Tänä vuonna / This year

Vuoden 2014 alussa tutustuin tuntemattoman naisen sodanjälkeiseen Euroopan-matkaan. Kävelin järven jäällä, kirosin luhistunutta leivinuunia. Alkukeväästä raivasimme angervoaidan ja kyhäsimme lahopuuaidanteen.

Early this year I peeked into an unknown woman's  trip across post-WWII Europe. I walked on the frozen lake, swore at our collapsed heating oven. In early spring we cut down our fence and built a home for bees, bugs, birds and other small creatures.  

Keväällä istutin ihan liikaa perennoja, kasvatin kesäkurpitsoja ja epäonnistuin kasvimaaprojektissani (tosin perunat olivat hyviä). Pihatyöt rytmittivät koko kesää, vaikka meillä kävi myös vieraita Yhdysvalloista.

In the early summer I planted way too many perennials and zucchini, and failed miserably at growing many other vegetables (although the potatoes were very tasty). Yard work dominated the summer. We also had visitors from the United States.

Loppukesästä pistin Chris-raukan laajentamaan perennapenkkejä ja istutin lisää perennoja. Tuijottelin järvelle, kävin uimassa.

I forced poor Chris to dig more perennial beds at the end of the summer and planted more perennials. I stared at the lake a lot and went swimming.

Ostin liikaa vaatteita ja koruja. Söin Chrisin tekemää omenapiirakkaa. Luin hyviä kirjoja: Helena Sinervon Runoilijan talossa, Katja Ketun Kätilön, Arto Mellerin Schlaageriseppeleen. Aloitin Donna Tarttin Tiklin, mutten ole vieläkään lukenut sitä loppuun. Katsoin telkkarista Game of Thronesia ja The Walking Deadiä. Katsoin läpi yhdeksän kautta Salaisia kansioita - ei olisi kannattanut.

I bought too many clothes and too much jewelry. I ate a lot of apple pie (made by Chris). I read some good books: Helena Sinervo's Runoilijan talossa, Katja Kettu's Kätilö, Arto Melleri's Schlaageriseppele. I started Donna Tartt's The Goldfinch, but I still haven't finished it. I watched Game of Thrones and The Walking Dead on TV. I sat through all nine seasons of The X-files. It wasn't worth it.

Kuuntelin vain vanhaa musiikkia: 1930-40-luvun big band-musiikkia, 50-luvun jazzia, 70-luvun soulia ja funkia. Hylkäsin vanhan blogin, aloitin uuden. Kävin St. Vincentin keikalla. Olin ihan liikaa töissä ja kaipasin Helsinkiin. Näkemistäni elokuvista Boyhood oli paras.

I listened to only old music: 1930s-40s big band music, jazz from the 50s, soul and funk from the 70s. I abandoned my former blog and started this one. I went to see St. Vincent in concert. I spent a lot of time working and missing Helsinki. The best movie I saw this year was Boyhood.

Kokonaisuutena vuosi 2014 on ollut jotenkin mitätön, vailla suuria suuntaviivoja, kuin trilogian keskiosa. Tervetuloa, uusi vuosi.

As a whole, the year 2014 has felt somehow insignificant, directionless, like a middle part of a trilogy. I welcome the new year with open arms.

Project 333: 1. päivä / Project 333: Day 1

Aloitin Project 333:n pari päivää etuajassa. Yömyöhällä Game of Thrones-maratonin jälkeen sänkyyn könytessäni mieleeni välähti yhtäkkinen, karmea katumuksen puuska: miksi ihmeessä olen ryhtymässä tällaiseen? Päätin, että haaste on parasta aloittaa heti aamun valjetessa, etten tulisi katumapäälle. 

Monet Project 333:n aloittaneet kuvailevat projektin kulkua suorastaan euforiseksi: vaatekaapissa on vain ihania vaatteita, joista jo valmiiksi tietää pitävänsä, kuinka vapauttavaa! Minä avasin peilikaapin aamulla ja vaatevalikoima näytti... tosi ankealta. Euforiasta ei ollut tietoakaan. Miksen valinnut mitään kirkkaan punaista? Äh, kaikki näyttää masentavalta. Mitä mä oikein laitan päälle? Vedin sitten nopeasti päälle nämä vermeet. Ei ehkä paras asuni ikinä, mutta menköön. 

Project 333:n nettisivuilta muistan lukeneeni, että yksi hyvä tapa ryhtyä karsimaan vaatepaljoutta on pohtia yksittäisten vaatteiden kohdalla, ostaisiko ne nyt uudelleen, jos saisi matkata ajassa taaksepäin. (Jos ostaisi uudestaan, vaate on syytä säilyttää.) Hätkähdin huomatessani, että joo, ostaisin kai nämä yksittäiset vaatteet uudestaankin. Mutta se, mikä minua jäi kaivelemaan, oli innostuksen puute. En innostu näistä vaatteista oikeastaan ollenkaan. Ne ovat kivoja, niissä ei ole mitään vikaa, olen käyttänyt niitä paljon... mutta en voi mitenkään väittää suhtautuvani niihin intohimoisesti. Se ei varmaankaan ole kovin hyvä asia. Mitä jos vaatehamstraukseni taustalla onkin se, etten oikeastaan edes pidä vaatteistani, ja ostan siksi koko ajan lisää? Toinen ei-varmaankaan-hyvä asia: huomaan potevani äkillistä shoppailuhimoa.

I decided to start Project 333 a few days early. As I got to bed superlate last night after having watched a Game of Thrones marathon, a sudden feeling of panic-filled regret filled my heart. What on earth was I getting myself into? I decided to start the challenge the next morning, before I had any serious second thoughts.

Many people who have gone through Project 333 describe immediate feelings of euphoria: it's amazing, I only have clothes in my closet that I really love and want to wear! How liberating! I opened my wardrobe this morning and it looked... depressing. Why didn't I choose something bright red? Why are all the colors so drab? What on earth am I going to wear? I guess there was something positive: it took me no time at all to get dressed. Not my greatest outfit, for sure, but oh well. 

I then remembered reading on the Project 333 website that a good way of culling one's wardrobe is to figure out, with every piece of clothing, whether you'd buy it again if you could go back in time. (If you'd buy it again, it's a keeper.) I looked at these clothes, and yeah, I guess I'd probably buy them again, I like them well enough. But then it hit me that I'm not really in love with any of these clothes. They are fine, they are nice and practical... but they don't get me excited. That's probably not a good thing. What if I keep buying clothes because I don't really even like the clothes I already own? Something else that's not a good thing: I really, really feel like going shopping.

Project 333 alkaa / Project 333 begins

Pitkän pohdinnan jälkeen olen valinnut vaatekaappiini 33 vaatetta seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Numeroon sisältyvät takit ja kengät. Project 333:n sääntöjen mukaisesti lukuun eivät sisälly yö-, alus- ja olovaatteet tai urheilukamat. Alusvaatteiksi lasken pitkähihaiset t-paidat, joiden pukeminen neuleen alle ei ole talvikuukausina vapaaehtoista. Samaan kategoriaan kuuluvat sukkahousut. Kuten aiemmassa postauksessa selostin, en laskenut mukaan myöskään koruja tai asusteita (huivit, vyöt, pipot). 33 vaatetta tuntui numerona todella pieneltä, mutta vaatteiden valitseminen ei ollutkaan kovin vaikeaa. Viimeisiä vaatteita valitessani pohdin, olisinko sittenkin voinut melko helpostikin sisällyttää 33:een vaatteeseen asusteetkin. (Olisin, mutta jätin kuitenkin väliin.) 

Suurinta päänvaivaa vaatteiden valitsemisessa tuotti sään ja lämpötilan pähkäily: mitä jos kevät tuleekin tosi aikaisin? Luotan kuitenkin siihen, että lumet eivät täältä sula vielä maaliskuussa - yleensä järven jäätkin lähtevät vasta huhti-toukokuun vaihteessa. Aloitin ulkovaatteista: valitsin kolme takkia ja viidet kengät. Muut vaatteet valitsin sen mukaan, että se sopivat keskenään yhteen, ovat käytännöllisiä, mahdollistavat miksailun ja aikaansaavat eri henkisiä ja silueteiltaan ja tekstuureiltaan vaihtelevia asukokonaisuuksia. Valitsin enemmän ylä- kuin alaosia, enemmän hameita kuin housuja, ja pari mekkoa, jotka soveltuvat kerrospukeutumiseen ja mahdollisiin siistimpää pukeutumista vaativiin tilanteisiin. Eniten jouduin tinkimään väreistä: väripaletti koostuu pääsääntöisesti harmaista, sinisistä, vihreistä ja (hieman yllättäen) punaruskean sävyistä. Asusteilla ja koruilla voin kuitenkin paikkailla värien puutetta.

33 vaatettani tammi-maaliskuulle 2015 ovat:

Takit:

- musta villakangastakki

- paisley-kuosinen topattu talvitakki

- myrkynvihreä ohut villakangastakki (jos kevät koittaa jo maaliskuussa)

Kengät:

- mustat nyöritettävät talvinilkkurit

- ruskeat nyöritettävät talvinilkkurit

- ruskeat vuoratut mokkasaappaat kultasoljilla

- karvavuoratut jokakelin saappaat

- mustat siistit saappaat

Yläosat:

- kaksi harmaata kashmir-neuletta

- musta, yksinkertainen mohairneule

- valkoinen pooloneule

- salmiakkikuvioinen pappaneuletakki

- pitkä ruskea ohut villatakki

- sininen neulepoolo

- siniharmaa argyle-kuvioinen villaneule

- tummansininen pörröneuletakki

- harmaa collegepaita

- sininen silkkipaita

- kukallinen silkkipaita

- punaruskea ohut viskoosineule

Alaosat:

- musta midimittainen kynähame hopearaidoilla

- paksu harmaa/mustakuvioinen villahame

- viininpunainen kynähame

- vihreä leopardikuvioinen kynähame

- tummanvihreä, leveähelmainen villahame

- harmaat ukkohousut

- ruskeakuviolliset villakangashousut

- lököfarkut

Mekot:

- sinivalkokukallinen sifonkimekko

- punaruskea, kultakuviollinen sifonkimekko

- harmaa neulemekko

- mustavalkoinen viskoosimekko (tämä valinta on riippuvainen siitä, miltä mekko näyttää - tämä on nimittäin tuore ostos Vestiaire Collectivesta. Jos mekko on hasardi, sen tilalle tulee persikanvärinen, kuviollinen sifonkimekko)

Vaatekaappi näyttää... no, ainakin tosi siistiltä. Päällimmäinen ajatus on, että siellä roikkuvat melkeinpä ne samat vaatteet, joita käytän arkena muutenkin. Kaikki sopii yhteen, vaatteita voi kerrostaa huoletta, potentiaalinen asujen määrä tuntuu ihan siedettävältä. Omituista, mutta jotenkin tuntuu siltä, etten olisi joutunut luopumaan oikeastaan mistään. Luulen, etten ole ihan vielä hahmottanut sitä, kuinka pitkä aika kolme kuukautta oikeastaan on.

After careful consideration, I have picked my 33 items of clothing for the next three months. The number includes coats and shoes, and as stated in the Project 333 rules, doesn't include underwear, pajamas or around-the-house lounge wear. I decided to consider long-sleeved t-shirts underwear, since wearing them under sweaters during the cold winter months is not optional. Same goes for tights. As I wrote yesterday, I didn't include jewelry or accessories. 33 felt like a really small number when I got started, but as I picked and chose, it actually felt surprisingly generous. As I was choosing the last items, I got to thinking if I could have quite easily included accessories into the 33 items after all. (I could have, but chose not to.) 

While choosing the pieces of clothing, the biggest dilemma for me was climate-related: what if spring comes early? I decided to rely on the usual weather cycle. Typically the lake doesn't melt before late April anyway, which means that we'll most likely have snow all through the three-month period. I started with outerwear: I picked three coats and five pairs of shoes. The rest of the clothes I chose so that they'd all go together, that they'd be practical and that they'd give me options to play with textures and to come up with many different styles and silhouettes. I picked more tops than bottoms, more skirts than trousers and a couple of dresses to help me layer and to potentially dress up if need be. The one thing that I had to sacrifice was color: the color palette of my items consists of grays, blues, greens and somewhat surprisingly, browns/maroons. I can easily bring in more color with accessories and jewelry, though.

My 33 items for January - March 2015 are:

Coats:

- black wool coat

- paisley-printed winter coat

- moss green, light wool coat (in case spring arrives early)

Shoes:

- black lace-up ankle boots

- brown lace-up ankle boots

- brown, lined suede boots with gold buckles

- furry every-weather boots

- neat, black leather boots

Tops:

- two gray cashmere sweaters

- black, simple mohair knit

- white, chunky turtleneck sweater

- slouchy argyle grandpa-cardigan

- long, brown wool cardigan

- bright blue turtleneck sweater

- gray/blue argyle sweater

- dark blue fuzzy cardigan

- gray sweatshirt

- blue silk blouse

- flower-print silk blouse

- maroon viscose knit

Bottoms:

- black midi-length pencil skirt with silver stripes

- thick gray/black wool skirt

- burgundy-color pencil skirt

- green leopard-print pencil skirt

- moss green, wide-hem wool skirt

- gray grandpa-trousers

- brown, patterned wool trousers

- boyfriend jeans

Dresses:

- blue/white flower-print chiffon dress

- maroon, gold-print chiffon dress

- gray knit dress

- black/white viscose dress (depending on if it fits - it's something I bought at Vestiaire Collective recently and it hasn't arrived yet. If the dress isn't stellar, I'll replace it with a peach-color print chiffon dress.

My wardrobe looks... well, very neat. On the surface it feels like I have the same clothes in my wardrobe as always; it's pretty much the same bunch I tend to wear on a day-to-day basis. Everything goes together, there are plenty of options to layer, and the amount of potential outfits feels almost ample. It's very odd, but I also feel like I haven't really let go of anything. I have a feeling that it hasn't fully sunken in yet that three months is actually a pretty long time.

Miten tässä taas näin kävi..? / How did it come to this - again..?

Minulla on taas ihan liikaa vaatteita. Olen kokeillut vuosien varrella kaikenlaista kontrolloidakseni liitoksistaan ratkeilevaa vaatekaappia: ostoslakkoja, vain 12 vaatetta vuodessa-systeemiä, osta-yksi-luovu-yhdestä-sääntöä. Sama laulu joka kerta: aluksi homma pelaa, mutta sitten lipsahdan. Yrityksistäni säännöstellä vaatekaapin sisältöä parhaiten on toiminut listaamistani jälkimmäisin: se, että poistin vaatekaapistani aina jotain, kun ostin uutta. Jossain vaiheessa se poistamispuoli vain jäi. Maalla on liian hyviä kirppareita ja meillä on talossa paljon tilaa. Mopo karkasi totaalisesti käsistä kai viime kesän tienoilla, tai ehkä jo vuosi sitten. Olen valunut hitaasti ja varmasti kohti sitä tilannetta, etten enää edes muista, mitä vaatteita omistan. Ehkä en ole niin syvässä suossa kuin joskus aiemmin: en osta trendituotteita, en tuhlaa halparättiketjujen vaatteisiin, en osta "no ehkä joskus käytän tätä"-vaatteita. Päällimmäisenä ongelmana on kai se, että minulla on niin paljon (jokseenkin toisiinsa sopimattomia) vaatteita, etten millään ehdi käyttää niitä kaikkia. Jep, varsinainen ensimmäisen maailman ongelma. Hävettää.

Joululoman aikana olen lueskellut Rinna Saramäen erinomaista Hyvän mielen vaatekaappia. Samaistun voimakkaasti kirjan kuvituksen tyyppiin, joka säntäilee aamulla vaatekasojen keskellä ja jonka vaatekaapista huhuilevat tylsistyneet, käyttöön pääsyä odottavat kauniit vaatteet, joiden vuoro ei koita koskaan. 

Saramäki kehottaa kirjassa karsimaan vaatemäärää kovalla kädellä ja satsaamaan parempiin vaatteisiin, joita haluaa käyttää joka päivä. Eilen päätin hetken mielijohteesta kokeilla Saramäen suosimaa, Courtney Carverin kehittämää Project 333:a, joka on kiertänyt nettihaasteen muodossa jo vuodesta 2010. Saramäki lupaa, että Project 333 on ihan oikeasti toimiva idea, että siitä on apua. Haasteessa valitaan 33 vaatetta kolmeksi kuukaudeksi. Projektin on tarkoitus auttaa hahmottamaan paremmin, mitä vaatteita oikeasti käyttää, mikä pidemmän päälle auttaa selkeyttämään vaatekaaosta ja vähentämään vaatemäärää. Minä, joka olen luovuttanut jokaisen vaatehaasteeni kohdalla (paitsi parhaillaan käynnissä olevan, "älä osta uusia uusia vaatteita"-haasteen - sillä menee hyvin), olen kuulemma erinomainen kandidaatti. Niinpä tyhjensin eilen vaatekaappini ja valikoin sinne tuskaisena vain 33 vaatetta, joita saan käyttää seuraavan kolmen kuukauden aikana. Luku 33 sisältää takit ja kengät, muttei alusvaatteita, sukkahousuja, koruja tai asusteita. Alkuperäisen haasteen lukuun kyllä sisältyvät asusteet ja korut, mutta minä jätin ne pois laskuista kahdesta syystä: 1) asusteet ja korut eivät ole minulle ongelma, vaan vaatteet ovat, ja 2) alkuperäinen haaste antaa mahdollisuuden rukata projektia, jos se tuntuu ylitsepääsemättömältä. Ylläri yläpesä: tuntui ylitsepääsemättömältä valikoida vain 33 vaatetta, joihin korut ja asusteetkin sisältyvät. Ei tullut kesää, ei niin millään. Koska Project 333:n tarkoituksena ei ole kärsiä tai rankaista itseään, annoin itseni lepsuilla. 

Minulla ei ole suuria odotuksia tälle haasteelle. Koska olen luovuttanut lähes jokaisen aiemman samantyyppisen haasteen kohdalla, olen skeptinen. Mutta lupaan kyllä yrittää, ihan oikeasti, lupaan. 

It has happened again: I have way, way too many clothes. Readers of No Signposts in the Sea know that I have a history of emotional shopping and a wardrobe that's bursting at its seams. I've tried (what feels like) everything: all sorts of shopping diets, sets of rules, 12-items-a-year-allowances, buy-one-get-rid-of-one-system, which, for what it's worth, was successful for quite some time. But something has happened in the last six months to a year. Things are out of control again. Too many awesome flea markets, too much space in our big farmhouse, perhaps. It doesn't help that I've been very stressed out because of work and have bought clothes to reward myself, like I used to. I'm back in that situation where I can't even remember all the clothes I own. I guess it could be worse: I don't buy into mindless trends, I don't spend money on fast fashion, I don't buy stuff thinking that "perhaps there will be a time when I'll wear this". I just have too many clothes and not enough time, and it is starting to complicate my life. Talk about first world problems, I know. It's embarrassing. 

During my Christmas break I've been reading Hyvän mielen vaatekaappi, A Finnish book on wardrobe control. (The title translates loosely as "The Happy Wardrobe".) The author, Rinna Saramäki, shows - in all-too-familiar depictions - the challenges I face when I'm trying to get dressed in the mornings these days: clothes that are all very nice, tons of clothes that never get worn, clothes that don't necessarily go together all that well. Saramäki suggets culling one's wardrobe and investing in fewer, special, good-quality clothes. It's not rocket science, it's nothing new, really. I know all this. To get the ball rolling Saramäki swears by Courtney Carver's Project 333, so I decided to give it a go. It's a familiar challenge for many, I'm sure, since it's been around since 2010. You must empty your wardrobe and pick 33 items of clothing to wear for the next three months and pack the rest of your clothes away. The project is supposed to help you figure out which clothes you actually wear in your day-to-day life, and to help you let go of the clothes you don't wear. The logic sounds simple to me, and it sort of makes sense. The number 33 includes outerwear, shoes, accessories and jewelry - although I tweaked the challenge and I'm not counting accessories and jewelry. (I did this for two reasons: 1) accessories and jewelry are not my problem, clothes are, and 2) both Carver and Saramäki suggest that one should make the project one's own if it feel overwhelming. So that's what I did.)  

I guess I should tell you right off the bat that I don't have great expectations for this project. It sounds lame to admit it before the challenge has even begun, but hey, you all know my history with projects like this - I am skeptical, but I'm going to give it a go anyway. Saramäki claims that people who think it can't be done are the perfect candidates, so I'll accept the challenge. I'm going to try. 

Tervetuloa joulu / Welcome, Christmas

Joulu on jo täällä. Tuvassa könöttää vähän turhan harvaoksinen, mutta sopivan överisti koristeltu joulukuusi. Hain tänään kaupasta Budapest-suklaata ja Vihreitä kuulia. Kiikutin naapureiden postilaatikoihin joulutervehdyksiä, väsäsin ylijäämähavuista pihalle koristeita. Tuvassa soi kirpparilta bongattu Dorothy Lamourin rahiseva vinyyli vuodelta 1957.

Christmas is here! Our Christmas tree is somewhat sparse, but it is covered in glamorous, kitsch-y ornaments, just like we like it. I stocked up on my favorite Christmas candies today, wrote last-minute season's greetings to our neighbors, and used some leftover pine branches to make garden decorations. A Dorothy Lamour lp from 1957 is the perfect soundtrack for a day like today.

Joulukuusta hakemassa / Looking for Christmas trees

Viimeiset pari vuotta olemme ottaneet joulukuusen haun perheen yhteiseksi tavaksi. Minä, Chris ja vanhempani ahtaudumme autoon, ryysäämme skutsissa, ravistelemme lumia kuusten päältä (tuo on liian laiha, tuo on toispuoleinen) ja valitsemme kuusemme. 

Tänä vuonna kuusten etsiminen oli haasteellisempaa, koska pappa teloi itsensä syksyllä ja raahasi perässään kipsattua jalkaa. Joulukuusijahtiin oli kuitenkin päästävä, kipsin kanssakin. Chris teki työt, kun pappa huuteli tien penkalta ohjeita ja minä vahdin, ettei se lähtenyt rämpimään metsään. Chris löysi meille upean kuusen, joka sulaa parhaillaan verannalla. Tupaan kulkeutuu jo havujen ihana tuoksu.

It's become a bit of a tradition for Chris, myself and my parents to go looking for Christmas trees together. We walk in the forest and shake off snow from this tree and that, looking for the perfect ones. 

This year we faced a bit of a challenge: Pappa broke his leg earlier this fall, and has been wearing a cast for weeks now. He insisted on coming to the woods with us nevertheless - after all, "it's tradition", as he'd say. Pappa stood by the side of the road shouting out instructions, as Chris did all the work and I tried to prevent Pappa from limping away into the snowy forest with his cast. Chris found an awesome tree for us. It's melting on the veranda as I type this. A slight scent of pine lingers in the house already.

Kivat verhot / Nice curtains

Muun muassa tämän takia verhoissamme on aina kissankarvoja. Lupailivat pakkasia, joten hain talvivarastosta paksummat verhot tupaan. Rullalla säilytettävät verhot piti levittää lattialle. Illusia diggailee.

This is why our curtains are always full of cat hair! I store our thicker winter curtains in the attic, rolled up, and getting the curtains back up involves me having to spread them out on the floor. Illusia approves of the method.

Maailman paras hattu / The best hat in the world

Otsikossa se jo seisookin: olen maailman parhaan hatun omistaja. Miksi se on maailman paras hattu, kysytte. 1) Se on ihan tajuttoman lämmin. 2) Se päässä tuntee olonsa joulutontuksi, Punahilkaksi ja venäläiseksi mummoksi samanaikaisesti. 3) Mainitsinko jo, että se on tosi lämmin? 

Jos joku diggailee, Frida marinassa oli ainakin alkuviikosta toinen samanlainen.

I am the owner of the best hat in the world. Why is it the best, you may ask. 1) It's amazingly warm. 2) When wearing it, one feels like a happy Christmas elf, Little Red Riding Hood and a Russian grandmother, all at once. 3) Did I mention that it's really warm? 

If you want one of these, head over to Frida marina. They have another one just like it.

17. joulukuuta 2014 / December 17th, 2014

Kävin Helsingissä. Hengasin siskon kanssa, söin hyvin (Sandron brunssi!), näin minulle rakkaita ihmisiä, kävin kampaajalla, tein jouluostoksia. Kaiken joulukiireenkin keskellä Helsinki vaikutti ystävälliseltä, hämärässäkin valoisalta. Kun pimeys laskeutuu kaupunkiin, ympärillä säkenöi sata ja yksi valonlähdettä. Maalla on vain pimeää. 

Jos kuulostaa siltä, että olen lähiaikoina harmitellut maalla asumista, se pitää paikkansa. Kaamosaika on aina ollut minulle vaikeaa. Pimeys tuntuu korostuvan kohtuuttomasti maaseudulla, olen kaivannut kaupunkiin. En ole ihan varma, mitä näistä ajatuksista pitäisi ajatella. 

I visited Helsinki. I hung out with my sister and other loved ones, I ate well, got a haircut, did some Christmas shopping. I had a blast. Even in the midst of holiday insanity (hordes of stressed out Christmas shoppers, for example), Helsinki seemed friendly to me. In total darkness, there is light, even if it's artificial. 

If you've been getting a feeling recently that I've had a tough time living in the countryside, you'd be right. I hate this time of year anyway - it's so dark and dreary - but the feeling grows exponentially in the countryside. The darkness is just unreasonable. I miss city lights, big time. Who knows what it all means.

Kiirus / Too busy, again...

Olipa viikko. Olin töissä kuutena päivänä seitsemästä ja ylityötunteja rapisi tilille kuin tihkusadetta joulukuun ensimmäisellä viikolla. Tuntuu siltä, että olen ehtinyt käydä kotona vain nukkumassa. On väsyttänyt kamalasti, liekö syynä pimeys, harmaus, mutainen kylänraitti, työstressi vai kaikki yhdessä.  

Olen tehnyt syys-, loka- ja marraskuun kahta työtä samanaikaisesti. Tai oikeastaan kolmea. Projektiluontoinen pätkätyö piti vetää päätökseen ja samalla aloitin uudessa virassa, joka on kursittu kokoon kahdesta vanhasta virasta. Niiden aiemmat haltijat ovat miehittäneet tonttiaan yhteensä yli 70 vuoden ajan. On ollut vähintäänkin haasteellista sovitella jalkoihin tolkuttoman isoja saappaita.

No, eipä tässä mitään. Aloin popsia vitamiineja purkista, päätin nukkua enemmän. Joulu tulee ihan kohta. Ensi viikolla aion piipahtaa Helsingissä ja käydä kampaajalla.

What a week. I had to work six out of the past seven days, including a couple of evenings. I feel like I've only been home to sleep. I've been really tired recently - I guess it could be work-related stress, the darkness, gray, all-too-short days, muddy roads - probably all of the above. 

I've been working two jobs since September. (Well, three, to be precise.) I had to wrap up my old job while I started a new one. I was given tenure, which is actually two positions rolled into one, since the municipality is cutting jobs. The previous people tenured for a combined 70 years, so needless to say that I've had big boots to fill. It's been challenging to say the least.

Oh well. I started taking extra vitamins, I'm trying to sleep more. Christmas is here before we know it. Next week I'll head over to Helsinki for a little. I'm getting my hair cut. Should be fun!

Ulkopuolinen / Outsider

Viimeiset pari päivää olen kokenut oloni todella ulkopuoliseksi. Ympärilläni on ollut liikaa ihmisiä, joiden aktiiviseen sanavarastoon ovat kuuluneet termit kuten "homorummutus", "homovillitys" ja "tasa-arvohössötys". Olen kuullut ilmaan heitettyjä huumorikysymyksiä, kuten "miten ne lesbot muka sekstailee", "onkohan noin, että homoilla ei ole ollut kunnon isän mallia" ja "miks ne homot on niin naismaisia, eikö ne voi olla miehiä kun niillä on ne värkitkin". Olen ollut suurimmaksi osaksi hiljaa, koska väittely tällaisista lähtökohdista on todella masentavaa, ja on tarpeeksi pimeää muutenkin. Vaasan vaalipiiri on konservatiivista aluetta. 

Joskus pikkupaikkakunnalla asuminen on minulle vaikeaa. Yritän ymmärtää toisinajattelijoita ja pidän mielipiteenvapautta yhtenä tärkeimmistä arvoista - silloinkin, kun en ole itse samaa mieltä. Toivoisin silti, ehkä itsekkäästikin, että ympärilläni olevat ihmiset olisivat useammin kanssani samoilla linjoilla, ettei minulla olisi niin yksinäinen olo. Eivät katsoisi niin kysyvästi, kun puhun minulle tärkeistä asioista. Eivät katsoisi niin pitkään, kun kohlotan menemään mummovaatteissa. Kai ihminen pohjimmiltaan haluaa olla osa jotain isompaa, kuulua joukkoon.

For the past couple of days I've felt like an outsider. The town where I live is conservative, and both before and after the Finnish Parliament finally approved same-sex marriage last Friday, well, I've been hearing outrageous and horrible things being said about gay people. It's been useless to try to debate the issue with people whose understanding of the concepts of equality or minorities is non-existent. It's been depressing to say the least. 

I work hard to try to understand opposing views and I consider freedom of opinion one of the most important values. But sometimes it's tough. I guess we all long to be understood, to be surrounded by like-minded people, as selfish as that might sound. I miss having people around me who share my values and beliefs. I miss people who "get" my granny look. I guess we all want to belong.