Viimeiset pari vuotta olemme ottaneet joulukuusen haun perheen yhteiseksi tavaksi. Minä, Chris ja vanhempani ahtaudumme autoon, ryysäämme skutsissa, ravistelemme lumia kuusten päältä (tuo on liian laiha, tuo on toispuoleinen) ja valitsemme kuusemme.
Tänä vuonna kuusten etsiminen oli haasteellisempaa, koska pappa teloi itsensä syksyllä ja raahasi perässään kipsattua jalkaa. Joulukuusijahtiin oli kuitenkin päästävä, kipsin kanssakin. Chris teki työt, kun pappa huuteli tien penkalta ohjeita ja minä vahdin, ettei se lähtenyt rämpimään metsään. Chris löysi meille upean kuusen, joka sulaa parhaillaan verannalla. Tupaan kulkeutuu jo havujen ihana tuoksu.
It's become a bit of a tradition for Chris, myself and my parents to go looking for Christmas trees together. We walk in the forest and shake off snow from this tree and that, looking for the perfect ones.
This year we faced a bit of a challenge: Pappa broke his leg earlier this fall, and has been wearing a cast for weeks now. He insisted on coming to the woods with us nevertheless - after all, "it's tradition", as he'd say. Pappa stood by the side of the road shouting out instructions, as Chris did all the work and I tried to prevent Pappa from limping away into the snowy forest with his cast. Chris found an awesome tree for us. It's melting on the veranda as I type this. A slight scent of pine lingers in the house already.
No comments:
Post a Comment