Vähän vaatteista ja orientalismista / On clothes and orientalism

Törmäsin kirjoituspöytää siivotessani listaan, jonka otsikko on "uudet vaatteet 2016" - en ole muistanut päivittää vuotuista vaateostoslistaani sitten tammikuun lopun. Mitäköhän siihen pitäisi kirjoittaa pari viikkoa sitten UFFista ostamani villakangastakin lisäksi? Ainakin yksi musta paljeteilla ja helmillä koristeltu neule, puhvihihainen pusero, tummansininen viskoosimekko, jossa on kaunis kirjailtu miehusta, mitä näitä nyt on.

Olen vuosien taistelun jälkeen tullut sinuiksi sen kanssa, etten ole minimalisti ja pidän siitä, että vaatekaapissani on runsaasti valinnanvaraa. Pienempi asunto tarkoittaa kuitenkin vähempää säilytystilaa ja kuten usein muuttojen kohdalla käy, olen huomannut, että minulla on vaatteita aina vain liikaa. Vaikka Helsingin second hand-tarjonta houkutteleekin, rajansa kaikella. Olen jo vienyt kirpparille jonkin verran vaatteita, joille minulla ei tunnu olevan enää käyttöä, mutta pitänee luopua vieläkin enemmästä.

Kevät kolkuttelee ovella, tänään elohopea nousi kahdeksaan asteeseen. Olen sen verran vilukissa, etten vielä tarkene kevätkuteissa, mutta lämpimämpiä kelejä ajatellen minua kiinnostavat mm. haori-tyyppiset takit ja leveät, vajaamittaiset lahkeet. Ateneumin Japanomania-näyttelyn nähtyäni olen entistä enemmän innostunut itämaisista vaikutteista muodissa, mutta tässäpä pähkinä purtavaksi: miten itämaista inpiraatiota hakevia (tai no, sanotaan ihan suoraan: orientalistisia) vaatteita käytetään näyttämättä siltä, että lainaa törkeästi vierasta kulttuuria tai että on karannut Kiina-kaupasta? Onko se ylipäätään mahdollista?

As I was tidying up the apartment, I stumbled upon my annual "clothes bought this year"-list that I hadn't updated since late January. In addition to a wool coat I bought two weeks ago, I hadn't yet listed a beaded, sequined sweater, a black puffy-sleeved blouse and a dark blue viscose dress with an embroidered bodice. 

After years of thinking that I needed to become a minimalist, I think I've finally accepted the fact that I like having plenty of clothes. Having moved to a smaller apartment has got me thinking about the amount of clothes I am able to store though. I've taken some clothes to the local flea market, but I think I must donate a bunch more. We simply don't have enough space for my bursting-in-the-seams wardrobe. I must prioritize. 

Spring is around the corner; today the temperature hit eight degrees Celsius (that's about 46 degrees Fahrenheit). I'm not one of those who can strip away winter gear at the first sight of the sun, but I am already thinking about what to wear in warmer weather. Currently I am interested in, among other things, haori-type jackets and cropped, wide-legged trousers. After having seen the Japanomania-exhibition at Ateneum, my interest in Eastern influences, or even orientalism, in fashion has resurfaced. Here's the million dollar question: is it wrong to wear blatantly orientalist pieces, and/or is it possible to wear those types of clothes without (looking like one's) appropriating? 

Kuulumisia ja luopumisia / What's ups and letting gos

Tänään aamulla kävelin asemalle auringonpaisteessa, pikkupakkasessa. Haistelin ilmaa, kuuntelin mustarastaita. Jalkakäytäviltä on lumi sulanut ja niiden pinta on karhean hiekotuksen peittämä. Talvisaappaat voisi kohta säilöä pois, niitä ei ehkä enää tarvita vähään aikaan. Keskustassa ihmiset vaikuttavat iloisemmilta kuin aikoihin. Nuorilla tytöillä on jalassa vajaamittaiset farkut ja kevyet tennarit. Kevät tulee, sen tuntee jo.

Vajaa pari viikkoa sitten saimme kuulla, että Masa teki kuolemaa. Pitkälle edennyt syöpäkasvain oli tehnyt tuhojaan kenenkään huomaamatta. Ei mennyt viikkoakaan, kun oranssi, höpsö, ihana kollimme lähti matkalle kissojen taivaaseen. Surutyö ei oikein ole vielä alkanutkaan kaiken tapahduttua niin nopeasti. Mennään päivä kerrallaan. Kotona odotamme turhaan Masan kurkkaavan kulman takaa, tallustelevan olohuoneen poikki ja hyppäävän sohvalle köllöttämään. 

Chris tutustuu uuteen kotikaupunkiimme hissukseen ja purkaa muuttolaatikoita, joissa riittää vielä hommaa, ja minä käyn töissä. Varasimme myyntipaikan ostarin kirpputorilta, koska kaikki tavaramme eivät mahdu asuntoomme kaikesta ennalta tehdystä karsinnasta huolimatta. Eilen ostin keväthölmöyspäissäni UFFin viiden euron päiviltä takin, joten jostain toisesta pitäisi nyt luopua. 

The blackbirds have started singing in the mornings as I walk to the train stop. Ice on the sidewalks has melted. It almost feels like spring already, and I'm looking forward to storing away my winter boots. In town trendy girls wear cropped jeans and sneakers, without socks, although that's pushing one's luck for sure.

Less than two weeks ago we found out that Masa didn't have long to live. A cancerous tumor had done its worst, without us having noticed anything before it was too late. On Monday Masa left for Kitty Heaven. We haven't fully understood our loss yet - everything happened so fast. We still somehow expect Masa to peek from around the corner, casually stroll through the living room and jump on the sofa next to us, but of course he doesn't. He is not here anymore.

We try to take things one day at a time. I go to work, and Chris explores our new neighborhood and unpacks our moving boxes. We started to sell some of our extra stuff at a nearby flea market, because despite our attempts to cull before the move, our stuff still doesn't fit into the apartment. In a fit of spring-induced madness yesterday I bought a new coat at a charity shop, which means that I have to let go of another one, or maybe even two.    

Purkuhommissa, miettien / Things I've thought about while unpacking

Muuttokuormamme on saapunut. Sen kunniaksi listaan tähän mennessä viisi parasta asiaa kaupunkiin palaamisessa:

5. Ei lumitöitä, ei auton ikkunoiden skraappaamista, ei mutaisesta etupihasta murehtimista.

4. Voi mennä museoon ilman koko päivän kattavaa matkustus- ja aikataulusuunnitelmaa. Ateneumin Japanomania kutsuu nimeäni. Orientalismi kiinnostaa ja viehättää kovasti, ristiriitaisuuksineen päivineen.

3. Kaupat ovat auki myöhään. Lauantaina ei tarvitse kiirehtiä hiki hatussa rautakauppaan, koska se menee kiinni vasta kuudelta (eikä yhdeltä). Kirpputorit ovat auki sunnuntainakin, niinkuin kuuluu.

2. Lähikaupasta voi ostaa muun muassa harissaa, lampaanmakkaraa ja luomumaitoa. 

1. Ihmiset. Niitä on paljon. Erinäköisiä, -kokoisia, -ikäisiä, -värisiä, ihan kaikenlaisia. Joukkoon sulautuu kuin huomaamatta. Täällä minä olen eikä oikeastaan kukaan huomaa. Sisko on täällä. Veli perheineen on täällä. Ystävä, jonka kanssa mennä omenavarkaisiin. Monta hyvää tyyppiä ja minä.

Our stuff has arrived! Here are the five best things about moving back to the city, so far:

5. No need to shovel snow, scrape the car windows or worry about the muddy front yard.

4. Museums! In order to visit one, I don't have to reserve an entire day for it. As a somewhat conflicted fan of Orientalist art, I'm looking forward to seeing Japanomania - a new exhibition at Ateneum. 

3. The shops are open late (although international readers may disagree). The hardware stores close at six pm on Saturdays - and not at 1 pm like in the countryside (yes, 1 pm) . The flea markets are open on Sundays, as they should be - yay!

2. The availability of organic milk, harissa and lamb sausages at the grocery store across the street.

1. People. There are so many. Different looking ones, different sizes, ages, races, just all types of people. One fits in without even noticing. My sister is here. My brother and his family are here, and a friend who will go steal apples with me in the fall. Many good people, and myself.

Hyviä unia / Sweet dreams

Marraskuussa (tässä postauksessa) haikailin parempien nukkumisvermeiden perään. Männäviikolla löysin seitsemällä eurolla kirppikseltä kiinalaisen silkkipyjaman. Nyt kelpaa uinua.

--

In November (this blog post) I thought about getting myself a silk pyjama. Here it is: a Chinese silk pyjama that I found at the flea market for seven euros. Sweet dreams, I say.

38

Tyhjähkössä asunnossa eläminen jatkuu vielä viikon - muuttokuorma saapuu ensi lauantaina ja Chris ja loput kissat seuraavat perässä jossain vaiheessa. Uusi koti on alkanut kaikumisesta ja kolkkoudesta huolimatta tuntua jo omalta. Uudessa työssäkin olen viihtynyt hyvin. 

Olen mietiskellyt paljon viime viikkoina elämänmuutosta ja sitä, että joskus kannattaa tehdä isojakin ratkaisuja turhia miettimättä. On hyvä luottaa etiäisiin, vaikka pelottaisikin. Olen tajunnut, ehkä vähän jälkijunassa, tehneeni kaikki elämäni suuret päätökseni fiilispohjalta. Nuorena pakkasin laukkuni ja lähdin Milanoon taskussani viisisataa markkaa. Hain parikymppisenä opiskelemaan Lontooseen, jossa en ollut koskaan edes käynyt enkä sieltä ketään tuntenut. Kymmenen vuotta sitten päätin olla hakeutumatta koulutustani vastaaviin töihin ja sen sijaan läksin kauppaamaan vaatteita pohjapalkalla. Menin kihloihin miehen kanssa, jonka seurassa olin viettänyt vain pari viikkoa ja muutin toiselle puolelle Atlanttia, koska halusin tietää, tulisiko meistä jotain. Tulihan meistä. Sitten muutimme Suomeen, maaseudulle, keskelle ei-mitään. Nyt taas mennään ja elämä muuttuu. Moni on ihmetellyt milloin missäkin elämäni vaiheessa, miten olen uskaltanut. Mitään kovin fiksua vastausta minulla ei ole koskaan ollut. Olen kai vain luottanut siihen, että elämä kannattelee. Asioilla on taipumus järjestyä, tavalla tai toisella. Jos homma menee pieleen, voi palata lähtöruutuun, ja jos ei voi, niin aina sitä jotain keksii.

Täytin viikko sitten sunnuntaina 38 vuotta. Joidenkin mittapuiden mukaan minun pitäisi kai olla jo aikuinen, joka arvostaa vakautta. Aikuisen päätökset tehdään pysyviksi. Minä sen sijaan luotan edelleen muutokseen.

Our new apartment is still almost empty, but not for long - our furniture arrives next Saturday, and after that, Chris and the rest of the cats will follow. Little by little, the new home has started to feel like one, echoing walls and all. I'm also quite happy with my new job, at least for now. Life has a tendency to figure itself out, it seems. 

I've thought a lot about change recently, and it has occurred to me that sometimes, in fact often, it's necessary to make important life-decisions on a gut feeling. I haven't really realized it before, but I've always trusted my instincts when making big decisions. In my late teens, I packed a suitcase and moved to Milan with a hundred euros in my pocket. I went to study in London with never having visited the city and not knowing anyone there. Ten years ago I decided to abandon my field of studies and went to sell clothes for a minimum wage. I got engaged to a man whom I had spent a few weeks with, and moved to the other side of the Atlantic because I wanted to know if we'd be good together. We were, and still are. We then packed up everything we owned and bought a farmhouse in the middle of Finnish nowhere. And here we go again: everything changes. In various times of my life, other people have asked me where my courage to live like this comes from. I've never really thought of it as courage - I guess it's more about trusting life. If things don't work out, you can always go back, and if you can't, things will work out one way or another. 

A week ago on Sunday, I turned 38. I guess I should be a grown-up by now, and at least in theory, I should make safe, grown-up decisions that are made to last. However, I still put my trust in change. It hasn't failed me yet.

Maalle ja kaupunkiin / To the country, to the city

Ensimmäisen työviikon jälkeen palasin muutamaksi päiväksi maalle pakkaamaan ja sumplimaan. Päivät kuluivat kuin siivillä. Talo on saatava ensi kuun alussa myyntikuntoon, tekemistä on paljon, ja meillä on aivan liikaa tavaraa kerrostalokolmioon. Kaaoksen keskellä kävimme Chrisin kanssa läpi kampetta ja jaottelimme tavaraa säilytettäviin, lahjoitettaviin ja kierrätettäviin / pois heitettäviin. Pakkasin pahvilaatikoita yksi toisensa jälkeen ja pohdiskelin, mihin kahden ihmisen ja neljän kissa talous tarvitsee kokonaista neuvostoliittolaista vadelmakuvioista astiastoa liemikulhoineen päivineen (tarvitsee, varmasti tarvitsee). Laitoin kiertoon monta kaunista kirjailtua pöytäliinaa ja erinäisiä kuppeja ja kippoja, jotka ovat pölyyntyneet keittiön kaapin perukoilla viimeiset kolme vuotta. Lahjoitin jätesäkillisen vaatteita ja kenkiä ja dumppasin paperinkeräykseen ison kasan vanhoja muotilehtiä.

Eilen aamulla autoa taas pakattiin. Mukaan otin rakkaita koriste-esineitä, pari taulua, jokusen nyssäkän vaatteita, vähän kirjoja, sekalaisia enemmän tai vähemmän tarpeellisia tavaroita ja kaksi kissaa. Matkalla Masa pissasi kuljetuskoppaan ja huusi kaksi tuntia kuin sikaa tapettaisiin. Lyric oli hiljaa muutamaa paniikkinaukua lukuunottamatta ja livahti perille päästyämme vaatehuoneen pimeyteen enkä ole sitä sen koommin nähnyt edes vilaukselta. Masa nukkuu nyt sängyllä, kehrääkin jo, kun sitä silittää. Uusi Helsingin koti on vielä vähän kolkko, mutta kissojen myötä täällä on nyt hieman enemmän elämää. Vielä pitäisi jaksaa odotella kolmisen viikkoa, ennenkuin Chris, Audrey ja Illusia liittyvät seuraamme. 

Huomenna menen töihin, ja koska ehkä jotain lukijaa kiinnostaa: olen palannut myymään vaatteita. Olen kuullut monesta tuutista, kuinka hullua on siirtyä kunnan virasta osa-aikaiseksi vaatemyyjäksi, mutta se tuntuu tähän elämäntilanteeseen sopivalta ratkaisulta. Kunnallisala ei ollut minua varten, ja pidemmällä tähtäimellä suunnitelmissani on oma vaatettamiseen liittyvä yritys, jonka tarkemmat kommervenkit ovat vielä auki. Osa-aikatyö mahdollistaa nyt tulevaisuuden yrityskuvioiden syvällisemmän pohtimisen, koska minulla tulee olemaan huomattavasti enemmän vapaa-aikaa kuin aikaisemmin. Ehkä bloggaamisellekin liikenee taas vähän enemmän aikaa ja energiaa. Katsotaan kaikessa rauhassa, mihin elämä vie. 

After my first week at the new job, I took the train back to the countryside to help Chris with packing and prepping the house for sale. There is a lot to do, and we have way too much stuff for our new apartment. The days just flew by as we sorted our things to three groupings: ones to keep, ones to donate and ones to recycle / throw away. I packed up one cardboard box after the next, and tried to justify owning a full set of Soviet-era, raspberry-patterned dishes, including a soup terrine (don't know if I found my justification, but I am keeping it). We decided to donate a bunch of table cloths and other textiles, plates, pots, pans and some knick-knacks. A lot of our furniture has to go, too. I parted with a huge pile of old fashion magazines and a big garbage bag full of clothes and shoes.

Yesterday morning we packed up the car and I headed back to Helsinki. I took with me a bunch of clothes, a couple of pictures, an assortment of necessary and not-so-necessary-but-pretty household items, and two cats. Masa peed himself in the carrier and cried for two hours non-stop. Lyric was silent except for a few panic meows, and as soon as she got out of her carrier at the apartment, she slinked into the walk-in-closet, and I haven't seen her since. Masa is already out and about, sleeping on the bed, purring if I pet him. Our new home feels a little less lonely now, but it will take another three weeks before Chris, Audrey and Illusia are able to join us.

I will be going to work tomorrow, and since probably some of you want to know what's going on, I am back to selling clothes for a living. Quite a few people have been shocked to hear that I've abandoned a municipality tenure for a part-time job selling clothes, but the municipality sector really wasn't for me. My long-term plans include starting my own vintage clothing-related business or expanding my sister's, and since I am working part-time now, I have some free time to figure things out. I'm hoping to have a little bit more time for blogging now, too. I guess we'll take things one step at a time and see where life takes us. 

Hei, maailma / Hello, world

Heräsin sunnuntaiaamuna kaikuvasta kerrostaloasunnosta. Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista: olen saanut uuden työpaikan, irtisanoutunut vanhasta, ja sumplinut pikaisen muuton Helsinkiin. Chris ja kissat ovat vielä maalla, jossa riittää tekemistä aina talon myyntikuntoon saattamisesta lopullisen muuttokuorman lastaamiseen. Täällä minä olen, lähiön kattojen yllä, pää pyörällä kaikesta uudesta ja nopeasta muutoksesta. 

On Sunday morning I woke up in an almost empty apartment overlooking suburban Helsinki. A lot has happened in the last two weeks: I got a new job, quit my old one, and somehow managed to move myself to the big city. Chris and the cats are still in the countryside, prepping the house for sale and packing everything up for the final move. It's been quite a whirlwind, but here I am, a little dazed, but ready for the next step.