Pitkän pohdinnan jälkeen olen valinnut vaatekaappiini 33 vaatetta seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Numeroon sisältyvät takit ja kengät.
Project 333:n sääntöjen mukaisesti lukuun eivät sisälly yö-, alus- ja olovaatteet tai urheilukamat. Alusvaatteiksi lasken pitkähihaiset t-paidat, joiden pukeminen neuleen alle ei ole talvikuukausina vapaaehtoista. Samaan kategoriaan kuuluvat sukkahousut. Kuten
aiemmassa postauksessa selostin, en laskenut mukaan myöskään koruja tai asusteita (huivit, vyöt, pipot). 33 vaatetta tuntui numerona todella pieneltä, mutta vaatteiden valitseminen ei ollutkaan kovin vaikeaa. Viimeisiä vaatteita valitessani pohdin, olisinko sittenkin voinut melko helpostikin sisällyttää 33:een vaatteeseen asusteetkin. (Olisin, mutta jätin kuitenkin väliin.)
Suurinta päänvaivaa vaatteiden valitsemisessa tuotti sään ja lämpötilan pähkäily: mitä jos kevät tuleekin tosi aikaisin? Luotan kuitenkin siihen, että lumet eivät täältä sula vielä maaliskuussa - yleensä järven jäätkin lähtevät vasta huhti-toukokuun vaihteessa. Aloitin ulkovaatteista: valitsin kolme takkia ja viidet kengät. Muut vaatteet valitsin sen mukaan, että se sopivat keskenään yhteen, ovat käytännöllisiä, mahdollistavat miksailun ja aikaansaavat eri henkisiä ja silueteiltaan ja tekstuureiltaan vaihtelevia asukokonaisuuksia. Valitsin enemmän ylä- kuin alaosia, enemmän hameita kuin housuja, ja pari mekkoa, jotka soveltuvat kerrospukeutumiseen ja mahdollisiin siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin. Eniten jouduin tinkimään väreistä: väripaletti koostuu pääsääntöisesti harmaista, sinisistä, vihreistä ja (hieman yllättäen) punaruskean sävyistä. Asusteilla ja koruilla voin kuitenkin paikkailla värien puutetta.
33 vaatettani tammi-maaliskuulle 2015 ovat:
Takit:
- musta villakangastakki
- paisley-kuosinen topattu talvitakki
- myrkynvihreä ohut villakangastakki (jos kevät koittaa jo maaliskuussa)
Kengät:
- mustat nyöritettävät talvinilkkurit
- ruskeat nyöritettävät talvinilkkurit
- ruskeat vuoratut mokkasaappaat kultasoljilla
- karvavuoratut jokakelin saappaat
- mustat siistit saappaat
Yläosat:
- kaksi harmaata kashmir-neuletta
- musta, yksinkertainen mohairneule
- valkoinen pooloneule
- salmiakkikuvioinen pappaneuletakki
- pitkä ruskea ohut villatakki
- sininen neulepoolo
- siniharmaa argyle-kuvioinen villaneule
- tummansininen pörröneuletakki
- harmaa collegepaita
- sininen silkkipaita
- kukallinen silkkipaita
- punaruskea ohut viskoosineule
Alaosat:
- musta midimittainen kynähame hopearaidoilla
- paksu harmaa/mustakuvioinen villahame
- viininpunainen kynähame
- vihreä leopardikuvioinen kynähame
- tummanvihreä, leveähelmainen villahame
- harmaat ukkohousut
- ruskeakuviolliset villakangashousut
- lököfarkut
Mekot:
- sinivalkokukallinen sifonkimekko
- punaruskea, kultakuviollinen sifonkimekko
- harmaa neulemekko
- mustavalkoinen viskoosimekko (tämä valinta on riippuvainen siitä, miltä mekko näyttää - tämä on nimittäin tuore ostos Vestiaire Collectivesta. Jos mekko on hasardi, sen tilalle tulee persikanvärinen, kuviollinen sifonkimekko)
Vaatekaappi näyttää... no, ainakin tosi siistiltä. Päällimmäinen ajatus on, että siellä roikkuvat melkeinpä ne samat vaatteet, joita käytän arkena muutenkin. Kaikki sopii yhteen, vaatteita voi kerrostaa huoletta, potentiaalinen asujen määrä tuntuu ihan siedettävältä. Omituista, mutta jotenkin tuntuu siltä, etten olisi joutunut luopumaan oikeastaan mistään. Luulen, etten ole ihan vielä hahmottanut sitä, kuinka pitkä aika kolme kuukautta oikeastaan on.
After careful consideration, I have picked my 33 items of clothing for the next three months. The number includes coats and shoes, and as stated in the Project 333 rules, doesn't include underwear, pajamas or around-the-house lounge wear. I decided to consider long-sleeved t-shirts underwear, since wearing them under sweaters during the cold winter months is not optional. Same goes for tights. As I wrote yesterday, I didn't include jewelry or accessories. 33 felt like a really small number when I got started, but as I picked and chose, it actually felt surprisingly generous. As I was choosing the last items, I got to thinking if I could have quite easily included accessories into the 33 items after all. (I could have, but chose not to.)
While choosing the pieces of clothing, the biggest dilemma for me was climate-related: what if spring comes early? I decided to rely on the usual weather cycle. Typically the lake doesn't melt before late April anyway, which means that we'll most likely have snow all through the three-month period. I started with outerwear: I picked three coats and five pairs of shoes. The rest of the clothes I chose so that they'd all go together, that they'd be practical and that they'd give me options to play with textures and to come up with many different styles and silhouettes. I picked more tops than bottoms, more skirts than trousers and a couple of dresses to help me layer and to potentially dress up if need be. The one thing that I had to sacrifice was color: the color palette of my items consists of grays, blues, greens and somewhat surprisingly, browns/maroons. I can easily bring in more color with accessories and jewelry, though.
My 33 items for January - March 2015 are:
Coats:
- black wool coat
- paisley-printed winter coat
- moss green, light wool coat (in case spring arrives early)
Shoes:
- black lace-up ankle boots
- brown lace-up ankle boots
- brown, lined suede boots with gold buckles
- furry every-weather boots
- neat, black leather boots
Tops:
- two gray cashmere sweaters
- black, simple mohair knit
- white, chunky turtleneck sweater
- slouchy argyle grandpa-cardigan
- long, brown wool cardigan
- bright blue turtleneck sweater
- gray/blue argyle sweater
- dark blue fuzzy cardigan
- gray sweatshirt
- blue silk blouse
- flower-print silk blouse
- maroon viscose knit
Bottoms:
- black midi-length pencil skirt with silver stripes
- thick gray/black wool skirt
- burgundy-color pencil skirt
- green leopard-print pencil skirt
- moss green, wide-hem wool skirt
- gray grandpa-trousers
- brown, patterned wool trousers
- boyfriend jeans
Dresses:
- blue/white flower-print chiffon dress
- maroon, gold-print chiffon dress
- gray knit dress
- black/white viscose dress (depending on if it fits - it's something I bought at Vestiaire Collective recently and it hasn't arrived yet. If the dress isn't stellar, I'll replace it with a peach-color print chiffon dress.
My wardrobe looks... well, very neat. On the surface it feels like I have the same clothes in my wardrobe as always; it's pretty much the same bunch I tend to wear on a day-to-day basis. Everything goes together, there are plenty of options to layer, and the amount of potential outfits feels almost ample. It's very odd, but I also feel like I haven't really let go of anything. I have a feeling that it hasn't fully sunken in yet that three months is actually a pretty long time.