpparilta bongattu Dorothy Lamourin rahiseva vinyyli vuodelta 1957.

Christmas is here! Our Christmas tree is somewhat sparse, but it is covered in glamorous, kitsch-y ornaments, just like we like it. I stocked up on my favorite Christmas candies today, wrote last-minute season's greetings to our neighbors, and used some leftover pine branches to make garden decorations. A Dorothy Lamour lp from 1957 is the perfect soundtrack for a day like today.

Joulukuusta hakemassa / Looking for Christmas trees

Viimeiset pari vuotta olemme ottaneet joulukuusen haun perheen yhteiseksi tavaksi. Minä, Chris ja vanhempani ahtaudumme autoon, ryysäämme skutsissa, ravistelemme lumia kuusten päältä (tuo on liian laiha, tuo on toispuoleinen) ja valitsemme kuusemme. 

Tänä vuonna kuusten etsiminen oli haasteellisempaa, koska pappa teloi itsensä syksyllä ja raahasi perässään kipsattua jalkaa. Joulukuusijahtiin oli kuitenkin päästävä, kipsin kanssakin. Chris teki työt, kun pappa huuteli tien penkalta ohjeita ja minä vahdin, ettei se lähtenyt rämpimään metsään. Chris löysi meille upean kuusen, joka sulaa parhaillaan verannalla. Tupaan kulkeutuu jo havujen ihana tuoksu.

It's become a bit of a tradition for Chris, myself and my parents to go looking for Christmas trees together. We walk in the forest and shake off snow from this tree and that, looking for the perfect ones. 

This year we faced a bit of a challenge: Pappa broke his leg earlier this fall, and has been wearing a cast for weeks now. He insisted on coming to the woods with us nevertheless - after all, "it's tradition", as he'd say. Pappa stood by the side of the road shouting out instructions, as Chris did all the work and I tried to prevent Pappa from limping away into the snowy forest with his cast. Chris found an awesome tree for us. It's melting on the veranda as I type this. A slight scent of pine lingers in the house already.

Kivat verhot / Nice curtains

Muun muassa tämän takia verhoissamme on aina kissankarvoja. Lupailivat pakkasia, joten hain talvivarastosta paksummat verhot tupaan. Rullalla säilytettävät verhot piti levittää lattialle. Illusia diggailee.

This is why our curtains are always full of cat hair! I store our thicker winter curtains in the attic, rolled up, and getting the curtains back up involves me having to spread them out on the floor. Illusia approves of the method.

Maailman paras hattu / The best hat in the world

Otsikossa se jo seisookin: olen maailman parhaan hatun omistaja. Miksi se on maailman paras hattu, kysytte. 1) Se on ihan tajuttoman lämmin. 2) Se päässä tuntee olonsa joulutontuksi, Punahilkaksi ja venäläiseksi mummoksi samanaikaisesti. 3) Mainitsinko jo, että se on tosi lämmin? 

Jos joku diggailee, Frida marinassa oli ainakin alkuviikosta toinen samanlainen.

I am the owner of the best hat in the world. Why is it the best, you may ask. 1) It's amazingly warm. 2) When wearing it, one feels like a happy Christmas elf, Little Red Riding Hood and a Russian grandmother, all at once. 3) Did I mention that it's really warm? 

If you want one of these, head over to Frida marina. They have another one just like it.

17. joulukuuta 2014 / December 17th, 2014

Kävin Helsingissä. Hengasin siskon kanssa, söin hyvin (Sandron brunssi!), näin minulle rakkaita ihmisiä, kävin kampaajalla, tein jouluostoksia. Kaiken joulukiireenkin keskellä Helsinki vaikutti ystävälliseltä, hämärässäkin valoisalta. Kun pimeys laskeutuu kaupunkiin, ympärillä säkenöi sata ja yksi valonlähdettä. Maalla on vain pimeää. 

Jos kuulostaa siltä, että olen lähiaikoina harmitellut maalla asumista, se pitää paikkansa. Kaamosaika on aina ollut minulle vaikeaa. Pimeys tuntuu korostuvan kohtuuttomasti maaseudulla, olen kaivannut kaupunkiin. En ole ihan varma, mitä näistä ajatuksista pitäisi ajatella. 

I visited Helsinki. I hung out with my sister and other loved ones, I ate well, got a haircut, did some Christmas shopping. I had a blast. Even in the midst of holiday insanity (hordes of stressed out Christmas shoppers, for example), Helsinki seemed friendly to me. In total darkness, there is light, even if it's artificial. 

If you've been getting a feeling recently that I've had a tough time living in the countryside, you'd be right. I hate this time of year anyway - it's so dark and dreary - but the feeling grows exponentially in the countryside. The darkness is just unreasonable. I miss city lights, big time. Who knows what it all means.

Kiirus / Too busy, again...

Olipa viikko. Olin töissä kuutena päivänä seitsemästä ja ylityötunteja rapisi tilille kuin tihkusadetta joulukuun ensimmäisellä viikolla. Tuntuu siltä, että olen ehtinyt käydä kotona vain nukkumassa. On väsyttänyt kamalasti, liekö syynä pimeys, harmaus, mutainen kylänraitti, työstressi vai kaikki yhdessä.  

Olen tehnyt syys-, loka- ja marraskuun kahta työtä samanaikaisesti. Tai oikeastaan kolmea. Projektiluontoinen pätkätyö piti vetää päätökseen ja samalla aloitin uudessa virassa, joka on kursittu kokoon kahdesta vanhasta virasta. Niiden aiemmat haltijat ovat miehittäneet tonttiaan yhteensä yli 70 vuoden ajan. On ollut vähintäänkin haasteellista sovitella jalkoihin tolkuttoman isoja saappaita.

No, eipä tässä mitään. Aloin popsia vitamiineja purkista, päätin nukkua enemmän. Joulu tulee ihan kohta. Ensi viikolla aion piipahtaa Helsingissä ja käydä kampaajalla.

What a week. I had to work six out of the past seven days, including a couple of evenings. I feel like I've only been home to sleep. I've been really tired recently - I guess it could be work-related stress, the darkness, gray, all-too-short days, muddy roads - probably all of the above. 

I've been working two jobs since September. (Well, three, to be precise.) I had to wrap up my old job while I started a new one. I was given tenure, which is actually two positions rolled into one, since the municipality is cutting jobs. The previous people tenured for a combined 70 years, so needless to say that I've had big boots to fill. It's been challenging to say the least.

Oh well. I started taking extra vitamins, I'm trying to sleep more. Christmas is here before we know it. Next week I'll head over to Helsinki for a little. I'm getting my hair cut. Should be fun!

Ulkopuolinen / Outsider

Viimeiset pari päivää olen kokenut oloni todella ulkopuoliseksi. Ympärilläni on ollut liikaa ihmisiä, joiden aktiiviseen sanavarastoon ovat kuuluneet termit kuten "homorummutus", "homovillitys" ja "tasa-arvohössötys". Olen kuullut ilmaan heitettyjä huumorikysymyksiä, kuten "miten ne lesbot muka sekstailee", "onkohan noin, että homoilla ei ole ollut kunnon isän mallia" ja "miks ne homot on niin naismaisia, eikö ne voi olla miehiä kun niillä on ne värkitkin". Olen ollut suurimmaksi osaksi hiljaa, koska väittely tällaisista lähtökohdista on todella masentavaa, ja on tarpeeksi pimeää muutenkin. Vaasan vaalipiiri on konservatiivista aluetta. 

Joskus pikkupaikkakunnalla asuminen on minulle vaikeaa. Yritän ymmärtää toisinajattelijoita ja pidän mielipiteenvapautta yhtenä tärkeimmistä arvoista - silloinkin, kun en ole itse samaa mieltä. Toivoisin silti, ehkä itsekkäästikin, että ympärilläni olevat ihmiset olisivat useammin kanssani samoilla linjoilla, ettei minulla olisi niin yksinäinen olo. Eivät katsoisi niin kysyvästi, kun puhun minulle tärkeistä asioista. Eivät katsoisi niin pitkään, kun kohlotan menemään mummovaatteissa. Kai ihminen pohjimmiltaan haluaa olla osa jotain isompaa, kuulua joukkoon.

For the past couple of days I've felt like an outsider. The town where I live is conservative, and both before and after the Finnish Parliament finally approved same-sex marriage last Friday, well, I've been hearing outrageous and horrible things being said about gay people. It's been useless to try to debate the issue with people whose understanding of the concepts of equality or minorities is non-existent. It's been depressing to say the least. 

I work hard to try to understand opposing views and I consider freedom of opinion one of the most important values. But sometimes it's tough. I guess we all long to be understood, to be surrounded by like-minded people, as selfish as that might sound. I miss having people around me who share my values and beliefs. I miss people who "get" my granny look. I guess we all want to belong.

Lempparijuttuja / A few of my favorite things

1. Pöhkö dinosaurustyyppi ja unikon siemenkodat

2. Kolmilokeroinen, pienen pieni kirppislaukku

3. Lihava kissa ahtautuneena liian pieneen koriin 

1. A goofy dinosaur statuette and poppy seedpods

2. A cute vintage mini satchel

3. A fat cat in a basket

Ruututakki / Plaid coat

Lempitakin tittelistä kilpailee kiivaasti tämä ruututakki, jonka löysin paikalliselta jeesuskirpparilta viidellä eurolla viime vuonna. Tässä oli jokseenkin oudot myrkynvihreät muovinapit, jotka korvasin Chrisin minulle netistä tilaamilla 1940-50-luvun tsekkiläisillä lasinapeilla. 

Tässä yhteydessä on kenties asiallista mainita, että minulla on ihana aviomies. Kun tuskailin sopivien nappien puutetta takkiini, Chris yön pimeinä, unettomina tunteina surffaili netissä ja etsi takkiini täydelliset vintage-napit, ja yllätti minut raskaan työpäivän jälkeen. Villi veikkaus: luulen, että kaikki aviomiehet eivät sellaista tee.

This vintage coat is currently in the running to become America's Next Top my favorite coat. I bought it last year from a small, local charity store for five euros. It had weird green plastic buttons, which I replaced with these beautiful, 1940s-50s Czech glass buttons that Chris got for me online. 

I believe it is suitable to mention at this point that I have an amazing husband. I mutter almost inaudibly about needing to find new buttons for my coat, and then the next thing Chris does is spend a sleepless night online looking for the right buttons, orders them, and surprises me after a tough day at work. I have a vague feeling that not all husbands do that.

Women in Clothes: Taste or style?

Viimeisestä Women in Clothes-postauksesta on vierähtänyt hetki, mutta projekti jatkuu! Vastailen siis omalta osaltani hienon WiC-kirjan haastattelukysymyksiin. Seuraava kysymys pitkällä listalla kuuluu: kumpaa sinulla on, makua vai tyyliä, miten niitä määritellään, ja kumpi niistä on tärkeämpi?

Tiedän kyllä, mitä tähän pitäisi vastata. Pitäisi kai lainata kornisti jotakin Coco Chanelin lausahdusta tai todeta, että muoti vaihtuu ja tyyli on ikuista, vai miten se menikään. Maku ja tyyli ovat aika monimutkaisia termejä. Molemmat ovat hankalasti määriteltäviä, osittain sen takia, että ne ovat kovin tavoiteltavia: niitä kuuluu haluta. 

Vastaan kysymyksen ensimmäiseen osaan: jos maulla tarkoitetaan muodin diskurssiin kuuluvaa varovaista innovatiivisuutta, joka lomittuu kuitenkin yhteiskunnallisiin pukeutumisnormeihin, ei, minulla ei ole makua, ei sitten nimeksikään. Pidän siitä, että näytän joskus ihan naurettavalta tyylikokeiluineni. En välitä juurikaan siitä, mikä on hyvän maun mukaista, miten minun kuuluisi pukeutua. Itse miellän maku-termin juurikin sellaisena, joka pyrkii konventionaalisuuteen. Maku pitää aina hyväksyttää toisilla. Maun määrittelee ulkomaailma, ei yksilö itse.

Entä sitten tyyli, onko minulla sitten sitä - no tietysti. Jokaisella on omansa, riippumatta siitä, miten kukin sen määrittää. Tyyli on subjektiivisempi kuin maku, ja jos minulta kysytään, paljon tärkeämpää. 

Mieleeni tuli eräs työn kautta tuntemani rouva, joka vaikuttaa paikallispolitiikassa. Rouvalle välillä naureskellaan selän takana, koska hän pukeutuu vaaleanpunaisiin glitter-vaatteisiin ja ikänsä puolesta täysin sopimattomiin asusteisiin. Hänellä ei ole makua, mutta voi pojat, hänellä on tyyliä, joka on hänen omansa. Ihailen tavattomasti sellaista naista, joka vähät välittää, mitä ulkopuoliset hänen tyylistään ajattelevat. Pari viikkoa sitten hän ilmaantui tapaamiseen ministerin kanssa vaaleanpunaiset Reinot jalassa. Ihailen.

- - -

It's been a while since my last Women in Clothes-post, but the project continues! The next question that this fine book asks is: Do you think you have taste or style? Which one is more important? What do these words mean to you?

I know how I should answer: I should come up with a suitable Coco Chanel-quote and say that while fashions change, style is forever, or whatever the saying is. But boy, taste and style are pretty tough words to pin down. I guess what they have in common is that both are desirable: we are supposed to want them.

Well, let me answer the first part of the question: if we define taste as carefully considered innovation that falls in line with societal dressing norms, no, I have no taste to speak of. I'm not afraid to look ridiculous at times, I like to try out new things. I don't really care about good taste. To me, taste tries to be somewhat conventional. Taste always has to be approved by someone else. Taste is defined by the outside world, not the person getting dressed.

And what about style, then? Yes, I have style. We all do. We all have our own style, regardless of how anyone else defines it. Style is subjective, and to me, much more important than taste.

The question makes me think of a lady, a local small-town politician I know through work. Sometimes other people laugh at her behind her back because she wears pink glitter-encrusted clothes and totally age-inappropriate accessories. She has no taste in the general sense of the word, but wow, she has style that is completely her own. I admire her tremendously: she couldn't care less what other people think of her and her style. A few weeks ago she showed up to shake hands with a high-ranking government minister, wearing baby pink slippers. Awesomeness! 

Lempitakkikriisi / Favorite-coat-crisis

"Tiia... toi ei oo jotenki... sua...", kollega sanoi eilen, kun vedin päälle viime vuoden lempikirpparilöytöäni, sammalenvihreää Ritva Fallan takkia. Olin järkyttynyt. Rakastan nimittäin tätä takkia, rakastan kaikkea siinä: väriä, tekstuuria, ylisuurta muodottomuutta, mahtavia kauluksia, olkasaumojen puutetta, pituutta. Tämä takki on kuin lämmin turvakupla, jonka kätköihin voin piiloutua tyhmältä marraskuulta, ja lisäksi olin myös kuvitellut näyttäväni se päällä jokseenkin tyylikkäältä. 

Pyysin kollegaa selventämään, mikä tässä takissa ei toiminut. Hän katsoi minua pää kallellaan: "No eihän sillä ole väliä, mitä mieltä mä olen." No ei olekaan. Mutta sitten kollegaa komppasi seurueeseemme kuulunut 16-vuotias tyttö, joka kysyi minulta, haluaisinko tietää, mikä takissa on vikana. "Se on tosi pitkä. Se kaipaa vyötä", tyttö paukautti itsevarmasti. Minä haukoin henkeäni. Eihän nyt kaksirivinapituksella varustettua tämän mallista takkia sovi vyöttää. Minä en vyöttäisi, vaikka mikä olisi.

No niin, minulla on nyt lempitakkikriisi. Sanokaa rehellinen mielipiteenne takista: onko tässä jotain vikaa, vikaa, vikaa?

"Tiia... somehow that... just isn't quite... you...", a colleague said yesterday, as I was wrapping one of my favorite coats around myself as we were leaving a meeting. I was a little shocked. No, not a little shocked, a lot. See, I love everything about this coat: the moss-green color, the texture, the shapeless of it, the undeniable comfort factors, the length. The coat is like a fuzzy, awesome protective bubble. I had also imagined that I looked pretty snazzy in it. 

I tried to get my colleague to clarify her thoughts, but she just looked me up and down, her head tilted to the side. "It doesn't matter what I think about the coat. I am sure I sometimes wear something you don't like, right?" Right. But then it turned out that a 16-year-old girl from our party agreed with my colleague. "Yeah, it's, like, really long. You know what it needs? A belt", she said confidently. I gasped. There is no way I'd ever belt an over-sized, double-breasted coat. I wouldn't belt it, no matter what.

So there, now I have a favorite-coat-crisis. Please, reassure me. It's not so bad, right?

Viikon kirpparilöytö / The flea market find of the week

Olen tottunut siihen, etten yleensä löydä täkäläisiltä kirppareilta mieleistäni musiikkia: Popeda ja Vera Telenius eivät nappaa. Mutta joskus Etelä-Pohjanmaa yllättää. Törmäsin sunnuntaina todelliseen löytöön: joku oli päättänyt luopua 1970-luvun lopun funk-, soul- ja r&b-kokoelmastaan. Hintaa LP-levyillä oli euron kappale. Kaamosta ei voi tehokkaammin selättää kuin kuuntelemalla vinyyliltä New Birthiä, General Jacksonia ja The Temptationsia. 

What a score! I found a big pile of LPs at the flea market, all late 1970s r&b, funk and soul, for one euro each. If the sounds of New Birth, General Jackson and The Temptations on vinyl don't make me smile in the midst of November darkness, I don't know what will... 

Voi marraskuu / Oh November

Olipa kiireinen työviikko. Olen tehnyt ylipitkiä päiviä, istunut kokouksissa iltakymmeneen. Marraskuun pimeimpinä iltoina tekisi mieli vain syödä paljon suklaata ja katsoa kökköjä tv-ohjelmia, joten bloggailuun ei ole liiennyt paukkuja. 

Sain ikuistettua kuviin vain yhden ainoan asun tältä viikolta: torstaina oli päällä kirpparilta eurolla löytynyt villasekoiteneule, COSin second hand-villahame ja Helsingin reissulta UFFista löytyneet mustat saappaat. Riipuskin on kirpparilöytö. Kaikki on siis second handiä. Sen sijaan, että otsikoisin vieläkin näitä postauksia Viikko kirppisvaatteissa-nimellä, väsäsin "only second hand"-tägin, jonka alta löytyvät menneet ja tulevat kirppisvaatteista kyhätyt asut. Haaste siis jatkuu, otsikointi vain muuttui.

What a hectic work week it has been. I've worked overtime and sat in meetings until 10 pm, so there hasn't been much time for blogging. These are the only outfit shots I managed to take this week - the evenings have been way too dark. Not that one feels like blogging on November evenings anyway. Eating chocolate and watching crappy TV is all I have had energy for.  

Everything in the outfit is second hand. I've decided to abandon the "Wear second hand clothes for a week"-challenge-title for these posts, because it feels plain silly to keep labeling this exercise a week-long-challenge when it's not. So I've created an "Only second hand"-label, and you can find my past and present all-second-hand-outfits from that category.  

Viikko kirppisvaatteissa, osa 5 / The "Wear second hand clothes for a week"-challenge, part 5

Kirppisvaatehaaste jatkuu. Cosin villamekko oli hyvä löytö Frida marinasta viime talvena. Yönsininen karvainen neuletakki on Suomessa tehtyä MalliMaria, jalassa uskolliset mustat mieskengät. Tämä asu olisi varmaan näyttänyt vähän paremmalta ilman pipoa, mutta tukka oli niin sekaisin (lue: Nakke Nakuttaja-look), ettei pipottomuus tullut kysymykseen. 

The second hand clothes-challenge continues. I found this woolen Cos-dress at Frida marina last winter. The fuzzy cardigan is by MalliMari, an old Finnish clothing brand from back in the day. The shoes are the same old brogues I keep wearing all the time. The outfit would have probably looked better with a nice hair-do, but I resembled Woody Woodpecker when I got out of bed. Needless to say, the beanie was not optional...

Elämä hymyilee / Life is good

Pimeys on tipotiessään: meillä on lunta! Eilen taivas oli koko päivän sininen. Piipahdin kesken työpäivän myyjäisissä, joissa kaupattiin lopetetun koulun vanhaa irtaimistoa. Napsin mukaan nättejä kirjoja, xylofonijazzia ja pari opetustaulua. Oli hyvä päivä.

Bye bye, darkness, we have snow! We had blue skies all day yesterday. I swung by a vacant school where they were clearing their old teaching materials. Bought some pretty books, xylophone jazz and awesome, ancient teaching charts for mere pennies. It was a good day.

Kissaraportti / Cat report

Neljän kissan kanssa ei käy aika pitkäksi. Testasimme somessa levinnyttä "istuuko kissa ympyrään"-villitystä. Audrey oli kovin kiinnostunut jo siinä vaiheessa, kun kameran piuhaa väännettiin lattialle oikeaan muotoon. Audrey istui ympyrään alle 10 sekunnissa. Muut kissat eivät tosin voineet asiasta vähempää välittää, eikä ympyrä ole ensikosketuksen jälkeen Audreytakaan enää kiinnostanut.

Varsinainen hitti tällä viikolla on lämpimälle leivinuunin pankolle asetettu, kirpparilta löytynyt korkea kori. Illusia näyttää, kuinka naftiin koriin vääntäydytään ja pysytään lämpimänä kelin taas viiletessä.

Life is never boring with four cats. This week we tested a social media phenomenon, where people make circular shapes on the floor with tape, rope or wire, which is supposed to attract cats. It worked with Audrey, but the others didn't fall for it. Audrey sat in her circle for a little while, but hasn't visited it a second time. I guess it got old fast...

We found a cool basket at the flea market. I placed it on top of the warm baking oven, and not at all surprisingly, it has become the cats' favorite spot. Illusia squeezes in and stays nice and toasty when it's cold outside.

Nauti pimeydestä / Enjoy the darkness

On niin pirun pimeää, että hirvittää. Teoriassa pidän kyllä hämäristä illoista, kynttilänvalosta, leivinuunin lämmittämisestä, kietoutumisesta villavilttiin ja -sukkiin teekupin kanssa kun sade piiskaa ikkunaa. Oikeasti näkisin kuitenkin mielummin eteeni. Kissojen takia tuvassa ei voi juurikaan polttaa kynttilöitä eikä tuikkulyhtyjä lasketa. Leivinuuni puskee savua tupaan. Viltin kulma on kissan oksennuksessa ja villasukat valuvat jalasta. Tee pissattaa. 

Onneksi on kirpparilta löytynyt käyttämätön Arabian Kokki-vuoka. Saako jo laittaa jouluvalot? 

It's so bloody dark outside, it's not even funny. In theory I like dark evenings, candle light, the warm baking oven, wool blankets and -socks, endless cups of tea. In reality I'd prefer to see where I'm going. We can't really have too many candles in the house because of the cats. The baking oven shoots smoke into the kitchen. The wool blanket has cat throw-up on it. Tea makes you go pee. 

Well, at least I found an awesome, unused Arabia oven dish at the flea market. Is it too early for Christmas lights?

Viikko kirppisvaatteissa, osa 4 / The "Wear only second hand clothes for a week"-challenge, part 4

Tätä kirppisvaatekertaa inspiroi The Row'n syys/talvi 2014-mallisto. Simppeliä, jokseenkin neutraalia ja ennen kaikkea mukavaa. Muhkea neulepoolo maksoi kirpparilla 5 euroa, miesten villahousut ja nahkakengät euron kukin. Hurja seitsemän euron satsaus koko asuun, siis. 

Pitänee tässä välissä kertoa, että tämän kirpparivaatehaasteen aikana suuri osa asuistani on jäänyt kuvaamatta pimeyden takia. Mutta en ole lipsunut: päälläni ei ole ollut nyt kokonaiseen kahteen viikkoon muita kuin second hand-vaatteita. Jee!

This all-second-hand outfit got its inspiration from The Row's a/w 2014 collection: simple, somewhat neutral, and above all, comfortable. I paid five euros for the chunky knit. The men's wool trousers and the leather shoes cost one euro each. The cost of the total outfit: whopping seven euros.

I'm going to pat myself on the back: despite the fact that I haven't been taking pictures of all the outfits I've worn lately (it's been too dark for photos), I haven't worn anything but second hand clothes for two weeks now. Yay!

Huurteessa / Frosty

Lauantaiaamuna maailma oli valkoinen. Kaikki huurteessa, jokaista ruohonkortta myöden.

Everything was white on Saturday morning. Every single straw, covered in hoarfrost.

Pimeyden vuodenaika / The dark season is upon us

Pimenevältä näyttää jo neljältä. Otin kuvan tuvan ikkunan läpi pari päivää sitten. Heijastavat valot näyttivät lentäviltä lautasilta. Olen katsonut liikaa Salaisia kansioita. 

Taistelen pimeneviä päiviä vastaan muotilehtien voimalla. Tykkään Violetista. Plussaa persoonallisista malleista ja mielenkiintoisista jutuista. Ainoa miinus tulee siitä, että lehti haisee karsealta, kemikaaleilta kai.

The days get shorter and shorter. The shot above was taken through a window at 4 pm a few days ago. I like how the kitchen lights' reflection looks like UFOs in the sky. I've spent too much time with the X-Files, obviously.

I fight against darkness with fashion magazines - they cheer me up and take me somewhere else. I like Violet. I like that they sometimes use older models, and the editorial content is interesting. My only complaint is the smell: the magazine reeks of chemicals.

Kotona / At home

Meillä on värikäs, leikkisä koti. Juuri nyt pinnalla: italialaiset kipsikissat, myrkynvihreä lampunvarjostin, maailman ihanin seinäkello.

We have a colorful, playful home. Loving at the moment: Italian cat statuettes, moss-green lamp shade, and the coolest wall-mounted clock.

Viikko kirppisvaatteissa, osa 3 / The "Wear only second hand clothes for a week"-challenge, part 3

On oudon leuto keli. Eilen tarkeni vallan hyvin farkkutakissa. Loppuviikolla pakastaa taas, joten kai sitä pitää yrittää nauttia inhimillisistä lämpötiloista kun vielä ehtii. 

Päällä on taas pelkkää kirppiskamaa: Arolan ihanan villahameen ostin viime vuonna eurolla tai parilla, kanelinvärinen kittana villatakki on jonkun omin kätösin väsäämä. Silkkipaitakin on parin euron kirpparilöytö, kuten myös uskolliset mustat mieskenkäni. Farkkutakki maksoi aikoinaan Fidassa euron, koska hintalapun mukaan siinä oli vetskari rikki. Hyvin vetskari on pelannut jo useamman vuoden - ei siinä mitään vikaa ollut ostohetkellä eikä ole nytkään. Hopeinen kissariipus on lahja ystävältä, joka oli ostanut korun second hand-liikkeestä, tietenkin.

It is strangely warm outside; it was actually warm enough to get by with a denim jacket yesterday. The freezing temperatures are returning at the end of the week, so I'm trying to enjoy the weather while I can.

Everything I'm wearing is second hand. I was quite happy with the look - I like the shrunken wool cardigan with the full skirt. The silk blouse and the brogues were dirt cheap, maybe a euro or two - well, I don't think anything in this outfit cost more than 3 euros. I bought the denim jacket some years back for one euro - the price tag claimed that the zipper was broken. I was never able to find out how it was broken - the zipper has worked just fine for years now. The silver cat pendant is from my dear friend Lynn, who had bought it - you guessed it - at a second hand store.

Viikko kirppisvaatteissa, osa 2 / The "Wear only second hand clothes for a week"-challenge, part 2

Tämmöiset releet sain kiskottua päälleni eilen. Haasteen mukaisesti päällä oli pelkkiä kirpparivaatteita. Vähän tylsällä ja tasapaksulla vaihteella mentiin: simppeli punainen villaneule, viininpunainen kynähame, ah-niin-käytännöllinen-ja-järkevä tikkitakki ja mutaiset nilkkurit. Jos jokin maalla asumisessa tällä viikolla ärsyttää, niin se, että kylänraitti on välikausina aivan rapainen ja kengät aina kurassa. 

I was wearing only second hand yesterday, as the challenge suggests. I looked rather boring; I was in a hurry and just threw on what I could find in the dark hours of the morning. I'm wearing, among other simple, mundane things, muddy boots. If there's one thing I dislike about living in the countryside this week, it's muddy roads. It's a total mud-fest in our neck of the woods this time of year.

Löytyi / Found them

Kun päätin olla ostamatta uusia uusia vaatteita vuoden ajan, hautasin haaveeni mustista, siisteistä, matalista syyssaappaista. Olen metsästänyt sopivia second hand-saappaita jo ikuisuuden, mutta mistään ei ole löytynyt sopivia. Aina niissä on ollut jotain vialla: koko, tyyli, mikä milloinkin. Soljellisia, rönttöisiä prätkäbuutseja olisi kyllä löytynyt vaikka muille jaettavaksi, mutta sellaisia en halunnut. Olin siis jo hyväksynyt ajatuksen, että jos haluaisin saappaani, ne pitäisi ostaa uutena, sitten joskus vuoden päästä. 

Viime viikon maanantaina siskoni ja minä kävimme Fredrikinkadun Uffissa, jossa oli sattumoisin käynnissä happy hour, kaikki -20%. Ja sieltä löytyivät nämä saappaat. Hyvän kokoiset, sirot, sopivan kapeat, ja vielä nätitkin. Jee!

When I decided not to buy new new clothes for a year, I resigned to the fact that I wasn't going to get my hands on a pair of black boots for a while. I'd been looking for a pair of second hand, simple, feminine, black flat boots for a long time. Easier said than done - there are plenty of boots out there, but something was always off, be it size, fit or overall style. I knew I didn't want rough and tough biker boots, which was pretty much the only thing I could find. I had come to realize that I was going to have to buy the boots new, and the one-year-without-new-clothes challenge meant that a year-long wait was in the cards.

A week ago my sister and I walked into a charity store in Helsinki. They had a happy hour, everything was 20% off. And lo and behold, I found my boots. Just the right size, the right fit, a simple but quirky design. Yay!