Metsässä / In the woods

Asuessani maalla kävin aniharvoin metsässä. Jokamiehenoikeuksista huolimatta olin usein tuskaisen tietoinen siitä, kenen mailla milloinkin kuljin. Metsäisellä pururadallakin pohdiskelin usein vain liikunta-alueiden kunnossapitoon liittyviä työtehtäviäni. Helsinkiin muutettuani olen kävellyt luonnossa huomattavasti enemmän, niin hassua kuin se onkin. Keskuspuisto on kivenheiton päässä ja siellä saa olla rauhassa, vaikka kehäliikenne hieman kohiseekin linnunlaulun taustalla.

Juhannusaatonaattoiltana kävelin metsäpoluilla kaksi tuntia, seuranani vanha ystävä ja kännykän kökköinen kamera. Puoli kymmenen tienoilla päädyimme niitylle, jonka keskellä seisoi peura, kaikessa rauhassa, koiranputkien ja niittyleinikkien seassa. Se tuijotti meitä aikansa, korvat höröllä, kunnes kääntyi hiljaa pois. Käki alkoi kukkua. Suomen kesässä on jotain taianomaista, ei siitä pääse mihinkään: kaikki tämä valo, kaikki nämä vihreän sävyt, vain lyhyen hentoisen hetken. Kotiin kuljimme pitkospuita nevan halki. Suopursu tuoksuu jo, vaikkei vielä kuki.

Kuvassa on peura. / Can you spot the deer?

When we lived in the countryside I barely ever ventured into the woods. Despite the so-called "everyman's right" in Finland (i.e. one can roam freely in all forests and pick berries and mushrooms), in the country I was always somehow painfully aware of whose forests I was walking in. At the municipality-maintained forest trails I only thought of work, since the trail maintenance was under my supervision. Since we moved to Helsinki I've walked in nature a lot more. The beautifully wild central park is just around the corner from us and it's incredibly peaceful there, despite the distant traffic roar that one can hear through the hundreds of birds chirping and singing.

The day before midsummer's eve, an old friend and I walked in the woods for two hours, with only our crappy mobile phone cameras in tow. At around 9.30 pm we came to a beautiful uphill meadow, where a lonely deer stood in the middle of the wild flowers, staring right at us. We stopped and looked at the animal, the deer calmly looked back for a time and eventually walked away. A cuckoo began to sing in the background. There is something truly magical about Finnish summer: all this light, all the simultaneous shades of green, and how fragile and short-lived this all is. On the way home we walked through wetlands, where the scent of wild rosemary has already begun to linger in the air.