Project 333: 1. päivä / Project 333: Day 1

Aloitin Project 333:n pari päivää etuajassa. Yömyöhällä Game of Thrones-maratonin jälkeen sänkyyn könytessäni mieleeni välähti yhtäkkinen, karmea katumuksen puuska: miksi ihmeessä olen ryhtymässä tällaiseen? Päätin, että haaste on parasta aloittaa heti aamun valjetessa, etten tulisi katumapäälle. 

Monet Project 333:n aloittaneet kuvailevat projektin kulkua suorastaan euforiseksi: vaatekaapissa on vain ihania vaatteita, joista jo valmiiksi tietää pitävänsä, kuinka vapauttavaa! Minä avasin peilikaapin aamulla ja vaatevalikoima näytti... tosi ankealta. Euforiasta ei ollut tietoakaan. Miksen valinnut mitään kirkkaan punaista? Äh, kaikki näyttää masentavalta. Mitä mä oikein laitan päälle? Vedin sitten nopeasti päälle nämä vermeet. Ei ehkä paras asuni ikinä, mutta menköön. 

Project 333:n nettisivuilta muistan lukeneeni, että yksi hyvä tapa ryhtyä karsimaan vaatepaljoutta on pohtia yksittäisten vaatteiden kohdalla, ostaisiko ne nyt uudelleen, jos saisi matkata ajassa taaksepäin. (Jos ostaisi uudestaan, vaate on syytä säilyttää.) Hätkähdin huomatessani, että joo, ostaisin kai nämä yksittäiset vaatteet uudestaankin. Mutta se, mikä minua jäi kaivelemaan, oli innostuksen puute. En innostu näistä vaatteista oikeastaan ollenkaan. Ne ovat kivoja, niissä ei ole mitään vikaa, olen käyttänyt niitä paljon... mutta en voi mitenkään väittää suhtautuvani niihin intohimoisesti. Se ei varmaankaan ole kovin hyvä asia. Mitä jos vaatehamstraukseni taustalla onkin se, etten oikeastaan edes pidä vaatteistani, ja ostan siksi koko ajan lisää? Toinen ei-varmaankaan-hyvä asia: huomaan potevani äkillistä shoppailuhimoa.

I decided to start Project 333 a few days early. As I got to bed superlate last night after having watched a Game of Thrones marathon, a sudden feeling of panic-filled regret filled my heart. What on earth was I getting myself into? I decided to start the challenge the next morning, before I had any serious second thoughts.

Many people who have gone through Project 333 describe immediate feelings of euphoria: it's amazing, I only have clothes in my closet that I really love and want to wear! How liberating! I opened my wardrobe this morning and it looked... depressing. Why didn't I choose something bright red? Why are all the colors so drab? What on earth am I going to wear? I guess there was something positive: it took me no time at all to get dressed. Not my greatest outfit, for sure, but oh well. 

I then remembered reading on the Project 333 website that a good way of culling one's wardrobe is to figure out, with every piece of clothing, whether you'd buy it again if you could go back in time. (If you'd buy it again, it's a keeper.) I looked at these clothes, and yeah, I guess I'd probably buy them again, I like them well enough. But then it hit me that I'm not really in love with any of these clothes. They are fine, they are nice and practical... but they don't get me excited. That's probably not a good thing. What if I keep buying clothes because I don't really even like the clothes I already own? Something else that's not a good thing: I really, really feel like going shopping.