Tyhjähkössä asunnossa eläminen jatkuu vielä viikon - muuttokuorma saapuu ensi lauantaina ja Chris ja loput kissat seuraavat perässä jossain vaiheessa. Uusi koti on alkanut kaikumisesta ja kolkkoudesta huolimatta tuntua jo omalta. Uudessa työssäkin olen viihtynyt hyvin.
Olen mietiskellyt paljon viime viikkoina elämänmuutosta ja sitä, että joskus kannattaa tehdä isojakin ratkaisuja turhia miettimättä. On hyvä luottaa etiäisiin, vaikka pelottaisikin. Olen tajunnut, ehkä vähän jälkijunassa, tehneeni kaikki elämäni suuret päätökseni fiilispohjalta. Nuorena pakkasin laukkuni ja lähdin Milanoon taskussani viisisataa markkaa. Hain parikymppisenä opiskelemaan Lontooseen, jossa en ollut koskaan edes käynyt enkä sieltä ketään tuntenut. Kymmenen vuotta sitten päätin olla hakeutumatta koulutustani vastaaviin töihin ja sen sijaan läksin kauppaamaan vaatteita pohjapalkalla. Menin kihloihin miehen kanssa, jonka seurassa olin viettänyt vain pari viikkoa ja muutin toiselle puolelle Atlanttia, koska halusin tietää, tulisiko meistä jotain. Tulihan meistä. Sitten muutimme Suomeen, maaseudulle, keskelle ei-mitään. Nyt taas mennään ja elämä muuttuu. Moni on ihmetellyt milloin missäkin elämäni vaiheessa, miten olen uskaltanut. Mitään kovin fiksua vastausta minulla ei ole koskaan ollut. Olen kai vain luottanut siihen, että elämä kannattelee. Asioilla on taipumus järjestyä, tavalla tai toisella. Jos homma menee pieleen, voi palata lähtöruutuun, ja jos ei voi, niin aina sitä jotain keksii.
Täytin viikko sitten sunnuntaina 38 vuotta. Joidenkin mittapuiden mukaan minun pitäisi kai olla jo aikuinen, joka arvostaa vakautta. Aikuisen päätökset tehdään pysyviksi. Minä sen sijaan luotan edelleen muutokseen.
Our new apartment is still almost empty, but not for long - our furniture arrives next Saturday, and after that, Chris and the rest of the cats will follow. Little by little, the new home has started to feel like one, echoing walls and all. I'm also quite happy with my new job, at least for now. Life has a tendency to figure itself out, it seems.
I've thought a lot about change recently, and it has occurred to me that sometimes, in fact often, it's necessary to make important life-decisions on a gut feeling. I haven't really realized it before, but I've always trusted my instincts when making big decisions. In my late teens, I packed a suitcase and moved to Milan with a hundred euros in my pocket. I went to study in London with never having visited the city and not knowing anyone there. Ten years ago I decided to abandon my field of studies and went to sell clothes for a minimum wage. I got engaged to a man whom I had spent a few weeks with, and moved to the other side of the Atlantic because I wanted to know if we'd be good together. We were, and still are. We then packed up everything we owned and bought a farmhouse in the middle of Finnish nowhere. And here we go again: everything changes. In various times of my life, other people have asked me where my courage to live like this comes from. I've never really thought of it as courage - I guess it's more about trusting life. If things don't work out, you can always go back, and if you can't, things will work out one way or another.
A week ago on Sunday, I turned 38. I guess I should be a grown-up by now, and at least in theory, I should make safe, grown-up decisions that are made to last. However, I still put my trust in change. It hasn't failed me yet.
Happy birthday! I think you are right about trusting life and the change it brings (or that you choose). No one is totally impervious to big changes, even if we do put a lot of effort into stability (like I do at this stage in my life). I think with a good frame of mind, it all leads us to who we are supposed to be in the end.
ReplyDeleteThanks Robin, and well said. I like the idea of change showing us who we are. :)
DeleteOlen yllättäen (..?) miettinyt samaa tässä lähipäivinä. Mennyt ajatuksissani taaksepäin, ja tullut samoihin aatoksiin kuin sinä. Lukuisia asioita olen tehnyt puhtaasti fiilispohjalta, jälkeenpäin ajateltuna aika hurjiakin (yrittäjyys, lapsen hankkiminen jne)... Monessa muussa asiassa (niissä toiseen ihmiseen liittyvissä) sen sijaan valintojani on usein leimannut pelko ja pakosuunnitelmat. Voisi olla minunkin aika jo katsoa, josko täydellä sydämellä eläminen ei olisikaan niin tavatonta..
ReplyDeleteHappy birthday! I think trusting your gut is how adults make decisions, really. There is only so much you can actively plan on logic alone.
ReplyDeleteCongratulations on finding the place where you are supposed to be! (Until the time when you are no longer supposed to be there and change wins again, or not – maybe this is permanent)!
ReplyDeleteI just turned 33. And it’s not that I don’t trust life now. I just worry so much about the future. The far future. When I am too old to work. Or perhaps too ill to work. What will become of me then? Will I be somewhere that takes care of their elders? Who knows what changes my home country will see by then? What changes the world will see by then? So staying here doesn’t really offer me any certainties. And I suppose change hasn’t yet failed me either. Though change for me has been on a vastly smaller scale than it has for you!
We continue to look at properties in Czech Republic and have a bit more of a goal/timeline for when this move could become a reality. It’s at minimum 5 years out. And I guess we’ll see what Europe looks like politically by then. We were just in Jamaica in January. And today I had the thought – if Europe isn’t stable when we’re looking, maybe Jamaica is a good back up plan!
Onnea! Myöhässä, tietty, mutta kumminskin. Luinkin jo siskos blogista tästä samasta, ja itsessä on sama vika, tavallaan, tutulta kuulosti. Silleen mulla on kyllä vähän semmonen hullunrohkeus, mutta kamalan pelokas toisaalta. Että tuntuu että arjessa itteni pitäis uskaltaa enemmän. Siksi onkin kiva lukea teidän tekstejä, koska ootte niin rohkeita ja ajattelevaisia. Kohta nähdään, lopultakin-hihii!
ReplyDelete