Yhtenä päivänä ja toisena / One day and another

Yhtenä päivänä pyörittiin nollan kieppeillä, toisena sukellettiin -20 asteen pakkasiin. Yhtenä päivänä pähkäilin pyykkikorista löytyneen, 1980-luvun silkkimekon kohtaloa, toisena värjäsin sen siniseksi. Yhtenä päivänä olen vielä lomalla, toisena palaan töihin.

One day the temperature hovered just above freezing, on another we dove into -10 degrees Fahrenheit. One day I was trying to figure out what to do with a 1980s silk dress I found in the laundry bin, on another I decided to dye it blue. One day - vacation, another - back to work.

Liityin Pinterestiin / I joined Pinterest

Kuten tavallista, lähden mukaan erinäisiin some-juttuihin mattimyöhäisenä. Osana vaatekaaoksen selvittelyprojektiani päätin hypätä Pinterest-kelkkaan. Olen pitänyt vanhanaikaista inspiraatioleikekirjaa useamman vuoden ajan, mutta sen rinnalla toimikoon nyt myös Pinterest. Keräilen Palavarakkaus Pikkusydän-nimen alle vähän kaikenlaista minua inspiroivaa sälää, joka kenties auttaa minua selkeyttämään ajatuksiani tyylistä ja vaatepaljoudesta.

Pinterestistä minut löytää täältä.

P.S. Olen viettänyt Projekti 333:n ensimmäiset päivät verkkareissa. En muista koskaan ajatelleeni vaatteita niin paljon kuin nyt. Mielessäni kummittelee 2000-luvun alussa ilmestynyt Vogue UK-juttu, jossa muotitoimittaja luopuu kaikista vaatteistaan ja ostaa uudet tilalle. Eilen pakkasin jätesäkillisen vanhoja vaatteita kirpparille.

As usual, I am horribly late to join in on a social media phenomenon. I've kept an old-fashioned inspiration scrapbook for some years now, and yesterday I decided to join Pinterest. I figured it might help me sort out my style and wardrobe. If you are interested in finding out what inspires me, check out my Pinterest here.

P.S. I've spent the first days of Project 333 in sweatpants. I've never thought about clothes as much as I have in the past couple of days. I have a vague memory of an old, probably early 2000s Vogue UK article stuck in my head: in it a fashion editor sells or donates all of her old clothes and buys new ones. Yesterday I packed away a big garbage bag full of clothes to sell at a flea market.

Uuden vuoden ensimmäinen / The first of the year

Vuoden ensimmäistä, harmaana ja möhnäisenä valjennutta päivää kaunistavat joululahjoiksi saadut jutut: pienen pieni messinkipöllö, Vertigo-kirja ja pöhkön näköiset kissat. (Oikeat kissat eivät näytä ihan näin urpoilta tänään - ne vain nukkuvat.)

En tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta yritän syödä vähän fiksummin, liikkua ja lukea enemmän, ja valittaa vähemmän. (On ehkä kuitenkin ihan pakko valittaa edes vähän siitä, että pölynimurimme meni jouluna rikki, ja sekä läppärini että kännykkäni vetelevät totaalisesti viimeisiään. Rahan menoa luvassa, siis.) 

The first day of the year is gray and humid. The snow is melting fast. My Christmas presents make me smile: a tiny brass owl, an awesome Vertigo book, and two daft-looking kitties. (The real ones don't look quite this silly today - they are sleeping.)

I didn't commit to any actual new year's resolutions, but I am going to try to eat better, to exercise and read more, and to complain less. (I'm giving myself permission to complain a little bit today though: our vacuum cleaner broke over the holidays, and my laptop is on its last legs, as is my mobile phone. Ugh, that means that I have to spend money on technology.)

Tänä vuonna / This year

Vuoden 2014 alussa tutustuin tuntemattoman naisen sodanjälkeiseen Euroopan-matkaan. Kävelin järven jäällä, kirosin luhistunutta leivinuunia. Alkukeväästä raivasimme angervoaidan ja kyhäsimme lahopuuaidanteen.

Early this year I peeked into an unknown woman's  trip across post-WWII Europe. I walked on the frozen lake, swore at our collapsed heating oven. In early spring we cut down our fence and built a home for bees, bugs, birds and other small creatures.  

Keväällä istutin ihan liikaa perennoja, kasvatin kesäkurpitsoja ja epäonnistuin kasvimaaprojektissani (tosin perunat olivat hyviä). Pihatyöt rytmittivät koko kesää, vaikka meillä kävi myös vieraita Yhdysvalloista.

In the early summer I planted way too many perennials and zucchini, and failed miserably at growing many other vegetables (although the potatoes were very tasty). Yard work dominated the summer. We also had visitors from the United States.

Loppukesästä pistin Chris-raukan laajentamaan perennapenkkejä ja istutin lisää perennoja. Tuijottelin järvelle, kävin uimassa.

I forced poor Chris to dig more perennial beds at the end of the summer and planted more perennials. I stared at the lake a lot and went swimming.

Ostin liikaa vaatteita ja koruja. Söin Chrisin tekemää omenapiirakkaa. Luin hyviä kirjoja: Helena Sinervon Runoilijan talossa, Katja Ketun Kätilön, Arto Mellerin Schlaageriseppeleen. Aloitin Donna Tarttin Tiklin, mutten ole vieläkään lukenut sitä loppuun. Katsoin telkkarista Game of Thronesia ja The Walking Deadiä. Katsoin läpi yhdeksän kautta Salaisia kansioita - ei olisi kannattanut.

I bought too many clothes and too much jewelry. I ate a lot of apple pie (made by Chris). I read some good books: Helena Sinervo's Runoilijan talossa, Katja Kettu's Kätilö, Arto Melleri's Schlaageriseppele. I started Donna Tartt's The Goldfinch, but I still haven't finished it. I watched Game of Thrones and The Walking Dead on TV. I sat through all nine seasons of The X-files. It wasn't worth it.

Kuuntelin vain vanhaa musiikkia: 1930-40-luvun big band-musiikkia, 50-luvun jazzia, 70-luvun soulia ja funkia. Hylkäsin vanhan blogin, aloitin uuden. Kävin St. Vincentin keikalla. Olin ihan liikaa töissä ja kaipasin Helsinkiin. Näkemistäni elokuvista Boyhood oli paras.

I listened to only old music: 1930s-40s big band music, jazz from the 50s, soul and funk from the 70s. I abandoned my former blog and started this one. I went to see St. Vincent in concert. I spent a lot of time working and missing Helsinki. The best movie I saw this year was Boyhood.

Kokonaisuutena vuosi 2014 on ollut jotenkin mitätön, vailla suuria suuntaviivoja, kuin trilogian keskiosa. Tervetuloa, uusi vuosi.

As a whole, the year 2014 has felt somehow insignificant, directionless, like a middle part of a trilogy. I welcome the new year with open arms.

Project 333: 1. päivä / Project 333: Day 1

Aloitin Project 333:n pari päivää etuajassa. Yömyöhällä Game of Thrones-maratonin jälkeen sänkyyn könytessäni mieleeni välähti yhtäkkinen, karmea katumuksen puuska: miksi ihmeessä olen ryhtymässä tällaiseen? Päätin, että haaste on parasta aloittaa heti aamun valjetessa, etten tulisi katumapäälle. 

Monet Project 333:n aloittaneet kuvailevat projektin kulkua suorastaan euforiseksi: vaatekaapissa on vain ihania vaatteita, joista jo valmiiksi tietää pitävänsä, kuinka vapauttavaa! Minä avasin peilikaapin aamulla ja vaatevalikoima näytti... tosi ankealta. Euforiasta ei ollut tietoakaan. Miksen valinnut mitään kirkkaan punaista? Äh, kaikki näyttää masentavalta. Mitä mä oikein laitan päälle? Vedin sitten nopeasti päälle nämä vermeet. Ei ehkä paras asuni ikinä, mutta menköön. 

Project 333:n nettisivuilta muistan lukeneeni, että yksi hyvä tapa ryhtyä karsimaan vaatepaljoutta on pohtia yksittäisten vaatteiden kohdalla, ostaisiko ne nyt uudelleen, jos saisi matkata ajassa taaksepäin. (Jos ostaisi uudestaan, vaate on syytä säilyttää.) Hätkähdin huomatessani, että joo, ostaisin kai nämä yksittäiset vaatteet uudestaankin. Mutta se, mikä minua jäi kaivelemaan, oli innostuksen puute. En innostu näistä vaatteista oikeastaan ollenkaan. Ne ovat kivoja, niissä ei ole mitään vikaa, olen käyttänyt niitä paljon... mutta en voi mitenkään väittää suhtautuvani niihin intohimoisesti. Se ei varmaankaan ole kovin hyvä asia. Mitä jos vaatehamstraukseni taustalla onkin se, etten oikeastaan edes pidä vaatteistani, ja ostan siksi koko ajan lisää? Toinen ei-varmaankaan-hyvä asia: huomaan potevani äkillistä shoppailuhimoa.

I decided to start Project 333 a few days early. As I got to bed superlate last night after having watched a Game of Thrones marathon, a sudden feeling of panic-filled regret filled my heart. What on earth was I getting myself into? I decided to start the challenge the next morning, before I had any serious second thoughts.

Many people who have gone through Project 333 describe immediate feelings of euphoria: it's amazing, I only have clothes in my closet that I really love and want to wear! How liberating! I opened my wardrobe this morning and it looked... depressing. Why didn't I choose something bright red? Why are all the colors so drab? What on earth am I going to wear? I guess there was something positive: it took me no time at all to get dressed. Not my greatest outfit, for sure, but oh well. 

I then remembered reading on the Project 333 website that a good way of culling one's wardrobe is to figure out, with every piece of clothing, whether you'd buy it again if you could go back in time. (If you'd buy it again, it's a keeper.) I looked at these clothes, and yeah, I guess I'd probably buy them again, I like them well enough. But then it hit me that I'm not really in love with any of these clothes. They are fine, they are nice and practical... but they don't get me excited. That's probably not a good thing. What if I keep buying clothes because I don't really even like the clothes I already own? Something else that's not a good thing: I really, really feel like going shopping.

Project 333 alkaa / Project 333 begins

Pitkän pohdinnan jälkeen olen valinnut vaatekaappiini 33 vaatetta seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Numeroon sisältyvät takit ja kengät. Project 333:n sääntöjen mukaisesti lukuun eivät sisälly yö-, alus- ja olovaatteet tai urheilukamat. Alusvaatteiksi lasken pitkähihaiset t-paidat, joiden pukeminen neuleen alle ei ole talvikuukausina vapaaehtoista. Samaan kategoriaan kuuluvat sukkahousut. Kuten aiemmassa postauksessa selostin, en laskenut mukaan myöskään koruja tai asusteita (huivit, vyöt, pipot). 33 vaatetta tuntui numerona todella pieneltä, mutta vaatteiden valitseminen ei ollutkaan kovin vaikeaa. Viimeisiä vaatteita valitessani pohdin, olisinko sittenkin voinut melko helpostikin sisällyttää 33:een vaatteeseen asusteetkin. (Olisin, mutta jätin kuitenkin väliin.) 

Suurinta päänvaivaa vaatteiden valitsemisessa tuotti sään ja lämpötilan pähkäily: mitä jos kevät tuleekin tosi aikaisin? Luotan kuitenkin siihen, että lumet eivät täältä sula vielä maaliskuussa - yleensä järven jäätkin lähtevät vasta huhti-toukokuun vaihteessa. Aloitin ulkovaatteista: valitsin kolme takkia ja viidet kengät. Muut vaatteet valitsin sen mukaan, että se sopivat keskenään yhteen, ovat käytännöllisiä, mahdollistavat miksailun ja aikaansaavat eri henkisiä ja silueteiltaan ja tekstuureiltaan vaihtelevia asukokonaisuuksia. Valitsin enemmän ylä- kuin alaosia, enemmän hameita kuin housuja, ja pari mekkoa, jotka soveltuvat kerrospukeutumiseen ja mahdollisiin siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin. Eniten jouduin tinkimään väreistä: väripaletti koostuu pääsääntöisesti harmaista, sinisistä, vihreistä ja (hieman yllättäen) punaruskean sävyistä. Asusteilla ja koruilla voin kuitenkin paikkailla värien puutetta.

33 vaatettani tammi-maaliskuulle 2015 ovat:

Takit:

- musta villakangastakki

- paisley-kuosinen topattu talvitakki

- myrkynvihreä ohut villakangastakki (jos kevät koittaa jo maaliskuussa)

Kengät:

- mustat nyöritettävät talvinilkkurit

- ruskeat nyöritettävät talvinilkkurit

- ruskeat vuoratut mokkasaappaat kultasoljilla

- karvavuoratut jokakelin saappaat

- mustat siistit saappaat

Yläosat:

- kaksi harmaata kashmir-neuletta

- musta, yksinkertainen mohairneule

- valkoinen pooloneule

- salmiakkikuvioinen pappaneuletakki

- pitkä ruskea ohut villatakki

- sininen neulepoolo

- siniharmaa argyle-kuvioinen villaneule

- tummansininen pörröneuletakki

- harmaa collegepaita

- sininen silkkipaita

- kukallinen silkkipaita

- punaruskea ohut viskoosineule

Alaosat:

- musta midimittainen kynähame hopearaidoilla

- paksu harmaa/mustakuvioinen villahame

- viininpunainen kynähame

- vihreä leopardikuvioinen kynähame

- tummanvihreä, leveähelmainen villahame

- harmaat ukkohousut

- ruskeakuviolliset villakangashousut

- lököfarkut

Mekot:

- sinivalkokukallinen sifonkimekko

- punaruskea, kultakuviollinen sifonkimekko

- harmaa neulemekko

- mustavalkoinen viskoosimekko (tämä valinta on riippuvainen siitä, miltä mekko näyttää - tämä on nimittäin tuore ostos Vestiaire Collectivesta. Jos mekko on hasardi, sen tilalle tulee persikanvärinen, kuviollinen sifonkimekko)

Vaatekaappi näyttää... no, ainakin tosi siistiltä. Päällimmäinen ajatus on, että siellä roikkuvat melkeinpä ne samat vaatteet, joita käytän arkena muutenkin. Kaikki sopii yhteen, vaatteita voi kerrostaa huoletta, potentiaalinen asujen määrä tuntuu ihan siedettävältä. Omituista, mutta jotenkin tuntuu siltä, etten olisi joutunut luopumaan oikeastaan mistään. Luulen, etten ole ihan vielä hahmottanut sitä, kuinka pitkä aika kolme kuukautta oikeastaan on.

After careful consideration, I have picked my 33 items of clothing for the next three months. The number includes coats and shoes, and as stated in the Project 333 rules, doesn't include underwear, pajamas or around-the-house lounge wear. I decided to consider long-sleeved t-shirts underwear, since wearing them under sweaters during the cold winter months is not optional. Same goes for tights. As I wrote yesterday, I didn't include jewelry or accessories. 33 felt like a really small number when I got started, but as I picked and chose, it actually felt surprisingly generous. As I was choosing the last items, I got to thinking if I could have quite easily included accessories into the 33 items after all. (I could have, but chose not to.) 

While choosing the pieces of clothing, the biggest dilemma for me was climate-related: what if spring comes early? I decided to rely on the usual weather cycle. Typically the lake doesn't melt before late April anyway, which means that we'll most likely have snow all through the three-month period. I started with outerwear: I picked three coats and five pairs of shoes. The rest of the clothes I chose so that they'd all go together, that they'd be practical and that they'd give me options to play with textures and to come up with many different styles and silhouettes. I picked more tops than bottoms, more skirts than trousers and a couple of dresses to help me layer and to potentially dress up if need be. The one thing that I had to sacrifice was color: the color palette of my items consists of grays, blues, greens and somewhat surprisingly, browns/maroons. I can easily bring in more color with accessories and jewelry, though.

My 33 items for January - March 2015 are:

Coats:

- black wool coat

- paisley-printed winter coat

- moss green, light wool coat (in case spring arrives early)

Shoes:

- black lace-up ankle boots

- brown lace-up ankle boots

- brown, lined suede boots with gold buckles

- furry every-weather boots

- neat, black leather boots

Tops:

- two gray cashmere sweaters

- black, simple mohair knit

- white, chunky turtleneck sweater

- slouchy argyle grandpa-cardigan

- long, brown wool cardigan

- bright blue turtleneck sweater

- gray/blue argyle sweater

- dark blue fuzzy cardigan

- gray sweatshirt

- blue silk blouse

- flower-print silk blouse

- maroon viscose knit

Bottoms:

- black midi-length pencil skirt with silver stripes

- thick gray/black wool skirt

- burgundy-color pencil skirt

- green leopard-print pencil skirt

- moss green, wide-hem wool skirt

- gray grandpa-trousers

- brown, patterned wool trousers

- boyfriend jeans

Dresses:

- blue/white flower-print chiffon dress

- maroon, gold-print chiffon dress

- gray knit dress

- black/white viscose dress (depending on if it fits - it's something I bought at Vestiaire Collective recently and it hasn't arrived yet. If the dress isn't stellar, I'll replace it with a peach-color print chiffon dress.

My wardrobe looks... well, very neat. On the surface it feels like I have the same clothes in my wardrobe as always; it's pretty much the same bunch I tend to wear on a day-to-day basis. Everything goes together, there are plenty of options to layer, and the amount of potential outfits feels almost ample. It's very odd, but I also feel like I haven't really let go of anything. I have a feeling that it hasn't fully sunken in yet that three months is actually a pretty long time.

Miten tässä taas näin kävi..? / How did it come to this - again..?

Minulla on taas ihan liikaa vaatteita. Olen kokeillut vuosien varrella kaikenlaista kontrolloidakseni liitoksistaan ratkeilevaa vaatekaappia: ostoslakkoja, vain 12 vaatetta vuodessa-systeemiä, osta-yksi-luovu-yhdestä-sääntöä. Sama laulu joka kerta: aluksi homma pelaa, mutta sitten lipsahdan. Yrityksistäni säännöstellä vaatekaapin sisältöä parhaiten on toiminut listaamistani jälkimmäisin: se, että poistin vaatekaapistani aina jotain, kun ostin uutta. Jossain vaiheessa se poistamispuoli vain jäi. Maalla on liian hyviä kirppareita ja meillä on talossa paljon tilaa. Mopo karkasi totaalisesti käsistä kai viime kesän tienoilla, tai ehkä jo vuosi sitten. Olen valunut hitaasti ja varmasti kohti sitä tilannetta, etten enää edes muista, mitä vaatteita omistan. Ehkä en ole niin syvässä suossa kuin joskus aiemmin: en osta trendituotteita, en tuhlaa halparättiketjujen vaatteisiin, en osta "no ehkä joskus käytän tätä"-vaatteita. Päällimmäisenä ongelmana on kai se, että minulla on niin paljon (jokseenkin toisiinsa sopimattomia) vaatteita, etten millään ehdi käyttää niitä kaikkia. Jep, varsinainen ensimmäisen maailman ongelma. Hävettää.

Joululoman aikana olen lueskellut Rinna Saramäen erinomaista Hyvän mielen vaatekaappia. Samaistun voimakkaasti kirjan kuvituksen tyyppiin, joka säntäilee aamulla vaatekasojen keskellä ja jonka vaatekaapista huhuilevat tylsistyneet, käyttöön pääsyä odottavat kauniit vaatteet, joiden vuoro ei koita koskaan. 

Saramäki kehottaa kirjassa karsimaan vaatemäärää kovalla kädellä ja satsaamaan parempiin vaatteisiin, joita haluaa käyttää joka päivä. Eilen päätin hetken mielijohteesta kokeilla Saramäen suosimaa, Courtney Carverin kehittämää Project 333:a, joka on kiertänyt nettihaasteen muodossa jo vuodesta 2010. Saramäki lupaa, että Project 333 on ihan oikeasti toimiva idea, että siitä on apua. Haasteessa valitaan 33 vaatetta kolmeksi kuukaudeksi. Projektin on tarkoitus auttaa hahmottamaan paremmin, mitä vaatteita oikeasti käyttää, mikä pidemmän päälle auttaa selkeyttämään vaatekaaosta ja vähentämään vaatemäärää. Minä, joka olen luovuttanut jokaisen vaatehaasteeni kohdalla (paitsi parhaillaan käynnissä olevan, "älä osta uusia uusia vaatteita"-haasteen - sillä menee hyvin), olen kuulemma erinomainen kandidaatti. Niinpä tyhjensin eilen vaatekaappini ja valikoin sinne tuskaisena vain 33 vaatetta, joita saan käyttää seuraavan kolmen kuukauden aikana. Luku 33 sisältää takit ja kengät, muttei alusvaatteita, sukkahousuja, koruja tai asusteita. Alkuperäisen haasteen lukuun kyllä sisältyvät asusteet ja korut, mutta minä jätin ne pois laskuista kahdesta syystä: 1) asusteet ja korut eivät ole minulle ongelma, vaan vaatteet ovat, ja 2) alkuperäinen haaste antaa mahdollisuuden rukata projektia, jos se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Ylläri yläpesä: tuntui ylitsepääsemättömältä valikoida vain 33 vaatetta, joihin korut ja asusteetkin sisältyvät. Ei tullut kesää, ei niin millään. Koska Project 333:n tarkoituksena ei ole kärsiä tai rankaista itseään, annoin itseni lepsuilla. 

Minulla ei ole suuria odotuksia tälle haasteelle. Koska olen luovuttanut lähes jokaisen aiemman samantyyppisen haasteen kohdalla, olen skeptinen. Mutta lupaan kyllä yrittää, ihan oikeasti, lupaan. 

It has happened again: I have way, way too many clothes. Readers of No Signposts in the Sea know that I have a history of emotional shopping and a wardrobe that's bursting at its seams. I've tried (what feels like) everything: all sorts of shopping diets, sets of rules, 12-items-a-year-allowances, buy-one-get-rid-of-one-system, which, for what it's worth, was successful for quite some time. But something has happened in the last six months to a year. Things are out of control again. Too many awesome flea markets, too much space in our big farmhouse, perhaps. It doesn't help that I've been very stressed out because of work and have bought clothes to reward myself, like I used to. I'm back in that situation where I can't even remember all the clothes I own. I guess it could be worse: I don't buy into mindless trends, I don't spend money on fast fashion, I don't buy stuff thinking that "perhaps there will be a time when I'll wear this". I just have too many clothes and not enough time, and it is starting to complicate my life. Talk about first world problems, I know. It's embarrassing. 

During my Christmas break I've been reading Hyvän mielen vaatekaappi, A Finnish book on wardrobe control. (The title translates loosely as "The Happy Wardrobe".) The author, Rinna Saramäki, shows - in all-too-familiar depictions - the challenges I face when I'm trying to get dressed in the mornings these days: clothes that are all very nice, tons of clothes that never get worn, clothes that don't necessarily go together all that well. Saramäki suggets culling one's wardrobe and investing in fewer, special, good-quality clothes. It's not rocket science, it's nothing new, really. I know all this. To get the ball rolling Saramäki swears by Courtney Carver's Project 333, so I decided to give it a go. It's a familiar challenge for many, I'm sure, since it's been around since 2010. You must empty your wardrobe and pick 33 items of clothing to wear for the next three months and pack the rest of your clothes away. The project is supposed to help you figure out which clothes you actually wear in your day-to-day life, and to help you let go of the clothes you don't wear. The logic sounds simple to me, and it sort of makes sense. The number 33 includes outerwear, shoes, accessories and jewelry - although I tweaked the challenge and I'm not counting accessories and jewelry. (I did this for two reasons: 1) accessories and jewelry are not my problem, clothes are, and 2) both Carver and Saramäki suggest that one should make the project one's own if it feel overwhelming. So that's what I did.)  

I guess I should tell you right off the bat that I don't have great expectations for this project. It sounds lame to admit it before the challenge has even begun, but hey, you all know my history with projects like this - I am skeptical, but I'm going to give it a go anyway. Saramäki claims that people who think it can't be done are the perfect candidates, so I'll accept the challenge. I'm going to try.