Tyylikriisi / Style crisis

Siitä lähtien kun leikkautin hiukseni lyhyiksi, olen kärsinyt jonkin sortin tyyli-identiteettikriisistä. Uudet hiustyylit aiheuttavat minulle aina vähän hankaluuksia, mutta siili on ollut vaikeampi kuin mikään muu muutos tähän mennessä. Tykkään kyllä edelleen hiuksistani tosi lyhyinä (ovathan ne toki kasvaneet aika paljon viimeisen kuukauden aikana), mutta vaatepuolella niiden kanssa ei tunnu sopivan yhtään mikään.

Jo jonkin aikaa olen tiennyt, että minulla on kaksi erillistä tyyli-identiteettiä: on pikkuisen androgyyni, poikien vaatteilla leikkivä, ja sitten se romanttisempi, dramaattisempi, joka tykkää kimalluksesta ja printeistä. Project 333:n päätyttyä olen säilyttänyt vaatteitani siten, että yhdeltä puolelta vaatekaappia löytyvät miesten housuni, pellavaneuleeni ja simppelit kauluspaitani, ja toiselta aasialaisprintit, lurex, erikoiset leikkaukset ja pohjemittaiset vekkihameet. Aamuisin olen valkannut vaatteet jommalta kummalta puolelta, riippuen siitä, millainen fiilis sattuu olemaan, ja lisännyt matalat nauhakengät tai loaferit. Ja jottei homma menisi liian tylsäksi, joinain vähän erikoisempina päivinä olen miksaillut erityylisiä vaatteita, jos siltä on tuntunut. Systeemi on toiminut aika hyvin, hiustenleikkuuseen asti.

Superlyhyellä tukalla melkeinpä vaatteet kuin vaatteet tuntuvat vaikeilta. Androgyynit vaatteet hipovat jo vähän liiankin maskuliinista kokonaislookia ja romanttisemman, eklektisemmän puolen vaatteet näyttävät teatteripuvustukselta. Kaikista oudoimmalta näytän, kun olen yrittänyt rohkeasti yhdistellä eri tyylejä keskenään. Niinpä olen viimeiset viikot pukeutunut sinisiiin farkkuihin, valkoiseen, siniseen tai raidalliseen t-paitaan, loafereihin ja koska keli on ollut viileä, neuletakkiin. En oikein tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä, kun mikään ei tunnu oikealta...

I haven't posted any outfit photos since I had my hair cut super-short. I guess you could say changing one's haircut always leads to at least a couple of questions about one's style, but having a buzz-cut has certainly been the most challenging style dilemma I've had in some time. Don't get me wrong - I really like the haircut. It's just that a lot of my clothes seem somehow... wrong with it.

For some time now I've been able to pinpoint two style directions that I typically lean toward: the practical, a little androgynous (think Margaret Howell) and eccentric-meets-romantic (as exemplified by Dries Van Noten-type styles, or Japanese designers like Yamamoto). Since I unpacked my clothes from storage in the aftermath of Project 333 this spring, I've organized my wardrobe accordingly - on one side I have my men's trousers, linen knits and simple blouses, and on the other, calf-length dresses and skirts, shiny materials and Asia-inspired prints. The divide has worked beautifully - all I typically have to do to find an outfit I feel comfortable in is to figure out which direction appeals to me more on that day, and add brogues or loafers. Sometimes I've mixed and matched, if I've felt like it.

But something is a little different with the new haircut. The androgynous clothes make me look too boyish, and the eccentric-meets-romantic items almost look like a costume. I've tried mixing the two styles, but the results have been completely off. What a dilemma, and what a difference a simple haircut makes! My go-to outfit for the last three weeks has been a pair of blue jeans, a white, blue or stripy t-shirt, a pair of loafers, and since the weather has been rather chilly, a cotton cardigan. I'm not sure what's going on, and how to get out of the rut!

Höytyvää / Fluffy

Tämä on tonttiamme ympäröivä pelto. Joskus sitä tulee pohdiskeltua, että onko voikukkien kitkemisessä ylipäätään mitään järkeä. Sota on jo hävitty. Mutta ovathan ne kauniita, nuo pienet höytyväiset, matkaavat tuuleen, toisille maille.

-

This is the field that surrounds our yard. Yes, that's about a gazillion dandelion seeds, just waiting to land on our perennial beds and veggie garden. The war has already been lost. But aren't they pretty though, the fluffy little things, taking off to the wind, traveling to distant lands.

Pinkkiä / Pink

On vaaleanpunaisten kukkien aika: pikkusydänten, keijunkukkien, kaunokaisten ja pioniunikkojen (jotka saivat aika pahasti siipeensä kesäkuun puolivälin tuulisimpina päivinä - kukkia tuli kuitenkin muutama). Punapäivänkakkaroiden ja jaloakileijojen nuput aukeavat ihan näinä päivinä. 

It's the season of pink flowers: of wild bleeding-hearts, coral bells, Bellis and peony poppies, who were almost wiped out during the windiest days of mid-June, but lo and behold! - a couple of flowers survived. The buds of the Pyrethrum daisies and Columbines are about to open any day now.

Tapahtui juhannuspäivänä / Happened on Midsummer day

Juhannuspäivä oli Etelä-Pohjanmaalla ensimmäinen kesäpäivä: lämpöä parikymmentä astetta, aurinkoa. Oli tätä odotettukin. Otin kengät pois jalasta, tapailin varpailla nurmikkoa, rullasin farkkuhaalareiden lahkeet polvitaipeisiin. Luin pihalla muotilehtiä syreeninkukkien huumaavassa tuoksussa ja pohdiskelin, miksi minulla on niin paljon kesävaatteita, joita en koskaan ehdi käyttää. 

Illalla ihmettelin, miksi käsivarsiani kutittaa. Nähtävästi en ollut lätrännyt aurinkovoiteella tarpeeksi tehokkaasti, koska peilin kautta paljastui punoittava iho siitä kohtaa, johon t-paidan hiha oli päättynyt. En ilmeisesti koskaan opi käyttämään tarpeeksi aurinkovoidetta, vaikka tällä kertaa en olisi mitenkään voinut levittää sitä yhtään enempää. Pistetäänpä korvan taakse tulevia lämpimiä päiviä varten: kesä on yhtä kuin pitkät hihat! 

Mitä muuta tapahtui juhannuspäivänä: tiputin puhelimeni perennapenkin kivetykselle tuhoisin seurauksin, mistä johtuu radiohiljaisuuteni Instagramin puolella. Vähän aluksi ihmettelin, miksen ollut vihaisempi itselleni - kallein ikinä ostamani puhelin oli vaivaiset viitisen kuukautta vanha. Mutta rapatessa roiskuu, vahinkoja sattuu ja aurinko paistaa. Aurinkoisia päiviä ei tuhlata mököttämiseen.

Midsummer day (Saturday) was the first taste of real summer in our neck of the woods. It was beautiful, warm and sunny - just what I had been waiting for for so long. I kicked off my shoes, let the grass tickle my toes, and rolled up my denim overalls to show some sun to my pale-as-flour legs. I sat outside reading fashion magazines as the delicate scent of lilacs wafted in the breeze. I wondered why I have so many summer clothes since I hardly ever get the chance to wear them. 

In the evening my arms started to feel itchy. They had turned light pink from right under the part where the sleeve of my t-shirt had ended. I guess I just never learn to put on enough sunscreen, although I honestly don't know if I could have put on any more this time. Note to self, for the future sunny days (and there will be more): summer equals long sleeves!

What else happened on Midsummer day: I dropped my cellphone on the rocks that circle a perennial bed, with disastrous consequences. (That's why my Instagram feed has been quiet, and will be, for some time now.) I probably should have been more upset with myself, considering that the most expensive phone I ever bought was only about five months old. But the weather was so nice that I just decided to get over it. Sunny days are too precious to spend them sulking.

Haukotus / Yawn

Kesä, missä olet? / Summer, where are you?

Kuvien perusteella luulisi, että ilma on kaunis kuin morsian, mutta kesäparatiisi on tuulinen ja hyinen. Mikä se sellainen kesä on, että ilmanlämpöpumppu on päälle iltaisin, ulos ei voi kuvitella menevänsä ilman tuulitakkia, ja että perunat saadaan maahan vasta kesäkuun 14. päivä? Meidän seutuvillamme eletään kylmintä alkukesää 40 vuoteen. Tuttu mehiläisten surina kukkivissa omenapuissa loistaa poissaolollaan. Saapa nähdä, onko puissa pölyttäjiä käynytkään - tänään terälehdet ovat jo alkaneet sataa alas nurmikolle.

Kurja keli harmittaa vietävästi. Viime talvi ja kulunut kevät ovat olleet henkisesti rankkoja töissä(surkeasti)jaksamisen ja orastavan keski-ikän kriisin vuoksi. Kesää olen odottanut kuin kuuta nousevaa. "Sitten kun sää on lämpimämpi ja mieli valoisampi, istun omanapuun alla ja siemailen limonadia, ja ehkä kaikki tuntuu sitten olleen sen arvoista", olen ajatellut moneen otteeseen pitkin alkuvuotta. Sitä odotellessa, vieläkin.

Don't let the pretty pictures fool you - it's the coldest summer in 40 years. The weather is windy and chilly. We have the heat on in the house, and we planted potatoes later than ever, on June 14th, because it's just been too cold. The familiar buzzing sound of bees has been absent from our blooming apple trees. No bees probably equals no fruit this year. The apple blossoms have been raining down today. Our lawn is covered in white petals.

I've been looking forward to summer, I think more than ever, for the past six months or so. I've barely made it this far due to work-related exhaustion and a looming mid-life crisis, and it looks like the wait is far from over. "When the weather is warmer and my mind lighter, I'll sit under the apple trees, sipping lemonade, and it would have been worth it," I've thought on the hardest days. I'm still waiting.

Ei sanoja / No words

Huivilöytö / Scarf find

Tartuin viimekertaisella Helsingin reissulla kirpparirekillä roikkuvaan metallinhohtoiseen huiviin. Hauska raitakuosi, materiaalina silkki, valmistusmaa Italia. Hinta 3 euroa. Kaupat tuli.  (Vasta jälkikäteen bongasin Kenzo-merkin.)

--

I found a cool, iridescent scarf at a flea market in Helsinki. Fun stripy pattern - check. Material: silk - check. Manufactured in Italy - check. Price: 3 euros - thank you very much. (Only afterwards I noticed that the scarf was by Kenzo.)

Kipeät tytöt / Sick girls

Neljäs migreenikohtaus viiden päivän sisällä alkaa varkain, kun istutan tomaatin taimia kasvihuoneeseen: onko se vain auringonvalon häivähdys näkökentässä? Räpyttelen silmiä. Hetken kuluttua vasemmalta lähestyy näkökenttään sahalaita, yltäältä oikealta ryöppyää kipunoiva valoputous. Haparoin ulos kasvihuoneesta, suljen silmät hetkeksi. Ei kai taas. Hoipun sisälle kiroillen, otan lääkkeitä. Toispuoleinen, jäytävä päänsärky tuntuu jo. Kaadun sänkyyn. Chris sulkee sälekaihtimet ja makuuhuoneen oven.

Havahdun tuntien päästä, sekaisin kuin seinäkello. Päätä särkee järjettömästi. Nuokun hereillä jonkin tovin, sitten menen jo yöunille. Aamulla olen huonovointinen, väsyttää tolkuttomasti, pää tuntuu raskaalta vieläkin. Oikea käsi ja oikea puoli kasvoista tikkuilevat. Soitan työterveyshuoltoon, jossa hoitaja ymmärtää tilanteen ja kirjoittaa saman tien sairauslomaa. Juon kupin teetä. Chris on sulkenut talon kaikki sälekaihtimet, mutta tiedän, että ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Ulkona tuoksuvat kukkivat omenapuut, mutta minä en saa mennä ulos valon ja muiden ärsykkeiden takia. En saa lukea, en saa katsoa telkkaria. En saisi olla koneellakaan, mutta olen himmentänyt näytön niin alhaiselle, että hädin tuskin näen, mitä kirjoitan. Istun sohvalla ja hengittelen rauhallisesti, kaverina kissatyttö, jolla on granuloomakompeleksin takia kauluri. Potilaita ollaan molemmat, uupuneita ja tokkuraisia. 

I've had four migraines in five days. Really intense auras, weird numbness in my limbs and face, the gnawing headache that just won't go away, the nausea... it's the whole nine yards. I can't leave the house because it's too bright outside. The light and other stimuli would likely trigger yet another migraine. So I'm a shut-in, the blinds in the house are drawn. I can't watch TV, I can't read a book. I'm not even supposed to be on the computer but I've dimmed the screen so that I can barely see what I'm typing. 

Illusia keeps me company. Her granuloma complex has flared up, she's on cortisone and has to wear a collar. We're both exhausted.

Tulppaaneja ja kellukoita / Tulips and avens

Naapurin Kirsti kertoi minulle viime syksynä, ettei tulppaaneilla tee täällä mitään, koska myyrät syövät ne kuitenkin. Ostin pari pientä pussillista sipuleita halpakaupasta ja ajattelin, etten putoa ainakaan korkealta, jos sipulit päätyvät elukoiden ravinnoksi. Tältä näyttää nyt se pieni osa kukkapenkkiä, jonne sipulit satuin kaivamaan. Kirkkaan oranssien, herkkien tulikellukoiden seurassa keltaiset ja violetit tulppaanit näyttävät minusta erityisen herkullisilta.

Last fall my neighbor Kirsti told me to not plant tulips - the moles will eat them anyway around here. I bought two small bags of bulbs anyway, just to try it out. And here we are! I love how the delicate red avens compliment the plump, purple and yellow blooming tulips.

Siperianunikko kukkii / The Siberian poppy in bloom

Siperianunikkoni ovat viimein kukassa. Kevät on ollut kylmä, tuulinen ja sateinen, joten on tätä kukkaloistoa odoteltukin. Monet naapurini kitkevät siperianunikot pois kukkapenkeistään. Minä sen sijaan pidän niistä: siperianunikot kukkivat kauniisti ja värikkäästi jo alkukesästä, ne leviävät helposti, mutta eivät tukahduta alleen perennakasveja, ja ne kuihtuvat kukkimisen jälkeen nopeasti. Antaa kukkien kukkia, sanon minä. Jostain syystä lähes kaikki siperianunikkoni ovat tänä vuonna valkoisia, keltaisia tai oransseja. Tyypillistä unikonpunaista kukkaa en ole nähnyt vielä lainkaan.

My Siberian poppies have started to bloom. A lot of people around here think of them as weeds and yank them out as soon as they can. Poppies spread in perennial beds like wildfire, but they don't really take up much room and they wilt fast. So I say: let them bloom! My Siberian poppies have bloomed this year in white, yellow and orange - for some reason these three colors are more common than the typical poppy-red. 

Olen lyhythiuksinen nainen. Mitä sitten? / I am a woman with short hair. So what?

Leikkautin hiukset tosi lyhyiksi. Olen saanut kuulla asiasta pitkin päivää: "Ootko karannu työleiriltä?", kysyi työkaveri. "Luulin, että tänne on tullut töihin joku mies", sanoi asiakas. "On se hyvä, että olet naimisissa, ettei ala kulkea huhuja sun suuntautumisesta, heh heh", laukoi eräs. Lyhythiuksinen nainen on  kummajainen, jonka seksuaalista suuntautumista saa ruotia päin naamaa - vitsillä tietenkin. Eihän naisten tarvitse naiseuteensa kohdistuvia herjoja ja heittoja niin tosissaan ottaa, eihän. Hyvässä hengessä ja niin poispäin. 

Yritin kaivella tälle postaukselle jonkin sortin yhteiskunnallis-kulttuurillista viitekehystä. Luin Wikipediasta tekstejä pitkien hiusten merkityksestä, katselin leffastillejä Jeanne d'Arcin kärsimyksestä. Bongasin Coco Chanelin lausahduksen, jonka mukaan hiuksensa leikkaava nainen on muuttamassa elämäänsä. Sitten luin juttua, jossa oli referoitu sosiaalisessa mediassa levinnyttä kirjoitusta, jossa lyhythiuksisia naisia pidetään mielenvikaisina ja ehdotetaan holhottaviksi. Alkoi ärsyttää, tänään kuulemani kommentit, kaikki, ja ylipäätään lähiaikoina sosiaalisessa mediassa vellonut feminismin vastainen urpoilu. Minulla (ja monella muullakin naisella) on lyhyt hiukset. Meillä on lyhyiden hiusten lisäksi mielipiteitä. Se on kuulkaa voi voi.

I had my hair cut really short. All day today I've been listening to remarks about it. "Did you escape from a work camp?", asked a colleague. "Oh, I thought you had been replaced by some new guy," remarked a customer. "Well it's a good thing that you're married, so that people won't start talking about your... orientation, ha-ha," joked another. In normal circumstances I wouldn't have bat an eyelid, but waves of anti-feminist rants have been taking over Finnish social media in the last month or so. Women, apparently, take sexist jokes "too seriously", and yes, since I have no sense of humor, I didn't find it too funny that my gender, my sexual orientation and my marriage were brought to the table as material for cheap giggles. It's a haircut, after all, just a haircut (except that of course, it isn't).

Before I started to write this post, I looked for a sociological/cultural context, trying to find an intellectual framework for all of this. I read stuff on Wikipedia about the significance of long hair throughout history, and looked at movie stills from The Passion of Joan of Arc. At some point I came across a Coco Chanel quote, which states that "a woman who cuts her hair is about to change her life". Then I read a strange news story about some misogynist website that argues that women who have their hair cut short have mental problems and should be monitored by the authorities. Then I just got too pissed off. I, and many other women, have short hair. We have opinions too. And that's all I have to say.