Viimeiset pari päivää olen kokenut oloni todella ulkopuoliseksi. Ympärilläni on ollut liikaa ihmisiä, joiden aktiiviseen sanavarastoon ovat kuuluneet termit kuten "homorummutus", "homovillitys" ja "tasa-arvohössötys". Olen kuullut ilmaan heitettyjä huumorikysymyksiä, kuten "miten ne lesbot muka sekstailee", "onkohan noin, että homoilla ei ole ollut kunnon isän mallia" ja "miks ne homot on niin naismaisia, eikö ne voi olla miehiä kun niillä on ne värkitkin". Olen ollut suurimmaksi osaksi hiljaa, koska väittely tällaisista lähtökohdista on todella masentavaa, ja on tarpeeksi pimeää muutenkin. Vaasan vaalipiiri on konservatiivista aluetta.
Joskus pikkupaikkakunnalla asuminen on minulle vaikeaa. Yritän ymmärtää toisinajattelijoita ja pidän mielipiteenvapautta yhtenä tärkeimmistä arvoista - silloinkin, kun en ole itse samaa mieltä. Toivoisin silti, ehkä itsekkäästikin, että ympärilläni olevat ihmiset olisivat useammin kanssani samoilla linjoilla, ettei minulla olisi niin yksinäinen olo. Eivät katsoisi niin kysyvästi, kun puhun minulle tärkeistä asioista. Eivät katsoisi niin pitkään, kun kohlotan menemään mummovaatteissa. Kai ihminen pohjimmiltaan haluaa olla osa jotain isompaa, kuulua joukkoon.
For the past couple of days I've felt like an outsider. The town where I live is conservative, and both before and after the Finnish Parliament finally approved same-sex marriage last Friday, well, I've been hearing outrageous and horrible things being said about gay people. It's been useless to try to debate the issue with people whose understanding of the concepts of equality or minorities is non-existent. It's been depressing to say the least.
I work hard to try to understand opposing views and I consider freedom of opinion one of the most important values. But sometimes it's tough. I guess we all long to be understood, to be surrounded by like-minded people, as selfish as that might sound. I miss having people around me who share my values and beliefs. I miss people who "get" my granny look. I guess we all want to belong.
Ajattelinkin sua paljon tohon asiaan liittyen.. Että millaista siellä varmasti on ollut. Kuinka erilaista. Täällä mun asiakkaat halasivat spontaanisti toisiaan kun tulokset tuli, yrittäjäkollega piti kaupan kiinni päästäkseen kansalaistorille. Kaikki oli liikuttuneita, keskusteluissa vilahti sanat "vihdoinkin" ja "jo oli aikakin." Kaikki tunsivat ainakin hetkellisesti elävänsä hieman paremmassa maailmassa. Joukkopako, se on se joka tuollaisia konservatiivisia vaalipiirejä kohtaa. Nuoret ja liberaalit muuttavat pois, ja ne vanhat jäärät jäävät sinne yksin kivikautisten mielipiteidensä kanssa. Asian koskettaessa itseäni henkilökohtaisesti, en varmasti pystyisi koskaan asumaan tuollaisessa paikassa.. Toisaalta ajattelen myös itsekkäästi niin, että onneksi sinä esim kuitenkin pystyt, ainakin jonkun aikaa...jotta siellä olisi lapsille ja nuorille edes joku vaihtoehto, joku aikuinen joka edustaa sitä terveempää ja hyväksyvää ajattelutapaa.
ReplyDeletePieni lohdun yritys Pohjanmaan ´pimeyteen´ - jonkinmoista taajuusyksinäisyyttä on ilmennyt täällä etelämmässäkin. Joskus mietin missä ihmeessä ne ihmiset ovat jotka ajattelee laillani. Tai elää näin. Tai edes ymmärtäisi, suvaitsisi ilman kulmien kohotteluja. No onhan niitä mutta hirvittävän vähän. Kummastelen tuota agren määrää, miten moni jaksaa vaahdota asioista valtavalla negaatiolla, vaikka todennäköisesti juttu ei loppujen lopuksi merkitse heille juuri mitään. Kunhan menevät mukaan löylyn heittoon. Noista kommenttikuorolaisista mielellään vetäytyy sivuun ja on hiljaa. Kun keskustelua ei ole, pelkkää päivittelyä ja tuuban tuuttausta.
ReplyDeleteOnneksi on olemassa poikkeuksia, yllättäviäkin. Yksi on työkaverini Muktar, tumma muslimi. Vaikka on lukuisia asioita joista olemme eri mieltä, on isojakin näkemyseroja, hän sanoo "sä oot hyvä tyyppi". Poimii minusta ne mistä pitää ja diggailee niitä. Ei osoittele saati arvostele minua niistä asioista jotka ei hänen arvoihin ja ajatuksiin sovi. Hän ei vaahtoa ja valita, asioita todetaan, niistä jutellaan. Voidaan keskustella. Myös tästä same-sex marriage-laista - vaikka mielipiteemme on vastakkaiset ja vaikka se ei kumpaakaan henkilökohtaisesti koskekaan. Kaveri on työpaikkamme suvaitsevaisin ja iloisin tyyppi, ehkä koko hiivatin Espoon. Huvittavaa on, että työyhteisön suvaitsevin tyyppi on musta maisterimies, jonka työvälineeksi lähes poikkeuksetta tuntemattomat ajattelevat älyn sijaan siivousmopin. Joskus mietin mistä ihmeestä hän kauhoo sitä tyyntä hyvää itseensä, uskonnosta ehkä. Tosin hän sanoi että on täällä kuitenkin 25 vuoden jälkeenkin jollain lailla ulkopuolinen, vaikka mitä/miten tekisi. Mielipide- ja tottumusmuutokset kulkevat niiiiiiiin resiinavauhtia. Lisää näitä muktareita ympärille toivoisin. Niitä jotka iloitsee muidenkin ilosta.
Innostuinpa taas - mutta vielä, mainio mummovaatetus :) !!