Lomalla / On vacation

"Kauhea kesä", totesi kirppiksen myyjä asiakkaalleen. "No niin on, missä ne helteet oikein viipyvät, on tää ihan hirveetä lapsille", vastasi asiakas, keski-iän ylittänyt rouva. En tiedä, mistä he puhuvat, koska meillä on takapihalla täysi kesä. Lämpötila näyttää mittarissa vain 18 astetta, mutta talon nurkalla, jonne navakka tuuli ei yllä, on suloisen lämmin. En yleensä harrasta auringonottoa, mutta tänä kesänä olen hakeutunut aurinkoon aina kun se on ollut mahdollista. Varastoin valoenergiaa, syön jätskiä ja mansikoita, ja luen kirjaa ja muotilehtiä. Se on loma nyt.

Viime viikonlopun tietämillä vietin pari päivää Helsingissä. Visiitin alussa olin surumielinen ja niin väsynyt, että itketti. En edes soittanut kavereille kertoakseni olevani kaupungissa, koska ajattelin, että jos he kysyvät, mitä minulle kuuluu, alan pillittää. Olen ollut loman tarpeessa enemmän kuin olen tajunnutkaan. Työ on ottanut voimille tavalla, joka tukahduttaa kaiken luovuuden, tiesi viisas siskoni kertoa. Helsingissä ollessani suunnittelin tulevaa, olin yhden ihanan yksivuotiaan synttäreillä, ostin ihan liikaa vaatteita (kenties tuli harrastettua jonkin sortin terapiashoppailua, mutta ihan sama) ja söin hyvin. Nyt kotona akut ovat latauksessa ja suunta eteenpäin, suurehkoja strategisia suunnitelmia tehtynä vuodeksi eteenpäin. 

"What a horrible summer," I overheard a sales assistant say to her customer at a second hand shop yesterday. "Oh I know, isn't it dreadful, and how sad it is for the children," wailed the customer, a middle-aged lady. I don't know what they were talking about, because summer is in full swing on our back yard. It's July and the temperature hasn't reached the upper 60s, but I found a wind-free, perfectly sunny spot behind our house, where I'm currently spending my summer vacation with the help of ice cream, strawberries, a good book and fashion magazines. Oh, did I mention that I'm on vacation?

I don't typically sit in the sun much, but this summer I've sat in a ray of light whenever possible. I've just felt that I need it. During the first days of my vacation I just felt sad and tired. I took a trip to Helsinki for a few days, to celebrate my niece's 1st birthday, and, I guess, to make sense of life. I didn't call my friends to let them know I was in town, because I honestly thought that if they asked me how I was, I'd just start sobbing. Work has really been getting to me, in a way that kills all creativity and joy, as my sister remarked. While I was in Helsinki I made some plans for the future, hung out with family, bought way too many clothes (yes, some therapy shopping, but I don't care) and ate well. After I returned home, Chris and I came up with some strategic moves that we'll make in the next six to twelve months. As of now, I'm recharging my batteries, getting ready for a big change that will take place in a year from now.