Itsensä kuvaamisesta / On self-portraits

Siskon kirpparilta löytämässä mokkahameessa kelpaa pistää menemään. (Hame päätyi minulle, koska se oli siskolle liian iso.) Kun läiskin näitä kuvakollaaseja yhteen, minua alkoi naurattaa. Ensimmäisessä kuvassa olen ihan normaali... ja toiseen tallentui joku ihmeellinen hiustenkorjauksella ja kaukaisuuteen sirittämisellä varustettu hetki. Ihan kuin olisin siinä joku toinen. Tällaisten hetkien takia otan itsestäni kuvia: sitä näkee itsensä eri silmin joka ainut kerta, ja siinä on jotain kumman vapauttavaa. Omakuva todistaa olemassaolostamme: tässä me olemme, tältä näytimme. Joku toinenkin ehkä näki meidät näin, ja muistaa.

Joskus pähkäilen, onko itsensä kuvaaminen pöhköä ja pinnallista. Tyyli- ja muotiblogeista kuulee toisinaan ilkeästi sanottavan, että ne esittelevät oivallisesti nykyajan ihmistä, joka on turhamainen ja itsekeskeinen. Sitten pohdin, että jo luolamiehet piirsivät kuvia kaltaisistaan hahmoista. Länsimaisessa taiteessa omakuvia on nähty jo 1400-luvun puolivälistä saakka. Ensimmäinen tunnettu 'selfie' on vuodelta 1839. Kelatkaa, vuodelta 1839! Meillä lienee synnynnäinen tarve hahmottaa itseämme ulkopuolisen silmin. Keräämme todisteita siitä, että  elämällämme on väliä, että tomumajoillamme on jokin merkitys, jokin paikka maailmassa. 

My sister found this suede skirt at the fleamarket, but it was too big for her, so she gave it to me. As I was sorting out these photos for the collages, I couldn't help but giggle a little. In the first picture I look like myself, and in the second one... I don't know what happened. I'm fixing my hair, gazing sharply into the distance, looking like a complete stranger. Taking photos of oneself is so much fun: it is a different experience every single time, and it is very liberating. In its essence, a self-portrait is proof of our existence: here we are, we looked like this, and someone saw us, and will remember us.

I sometimes wonder if taking self-portraits for a style blog is somehow frivolous or superficial, but I think it's anything but. People have been painting images of themselves when they still lived in caves. From the mid-15th century onward the Western art scene has been somewhat obsessed with self-portraits. The first photo-selfie is from 1839. Can you imagine - 1839! Maybe we just have an inherent need to see ourselves though someone else's eyes, to gather evidence of the fact that our lives matter, that our bodies matter, that they exist, that they have a place in the world.