Aurinko! / The sun!

 Katsokaa, mä ulkoilen!

Keväiseltä näyttävä ja tuntuva keli houkutteli minut ja Chrisin horjumaan jäisille ulkoilureiteille perjantaina. Emme kaatuneet emmekä rikkoneet luitamme ja saimme sopivan annostuksen aurinkoenergiaa. Voi elämä, kuinka valo tekeekin hyvää: ihan kuin alkaisi taas uskoa siihen, että elämä voittaa. Päivät tuntuvat jo pidemmiltä ja aurinko lämmittää. Kotona join kupin kuumaa Sergejeffiä ja söin alkuviikosta tekemäni banaanikakun jämät. (Käytin tätä reseptiä ja heitin sekaan pilkottuja taateleita. Resepti on niin helppo, ettei tosikaan. Kakku on parhaimmillaan kunnolla vetäytyneenä ja viilentyneenä, parin päivän päästä valmistuksesta.) Samana iltana sitten kärsin kirkkaassa valossa vaeltamisen seurauksista: migreeniä pukkasi, ihan tosissaan, ja seuraavana päivänä myös. No, kai se oli sen arvoista!

Ei mulla oikeastaan muuta. Päällä on H&M:n halpiskasmirneule (joka on yllättävän hyvälaatuinen - se on kestänyt jo kolme - neljä vuotta aktiivikäyttöä) ja kirppikseltä ostetut Noa Noan vuorilliset vajaamittaiset villaseilorihousut. Hauska tikkipusakka on Globe Hopen - loistava kirpparilöytö viime kesältä. Pipo, huivi, laukku, lapaset ja kengät second handiä.

Look at me, I am outdoors!

It almost felt and seemed like spring on Friday, so Chris and I ventured out onto the perilously icy walking paths. We didn't fall or break our bones, but received a nice dose of sunlight instead. The sun is actually making me think that life is once again possible - the darkest months of the year are behind us and the days feel noticeably longer already. At home I enjoyed a hot cup of Sergejeff tea and ate the last piece of the banana bread I had made a few days earlier. (I really, really love banana bread. In case anyone is interested, the recipe I used is at the end of the post.) Later in the evening I suffered the consequences of having enjoyed too much bright light: I developed a horrible migraine, and another one the day after. I am trying to tell myself that it was worth it!

Not much else to report - I am wearing a cheap H&M cashmere sweater (which is actually of pretty good quality - I have worn it a lot in the 3 or 4 years I've had it) and thrifted Noa Noa wool sailor trousers. The jacket is a fleamarket find from last summer - it is by Globe Hope, a Finnish brand that makes clothes and accessories out of recycled fabrics. The knit hat, scarf, mittens, bag and shoes are all second hand.

The Banana Bread recipe (not my own, I found it here)

Mix the ingredients below in a big bowl and stir into a soft batter with a wooden spoon. No need to mix or whisk anything separately - just dump everything into the bowl at once and stir gently! 

2 eggs 

2½ dl sugar 

2 ripe medium-sized bananas, mushed 

2 teaspoons baking powder 

1 teaspoon baking soda 

2 teaspoons vanilla sugar 

8 tablespoons whipping cream (or any form of cream-like dairy; I used cooking cream but you can also use regular milk or yogurt) 

150 g butter, melted

2½ dl flour 

dash of cinnamon 

(I also added a handful of chopped dates)

Lightly coat a greased cake/bread pan with breadcrumbs, pour in the batter and bake in 200 degrees for about an hour. Cover the pan with kitchen foil for the last 20 minutes of baking time to prevent the surface from burning. Put in a cool place. The bread is at its best (nicely sweet, dense and sticky) a day or two later.

Second hand -vaatteiden hinnoista / On the Price of Second Hand Clothes

Usein tuntuu siltä, että halpojen second hand -vaatteiden aika alkaa olla ohi, ainakin suuremmissa kaupungeissa ja niiden liepeillä. Päivänä muutamana löysin itseni lähiöfidasta, penkomassa rekkejä ja katselemassa hintalappuja: 8 euroa nyppyisestä henkkamaukan puserosta, joka ei varmaan uutenakaan maksanut 8 euroa, 15 euroa rinnuksilta pahasti tahriintuneesta villaneuleesta (100% villaa! hintalappu julisti), 12 euroa lähes käyttökelvottomasta halpissatiinista valmistetusta bilemekosta, 55 euroa tupakalta löyhkäävästä, osittain rikkinäisestä kelsiturkista. Olen vauhkonnut aiheesta aiemminkin, mutta aarteiden löytäminen halparättien ylitarjonnan seasta alkaa olla työlästä. Laatu on laskenut kuin lehmän häntä ja hinnat nousseet. Joskus olen pähkäillyt, kuka näitä hintoja keksii, mutta kerran osuin paikalle Fidan henkilökunnan keskustellessa hintataulukoista, joiden mukaan tuotteiden hinnat määritellään. On hinnoittelussa kai joku logiikka, mutta taulukkohinnoittelusta huolimatta hintahaitarissa ei ole välillä yhtään mitään järkeä: samalla rekillä voi roikkua Primarkin surkean käyttökelvoton pusero 8 eurolla ja vieressä lähes priimakuntoinen Margaret Howellin pellavaneule samaan hintaan. Sääliksi käy Fidoja, Uffeja ja Pelastusarmeijaa, jotka hukkuvat paskaan. En uskalla edes kuvitella turhasta, käyttökelvottomasta lumpusta aiheutuvia kustannuksia näille tahoille. Ehkä hinnat ovat ainakin osittain tekstiilijätteen kanssa kamppailun takia karanneet käsistä? Ehkei minun pitäisi valittaa.

Oikeasti minua ei haittaa yhtään maksaa second hand -vaatteista kunnon hintaa. Minusta on kohtuullista, että vuosikymmenten takainen tyylikäs vintagemekko maksaa satasen tai useammankin. Jos vaate on sen verran laadukas, että se kestää aikaa ja reipasta käyttöä, maksan siitä kyllä - olettaen tietysti, että olen sillä hetkellä rahoissani. Minua ei haittaa yhtään, jos joku toinen, kolmas tai neljäs on käyttänyt yhtä ja samaa vaatetta aikaisemmin - oikeastaan laatuvaatteen runsas käyttö tekee vaatteesta entistä houkuttelevamman. Se haittaa, että pyydetään kiskurihintoja surkeakuntoisista, haisevista ja likaisista räteistä. Ärsyttää koinsyömät tai piloille kellastuneet Vuokon mekot, joista pyydetään Uffissa viittäkymppiä. Fidat, Pelastusarmeijat ja Uffit eivät ole ainoita, joiden hinta- ja laatupolitiikkaa usein ihmettelen: itsepalvelukirppiksillä törmää välillä mitä kummallisempiin hintapyyntöihin. Jokunen aika takaperin näin kirppiksellä Pradan potkitut korkkarit, joiden pohjat olivat hapertuneet paperinohuiksi ja näyttivät kaiken lisäksi ihan homeisilta. Hinta oli 65 euroa. Second handin hinnannousun indikaattorina voi pitää Marimekon tasaraitatrikoopaitoja: vielä pari vuotta sitten hyväkuntoisia tasaraitoja sai kirppareilta, Uffeista ja Fidoista 5-7 eurolla eli superhalvalla, mutta nykyisin ei ole tavatonta pyytää 15 euroa t-paidoista, joiden laatu ei ole lähellekään sitä, mitä se oli vaikkapa 10 - 15 vuotta sitten. Niin sanotaan, ettei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Ostaja voi aina olla ostamatta, mutta ilmeisesti joku on valmis näitä korkeitakin hintoja maksamaan - eihän niitä muuten pyydettäisi.

Pidän edelleen kauniin vintagen ja hyvälaatuisen second handin metsästyksestä - lähiaikoina haaviini on tarttunut edellämainitun Margaret Howellin pellavaneuleen lisäksi Pradan silkkineule 6 eurolla ja Bazar de Christian Lacroix'n raidallinen puuvillasilkkineule 5,50:llä - mutta arvostan yhä enenevissä määrin second hand-putiikkeja ja erikoisliikkeitä. Vaatteet on varta vasten huolella valittu, tarvittaessa korjattu ja pesty. Eipähän tarvitse varautua pitkiin ja tuskallisiin tahranpoisto-operaatioihin tai etikassa liottamiseen epämääräisten hajujen poistamiseksi. Jos haluan jättää ihanan vintagemekon päälle saman tien, voin sen tehdä, koska joku toinen on jo ottanut tahranpoisto-, korjausompelu- ja hajuriskit minua ennen. Hyvästä laadusta ja ajattomasta designista maksan kiltisti - jopa ihan mieluusti.

I guess it is safe to say that the days of cheap second hand clothes are, for the most part, over - at least in bigger cities and their immediate surroundings. I found myself at a suburban charity store the other day, browsing through a bunch of clothes just for the heck of it, but mainly looking at price tags: 8 euros for a pilled H&M blouse that probably cost less than 8 euros when it was new, a badly stained wool sweater priced at 15 euros, horribly cheaply made, barely wearable satin party dress for 12 euros, old-tobacco-smelling, partly broken shearling coat for 55 euros. I have said this before, but it is becoming more and more difficult to find gems in the midst of no-longer-wearable, tossed-aside cheap fast fashion. The quality is sinking and the prices skyrocketing. I have often wondered who comes up with the charity store prices and what the price hike is associated with. Some time ago I happened to stumble upon two charity store clerks having a conversation regarding pricing tables that guide the pricing process. Despite the assumed logic of these pricing tables, often times there is very little consistency in the overall pricing. On the same rack one can come across close-to-disposable Primark tops for 8 euros and a Margaret Howell linen knit for the same price, as I did yesterday. I guess there are still some genuine pearls among the plastic ones, and I do feel bad for the charity shops. I can't imagine the amount of time they must spend, weeding through the crap they receive as donations, and how much money might be spent on disposing of the stuff they can't sell. Perhaps that explains the current prices. Perhaps I shouldn't complain.

For the record, I really don't mind paying a decent price for a piece of good-quality clothing that's shown its durability over time, and the fact that it's second hand is no problem to me at all - in fact, it makes it more desirable to me. A beautiful, elegant vintage dress in good condition may be priced at 100 euros or, in fact, several hundred, and I have no problem with that - except when I am broke, of course! But I do mind when it comes to expensive second hand clothes that are not durable enough for anyone else to wear, or if they are smelly, dirty or broken. Charity stores are not the only ones who are raising their prices - one sees it more and more at fleamarkets, too: filthy, threadbare clothes with hefty price tags. The other day I saw a pair of once-pretty but intensely kicked around Prada heels at a fleamarket. They were so worn that there was barely anything left of the soles, which actually looked moldy. The price: 65 euros. A good indicator for soaring second hand prices in Helsinki is the classic Marimekko horizontal striped t-shirt: just a year or two ago one would find them at charity shops or fleamarkets for, say, 5 to 7 euros - now they are often priced at 15 euros, which is still not all bad, but the quality of the newer t-shirts is nowhere near to what it was ten or fifteen years ago. I guess it's up to the buyer to make the decision to not buy, and I guess there must be someone who will spend the money. Otherwise it wouldn't make any sense to keep the prices high.

I still enjoy the thrill of the second hand hunt - I have recently found a Prada silk sweater for 6 euros and a Bazar de Christian Lacroix cotton/silk mix knit for 5,50 -  but these days I really appreciate second hand boutiques and specialty shops. The clothes are carefully hand-picked, fixed if they needed fixing to begin with, and washed. No need for desperate stain removal attempts at home, or giving the clothes a bath in vinegar, hoping that a weird smell comes off. I like the thought of paying more for a piece of clothing that I can wear the same day if I choose to. Someone else has already taken the smell-, dirt- and stain-related risks before me. I am willing to pay more for durable quality and timeless design - in fact, I'd be glad to.

Ajankatoamiskompleksi / Disappearance of time -complex

Mihin aika katoaa?

Uutta vuotta on kulunut jo pari viikkoa, joka on tuntunut lyhyeltä hetkiseltä. En voi syyttää kiireitä, koska niitä ei ole. Riisuimme joulukuusen 7-vuotishääpäivänämme, ja muutoin olemme nukkuneet talviunia, luuhanneet kirppiksillä, käyneet elokuvissa. (Sci-fi-teema jatkuu: viimeksi nähdyt ovat Star Wars: Rogue One ja Passengers, joista ensimmäinen oli hyvä ja jälkimmäinen varsin keskinkertainen.) Työvuoroja on ollut vähänlaisesti, joten olen harjoitellut kirjomista vanhaan pellavatyynyliinaan. Olen pohdiskellut hiusten kasvattamista ja suunnitellut joogan uudelleen aloittamista. Sitäkin olen mietiskellyt, miksi aina suunnittelen niin paljon, että tekeminen jää vähemmälle - ja taas olen mietiskellyt lisää tekemisen kustannuksella. Joskus ajattelen olevani läsnä hetkessä liian vähän, minkä vuoksi olen tarkoituksella selannut vähemmän Instaa. Bussissa tai junassa en ota kännykkää esille ollenkaan, ellei ole pakko. Olen muodikkaasti tässä enemmän, yritän ainakin.

Vaaterintamalla kiehtovat 1980-luvun pudotetulla vyötäröllä varustetut väljät printtimekot, jotka näyttävät niin hirveiltä, että ovatkin oikeastaan aika hienoja. Jo jonkin aikaa olen kirppareilla pyöriessäni hypistellyt niitä, jokusta kokeillutkin. Tämän Vuokon armeijanvihreän villamekon kannoin Fidasta kotiin asti. Mitä raati sanoo, sattuuko silmiin? (Mekon kaverina erään ihanan naisen kirppispaikalta ostetut nyörisaappaat - olin etsiskellyt vastaavia kuukausikaupalla.)

Where does the time go?

We are two weeks into the new year, which has felt like a brief moment. I don't have any excuses - I haven't even been busy. On our 7th wedding anniversary (yes, it's been 7 years since we got married!) Chris and I stripped down our Christmas tree, and apart from that, we have just been hibernating and fleamarketing, and gone to the movies. (Our sci-fi -theme continues: we've seen Star Wars: Rogue One and Passengers, of which the former was good and the latter very average.) I've practiced my embroidery on an old linen pillow case, I've thought about growing my hair out, and planned to do yoga again in order to ease my back pains. I've also thought about how intensely I always plan things and not do anything about them - I think, rather than do. Maybe I have trouble living in the moment, which is one reason for why I've steered away from Instagram a fair bit lately. On the bus or on the train I don't take my phone out unless I have to. I try to be, fashionably, 'present' a little more.

When clothing is concerned, I am currently fascinated by 1980s loose fit, dropped waist dresses. It's such a horrible look that it's intriguing, don't you think? I've found myself looking at these types of dresses at flea markets for some time now, and I've even tried on a few. This army green wool dress by Finnish designer Vuokko Nurmesniemi I brought all the way home. What do you say - does it hurt your eyes? (The awesome lace-up boots are from this lovely lady's flea market stall - I had been looking for a pair like this for a long time.)

Kuuntelen / Listening to: Whitney

Luen, kolmatta kertaa / Reading, for the 3rd time: Rinna Saramäki - Hyvän mielen vaatekaappi

Katson / Watching: Babylon 5