Minulla ei ole enää omaa puutarhaa, mutta onneksi muidenkin istutuksia voi ihailla. Siirtolapuutarhat ovat juuri nyt täynnä kukkivia pioneja, ruusuja, varjoliljoja ja sormustinkukkia. Kävelimme perunamaiden, raparperipuskien ja parsakaali-istutusten ohitse, ja vaikka satunnaisesti ikävöinkin pihaamme maalla, tänään en tuntenut pistosta sydämessäni. Haistelin kukkien satumaisen ihanaa tuoksua, otin pari kuvaa ja nostin kuvainnollista hattuani kaupunkipuutarhureille.
Samalla pohdiskelin omistamista: minkä pitää olla omaa, mikä taas voi ihan yhtä hyvin olla toisten. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat nätit mekot, aika ja mielenrauha, toiseen kukkaloisto.
I no longer have my own garden, but luckily I have the chance to admire the fruits of other people's labor. At the nearby communal gardens peonies, lilies, foxgloves and roses are in bloom. As we walked by potato patches and rhubarb bushes, I didn't really feel too bad of a sting in my heart, even though there are moments when I miss sticking my hands into the dirt. I snapped a few photos, smelled the gorgeous scent of a myriad of flowers, and took off my imaginary hat to the hard-working urban gardeners and farmers.
I got to thinking about owning: there are things that one has to have, and others that can belong to someone else. In the former group are a pretty dress or two, time for a stroll, and peace of mind. In the latter: flowers in bloom.
No comments:
Post a Comment