Kevään merkkejä / Signs of spring

Kaksi kottaraista hengailee puhelinlangalla. Niillä on pesä riihen päätyyn naulatussa pöntössä, ihan niin kuin viime vuonnakin. Ne livertelevät toisilleen kauniisti, aamusta myöhäiseen iltapäivään. Lentelevät välillä muualle, palaavat taas, nokassaan heinänkorsia. Sujahtavat pönttöön, lehahtavat taas langalle lauleskelemaan.

Jäät lähtivät järvestä eilen. Muutos tapahtui hetkessä. Olin katsonut tuvan ikkunasta harmaalle ja laikukkaalle jäälle kenties joskus kolmen kieppeillä. Puoli neljältä jäästä ei ollut tietoakaan - aurinko leikitteli kahleistaan vapautuneilla aallonpäillä, häikäisi kuin peili. 

Piha näyttää vähän ankealta tähän aikaan vuodesta. Kevään merkit ovat minimaalisia: pullistuneita silmuja syreeneissä, narsissien ja esikoiden alkuja puskee maasta, hitaasti. En edes muistanut istuttaneeni krookuksia viime vuonna, mutta sieltä niitä puskee, vihreitä pikkupiikkejä mullan seasta. Talvi on ollut puutarhalle hellä, mutta jänikset, nuo pikku kakkiaiset, ovat kalunneet viime syksynä siirrokkaina saamani hortensiat. 

Two starlings have begun to build a nest in a bird house we have attached to the end of our barn, just like they did last year. They hang out on the old telephone wire from early morning to the late afternoon, chirping at one another. Every now and then they fly away for a little, then come back with a selection of building materials for their nest, and dive into the bird house. They return to the wire for another break, to continue their conversation.

The ice left the lake yesterday. One moment it was still there: the surface of the bay all gray and patchy, and a half an hour later it was gone, all gone. The sun shone on the newly-liberated waves, brightly like a ray of light on a mirror.

Our yard looks a little depressing this time of the year. There is no color, and the signs of life seem so minuscule. The daffodils and the primula are pushing from out of the ground slowly. I had forgot that I had planted croci last fall, but I must have, since there they are, tiny green stubs emerging from the dirt. It looks like the winter has been mostly kind to the garden. Except that the hares ate my hydrangeas, the little bastards.