Saturday, August 8, 2015

Hirundo rustica


On taas ukkosta ilmassa. Kuluneella viikolla on ollut kesäisempää kuin kesällä konsanaan, mutta tänään taivas on harmaa ja jossain kaukana jyrisee. Pitäisi varmaan mennä tekemään pihatöitä, muttei huvita. Minä istun verannalla, juon teetä, luen uutta Porteria ja ajattelen, kuinka kivaa loppukesän ja alkusyksyn pukeutuminen aina on: on vielä lämmin, ei tarvitse sukkia. Mietin, pitäisikö minun yrittää vielä vähentää vaatteiden kokonaismäärää. Eilen etsin laatikosta kukkakuvioista kesäpuseroa ja löysin sieltä kolme, joista kahta en koskaan käytä. 

Ennen ukkosta ilma seisoo. Haarapääskyt lentelevät pihan poikki ja napsivat ötököitä ilmasta. Kun naapuri joutui luopumaan viime syksynä kaikista hevosistaan, olin huolissani siitä, palaavatko pääskyt enää tänä kesänä. Kärpäsiä on niemellä kyllä paljon vähemmän kuin ennen, mutta nähtävästi pääskyille riittää vielä ruokaa ja vanhoja puhelinlankoja, joille ryhmittyä sirkuttamaan. Tänään pääskyt parveilevat siihen malliin, että ne näyttävät jo harkitsevan etelämpään siirtymistä. Kesä tuskin olikaan, ja nytkö se jo loppuu.

- -

There's thunder in the air again. The past week has been warmer and more summery than all of July, but today the sky is gray. I should go do some yard work but I don't feel like it. Instead, I sit on the veranda drinking tea, browsing the latest Porter magazine and thinking about how much I like getting dressed in the end of summer and early fall. (No need for socks yet.) I'm considering going through all of my clothes again and cutting down the number of clothes I have. Yesterday I looked for a flower print blouse and found three, of which two I never wear.

The air is still before thunder. A big flock of barn swallows flies back and forth on our yard, chirping, catching bugs. When our neighbor had to give up all of his horses last fall, I wondered whether the swallows would return at all this summer. We have fewer flies on the peninsula than before, but the swallows are here now, flocking on old telephone wires. There is something about the way they are grouping today that has me wondering whether they are getting ready to head south already. Summer was barely here, and it looks like it's going, going, not quite gone yet.

1 comment:

  1. Kivan näköiset arskat ja mukavasti kirjoitettu teksti taas.
    Kuvaa arskat päässä?

    ReplyDelete