Second hand -vaatteiden hinnoista / On the Price of Second Hand Clothes

Usein tuntuu siltä, että halpojen second hand -vaatteiden aika alkaa olla ohi, ainakin suuremmissa kaupungeissa ja niiden liepeillä. Päivänä muutamana löysin itseni lähiöfidasta, penkomassa rekkejä ja katselemassa hintalappuja: 8 euroa nyppyisestä henkkamaukan puserosta, joka ei varmaan uutenakaan maksanut 8 euroa, 15 euroa rinnuksilta pahasti tahriintuneesta villaneuleesta (100% villaa! hintalappu julisti), 12 euroa lähes käyttökelvottomasta halpissatiinista valmistetusta bilemekosta, 55 euroa tupakalta löyhkäävästä, osittain rikkinäisestä kelsiturkista. Olen vauhkonnut aiheesta aiemminkin, mutta aarteiden löytäminen halparättien ylitarjonnan seasta alkaa olla työlästä. Laatu on laskenut kuin lehmän häntä ja hinnat nousseet. Joskus olen pähkäillyt, kuka näitä hintoja keksii, mutta kerran osuin paikalle Fidan henkilökunnan keskustellessa hintataulukoista, joiden mukaan tuotteiden hinnat määritellään. On hinnoittelussa kai joku logiikka, mutta taulukkohinnoittelusta huolimatta hintahaitarissa ei ole välillä yhtään mitään järkeä: samalla rekillä voi roikkua Primarkin surkean käyttökelvoton pusero 8 eurolla ja vieressä lähes priimakuntoinen Margaret Howellin pellavaneule samaan hintaan. Sääliksi käy Fidoja, Uffeja ja Pelastusarmeijaa, jotka hukkuvat paskaan. En uskalla edes kuvitella turhasta, käyttökelvottomasta lumpusta aiheutuvia kustannuksia näille tahoille. Ehkä hinnat ovat ainakin osittain tekstiilijätteen kanssa kamppailun takia karanneet käsistä? Ehkei minun pitäisi valittaa.

Oikeasti minua ei haittaa yhtään maksaa second hand -vaatteista kunnon hintaa. Minusta on kohtuullista, että vuosikymmenten takainen tyylikäs vintagemekko maksaa satasen tai useammankin. Jos vaate on sen verran laadukas, että se kestää aikaa ja reipasta käyttöä, maksan siitä kyllä - olettaen tietysti, että olen sillä hetkellä rahoissani. Minua ei haittaa yhtään, jos joku toinen, kolmas tai neljäs on käyttänyt yhtä ja samaa vaatetta aikaisemmin - oikeastaan laatuvaatteen runsas käyttö tekee vaatteesta entistä houkuttelevamman. Se haittaa, että pyydetään kiskurihintoja surkeakuntoisista, haisevista ja likaisista räteistä. Ärsyttää koinsyömät tai piloille kellastuneet Vuokon mekot, joista pyydetään Uffissa viittäkymppiä. Fidat, Pelastusarmeijat ja Uffit eivät ole ainoita, joiden hinta- ja laatupolitiikkaa usein ihmettelen: itsepalvelukirppiksillä törmää välillä mitä kummallisempiin hintapyyntöihin. Jokunen aika takaperin näin kirppiksellä Pradan potkitut korkkarit, joiden pohjat olivat hapertuneet paperinohuiksi ja näyttivät kaiken lisäksi ihan homeisilta. Hinta oli 65 euroa. Second handin hinnannousun indikaattorina voi pitää Marimekon tasaraitatrikoopaitoja: vielä pari vuotta sitten hyväkuntoisia tasaraitoja sai kirppareilta, Uffeista ja Fidoista 5-7 eurolla eli superhalvalla, mutta nykyisin ei ole tavatonta pyytää 15 euroa t-paidoista, joiden laatu ei ole lähellekään sitä, mitä se oli vaikkapa 10 - 15 vuotta sitten. Niin sanotaan, ettei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Ostaja voi aina olla ostamatta, mutta ilmeisesti joku on valmis näitä korkeitakin hintoja maksamaan - eihän niitä muuten pyydettäisi.

Pidän edelleen kauniin vintagen ja hyvälaatuisen second handin metsästyksestä - lähiaikoina haaviini on tarttunut edellämainitun Margaret Howellin pellavaneuleen lisäksi Pradan silkkineule 6 eurolla ja Bazar de Christian Lacroix'n raidallinen puuvillasilkkineule 5,50:llä - mutta arvostan yhä enenevissä määrin second hand-putiikkeja ja erikoisliikkeitä. Vaatteet on varta vasten huolella valittu, tarvittaessa korjattu ja pesty. Eipähän tarvitse varautua pitkiin ja tuskallisiin tahranpoisto-operaatioihin tai etikassa liottamiseen epämääräisten hajujen poistamiseksi. Jos haluan jättää ihanan vintagemekon päälle saman tien, voin sen tehdä, koska joku toinen on jo ottanut tahranpoisto-, korjausompelu- ja hajuriskit minua ennen. Hyvästä laadusta ja ajattomasta designista maksan kiltisti - jopa ihan mieluusti.

I guess it is safe to say that the days of cheap second hand clothes are, for the most part, over - at least in bigger cities and their immediate surroundings. I found myself at a suburban charity store the other day, browsing through a bunch of clothes just for the heck of it, but mainly looking at price tags: 8 euros for a pilled H&M blouse that probably cost less than 8 euros when it was new, a badly stained wool sweater priced at 15 euros, horribly cheaply made, barely wearable satin party dress for 12 euros, old-tobacco-smelling, partly broken shearling coat for 55 euros. I have said this before, but it is becoming more and more difficult to find gems in the midst of no-longer-wearable, tossed-aside cheap fast fashion. The quality is sinking and the prices skyrocketing. I have often wondered who comes up with the charity store prices and what the price hike is associated with. Some time ago I happened to stumble upon two charity store clerks having a conversation regarding pricing tables that guide the pricing process. Despite the assumed logic of these pricing tables, often times there is very little consistency in the overall pricing. On the same rack one can come across close-to-disposable Primark tops for 8 euros and a Margaret Howell linen knit for the same price, as I did yesterday. I guess there are still some genuine pearls among the plastic ones, and I do feel bad for the charity shops. I can't imagine the amount of time they must spend, weeding through the crap they receive as donations, and how much money might be spent on disposing of the stuff they can't sell. Perhaps that explains the current prices. Perhaps I shouldn't complain.

For the record, I really don't mind paying a decent price for a piece of good-quality clothing that's shown its durability over time, and the fact that it's second hand is no problem to me at all - in fact, it makes it more desirable to me. A beautiful, elegant vintage dress in good condition may be priced at 100 euros or, in fact, several hundred, and I have no problem with that - except when I am broke, of course! But I do mind when it comes to expensive second hand clothes that are not durable enough for anyone else to wear, or if they are smelly, dirty or broken. Charity stores are not the only ones who are raising their prices - one sees it more and more at fleamarkets, too: filthy, threadbare clothes with hefty price tags. The other day I saw a pair of once-pretty but intensely kicked around Prada heels at a fleamarket. They were so worn that there was barely anything left of the soles, which actually looked moldy. The price: 65 euros. A good indicator for soaring second hand prices in Helsinki is the classic Marimekko horizontal striped t-shirt: just a year or two ago one would find them at charity shops or fleamarkets for, say, 5 to 7 euros - now they are often priced at 15 euros, which is still not all bad, but the quality of the newer t-shirts is nowhere near to what it was ten or fifteen years ago. I guess it's up to the buyer to make the decision to not buy, and I guess there must be someone who will spend the money. Otherwise it wouldn't make any sense to keep the prices high.

I still enjoy the thrill of the second hand hunt - I have recently found a Prada silk sweater for 6 euros and a Bazar de Christian Lacroix cotton/silk mix knit for 5,50 -  but these days I really appreciate second hand boutiques and specialty shops. The clothes are carefully hand-picked, fixed if they needed fixing to begin with, and washed. No need for desperate stain removal attempts at home, or giving the clothes a bath in vinegar, hoping that a weird smell comes off. I like the thought of paying more for a piece of clothing that I can wear the same day if I choose to. Someone else has already taken the smell-, dirt- and stain-related risks before me. I am willing to pay more for durable quality and timeless design - in fact, I'd be glad to.