Vietin viimeistä kesälomapäivää tällaisissa kuteissa. Viskoosimekko on kahden euron kirppislöytö, jonka helma on päättelemätön. Koska a) olen laiska ompelija ja b) minusta rispaantunut helma näytti ihan hauskalta, jätin sen silleen. Näissä vermeissä hain pesulasta sinne viemäni vanhan ja tahriintuneen mokkatakin, josta pesulan tädit eivät tietystikään saaneet ainuttakaan tahraa irti. Kaiken kukkuraksi silkinpehmeästä mokkanahasta tuli aiempaa kovempaa ja koppuraisempaa. Maksaa piti, koska takuuta ei pesulan palveluista koskaan saa. En taida viedä enää koskaan mitään pesulaan, koska suoraan sanottuna v*tuttaa käydä pilaamassa vaatteensa, ja siitä lystistä pitää vielä maksaakin.
Käytiin kotimatkalla parilla kirpparilla. Elän kai edelleen jotain tyylikriisikautta, koska suuri osa omista vaatteistani tuntuu kamalan valjuilta, kun taas kirpparit pursuavat kaikenmaailman aarteita, jotka minun on mukamas saatava. (Syvät värit, näyttävät kukkaprintit, kimallus ja erilaiset tekstuurit kiinnostavat.) Sillä periaatteella kuitenkin mennään, että jos jotain ostan, on jostain luovuttava. Selkeästi minulla on ihan liikaa vääränlaisia vaatteita, koska luopuminen on helppoa kerta toisensa jälkeen.
---
This is what I wore on the last day of my summer vacation. The viscose dress with an unfinished hem is a two-euro flea market find. Because a) I'm too lazy to sew, and b) I kind of like the unraveled look, I decided to leave the hem as is. Anywhoo, I wore this to go to the dry cleaner to pick up an old suede coat that had a bunch of stains on it. The stains hadn't come off, and the texture of the suede was pretty much ruined. Having stuff dry cleaned is such a waste of nice clothes and money. I'm never doing it again.
Chris and I stopped at a couple of flea markets on the way home. My style crisis must be on-going, because my own clothes don't appeal to me much at all, and it seems that flea markets are full of all sorts of treasures I can't leave behind. (What's catching my eye: deep colors, botanical prints, sparkles, and different textures.) I'm still operating on the one-in-one-out principle. I clearly have too many (wrong) clothes, because letting go of stuff is still easy.
Aaaaaaa....mikä mekko..... <3!
ReplyDeleteKuulostaa siltä että kohta me aletaan näyttääkin samalta...?
Nimim. "kukka-perhos-lintu-printti-överi-sisko ;).
Mekko on oujee, on kun ei olis mitään päällä.
DeleteJa joo, se voi olla että ilmassa on jotain överiyttä kohden hivuttautumista... mutta enköhän mä siihen jonkun oman näkökulman löydä... Sanot sitten jos alan näyttää liikaa sulta. :D
Eikun hyvä jos me aletaan lähentyy pikkuhiljaa sitä mistä joskus puhuttiin; kaksi kuikeloa mummelia kirppareilla, ne omituisesti pukeutuvat ikäneitosiskokset...;)
DeleteYour flea market finds sound like they would appeal to me too!
ReplyDeleteFor some time I wasn't having any luck with flea marketing, but I seem to have hit a good stretch now! :)
DeleteI do envy you what seems to be the extraordinary quality of Finnish flea markets! Wish I could shop with such style here in southern New England.
ReplyDeleteIt's not all fun and games here either... There are definitely treasures to be found here, but finding them in the middle of the cheap, new crap is a lot more work than it was, say, 5 years ago...
DeleteHyvä pesula on aarre. Käsittääkseni se on välttämättä jotain muuta kuin ketjupesula. Se on sellainen, jonka ammattitaitoinen työntekij(/omistaja) sanoo rehellisesti, jos vaatteelle ei kannata tehdä mitään tai jos vaate on sellainen, jonka voin ihan yhtä hyvin ja yhtä menestyksellisesti pestä itse vesipesussa kotona tai jos epäilee joitakin tahroja, etteivät mahdollisesti lähde pesussa. Minulla on sellainen pesulasuhde ja nuo kaikki edellämainitut esimerkit ovat toteutuneita tässä suhteessa. Arvostan.
ReplyDeleteNiinpä, voi kunpa minäkin löytäisin hyvän pesulan! Tämä viimeisin kokemukseni on tietääkseni ainoa pesula meistä 50 km säteellä. Pitänee heittää verkot laajemmalle alueelle...
DeleteIhana koltti! Tiedat kylla etta taalta kuuluu kannatusta tyttomaisille tyyleille! <3
ReplyDeleteJoo, tiedän! Pus! <3
Delete