Askel eteen, kaksi taakse / One step forward, two steps back

Kunnon kevät kävi vain kylässä, kuluneella viikolla on tullut lunta. Onneksi se on sentään sulanut pois nopeasti, mutta oli ihan hyvä, etten ollut ehtinyt vaihtaa alle kesärenkaita. Tänään paistaa jo taas aurinko, mutta on viileää. Taisin viedä talvitakit ullakolle säilöön vähän liian aikaisin.

Full-blown spring only came for a short visit. We've had snow this week, and I was lucky I hadn't had the tires changed yet. The snow has melted again though - today it's sunny but a little chilly. I might have been too quick to store away my winter coats.

Illusia ei tykkää kamerasta. 

Illusia doesn't like her picture being taken.

Puutarhuri intoilee / The gardener enthuses

Kevät on vasta aluillaan, mutta puutarhassa näkyy jo pieniä ilonpilkahduksia. Tulppaanit nousevat, punertavat kultahelokit puskevat maan läpi, narsissinalut vihertävät. Kukkaloistoa saa vielä odottaa vaikka kuinka kauan, mutta puutarhurin mieli on lämmin.

Spring is barely here, but there are some signs of it in my garden already. The tulips, the daffodils and the sundrops are pushing up through the ground. It's going to be quite a while before we see anything resembling actual plants or flowers, but boy, this gardener is happy nevertheless.

Kuovit ovat saapuneet / The curlews have landed

Olimme Chrisin kanssa kävelyllä, kun yhtäkkiä tuttu ääni kantautui taivaalta: vähän surullinen, ihmeellinen, pulppuileva kuovin kutsu. Vanha suomalainen sananlasku kertoo: kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle. Kevät tulee, vihdoinkin: kuovit ovat saapuneet, jää väistyy.

Chris and I went walking today, and all of a sudden we heard the familiar, oddly melancholic, bubbly call of the curlew for the first time this spring. An old Finnish saying goes: when you hear the curlew, stay away from the ice. I guess the old folks knew what they were talking about. Spring is finally here: the curlews have landed, the ice is thawing.

Itsensä kuvaamisesta / On self-portraits

Siskon kirpparilta löytämässä mokkahameessa kelpaa pistää menemään. (Hame päätyi minulle, koska se oli siskolle liian iso.) Kun läiskin näitä kuvakollaaseja yhteen, minua alkoi naurattaa. Ensimmäisessä kuvassa olen ihan normaali... ja toiseen tallentui joku ihmeellinen hiustenkorjauksella ja kaukaisuuteen sirittämisellä varustettu hetki. Ihan kuin olisin siinä joku toinen. Tällaisten hetkien takia otan itsestäni kuvia: sitä näkee itsensä eri silmin joka ainut kerta, ja siinä on jotain kumman vapauttavaa. Omakuva todistaa olemassaolostamme: tässä me olemme, tältä näytimme. Joku toinenkin ehkä näki meidät näin, ja muistaa.

Joskus pähkäilen, onko itsensä kuvaaminen pöhköä ja pinnallista. Tyyli- ja muotiblogeista kuulee toisinaan ilkeästi sanottavan, että ne esittelevät oivallisesti nykyajan ihmistä, joka on turhamainen ja itsekeskeinen. Sitten pohdin, että jo luolamiehet piirsivät kuvia kaltaisistaan hahmoista. Länsimaisessa taiteessa omakuvia on nähty jo 1400-luvun puolivälistä saakka. Ensimmäinen tunnettu 'selfie' on vuodelta 1839. Kelatkaa, vuodelta 1839! Meillä lienee synnynnäinen tarve hahmottaa itseämme ulkopuolisen silmin. Keräämme todisteita siitä, että  elämällämme on väliä, että tomumajoillamme on jokin merkitys, jokin paikka maailmassa. 

My sister found this suede skirt at the fleamarket, but it was too big for her, so she gave it to me. As I was sorting out these photos for the collages, I couldn't help but giggle a little. In the first picture I look like myself, and in the second one... I don't know what happened. I'm fixing my hair, gazing sharply into the distance, looking like a complete stranger. Taking photos of oneself is so much fun: it is a different experience every single time, and it is very liberating. In its essence, a self-portrait is proof of our existence: here we are, we looked like this, and someone saw us, and will remember us.

I sometimes wonder if taking self-portraits for a style blog is somehow frivolous or superficial, but I think it's anything but. People have been painting images of themselves when they still lived in caves. From the mid-15th century onward the Western art scene has been somewhat obsessed with self-portraits. The first photo-selfie is from 1839. Can you imagine - 1839! Maybe we just have an inherent need to see ourselves though someone else's eyes, to gather evidence of the fact that our lives matter, that our bodies matter, that they exist, that they have a place in the world.

8. huhtikuuta 2015 / 8 April, 2015

Uudet korvikset Hoochie Mama Janesta. / New earrings from Hoochie Mama Jane.

3 x mustaa / 3 times black

En ole mustien vaatteiden tai asusteiden suurkuluttaja, mutta toisinaan mielenkiintoiset tekstuurit näyttävät paremmilta juuri mustissa. Musta, karkea punospussukka bambukantimissa, musta puuvillahuivi mustalla brodeerauksella ja hapsuilla, ja musta pitsihame ovat just eivätkä melkein.

I am not a huge fan of black clothes or accessories, but when it comes to interesting textures, black just makes them pop. Call me crazy, but a black raffia purse with bamboo handles, a black lace skirt, and a black cotton scarf with embroidery and superlong tassels look very current to me.

Helsingissä / In Helsinki

Keskiviikkona matkasin Helsinkiin. Saavuin iltasella siskon luo. Juteltiin ja juotiin teetä. Torstaina fiilistelin vintage-ihanuuksia Hoochie Mama Janessa ja petyin perinpohjaisesti Kelloseppien työhuoneen palveluun. Kävelin tupakanhajuisessa tihkusateessa, korvanapeissa soi Shelly Manne & His Men at the Black Hawk. Hain mukaan kiinalaista sapuskaa, jolla mässäilin onnellisena Frida marinassa. Illalla minä ja sisko selailimme muotilehtiä ja söimme ihan liikaa karkkia. 

Pitkänäperjantaina luuhasin siskon kanssa Kaivarin kanuunassa (Kaapelin megakirppikselle emme lähteneet jonottamaan) ja söimme illallista veljen perheen kanssa. Sapuskasta nautiskelun jälkeen leikin barbeilla pienen tytön kanssa ja katselin, kun toinen, vähän pienempi tyttö opetteli ryömimään. Illalla katsoimme huonoa elokuvaa siskon ja siskonpojan kanssa ja söimme poppareita. 

Lauantaina kävimme Kiasmassa katsomassa paljonpuhuttua Robert Mapplethorpen näyttelyä. Totesimme siskon kanssa, että joskus on kiinnostavampaa seurata muita näyttelyvieraita kuin itse taidetta. Haahuilimme UFFeissa, kävimme ostamassa Stockan Herkusta Sergejeffiä ja piipahdimme Akateemisessa juuri ennen sulkemisaikaa. Söimme itsemme tärviölle Rautatientorin Mount Everestissä.

Pääsiäissunnuntaiaamu valkeni harmaana ja tihkuisena. Odotin Flemarilla raitiovaunua, kuulin raiteiden kirskunnan jo kaukaa, ysit ovat aina niitä vanhoja, meluisia spåria. Vieressäni seisoi vaalea poninhäntäinen tyttö ylisuuressa kamelinvärisessä villakangastakissa, jonka kanssa hän oli pukenut maiharit. Pasilassa vanhempi mies tarjosi apuaan, kun raahasin matkalaukkua ylös portaita. Mies vaikutti närkästyneeltä, kun kieltäydyin kohteliaasti avusta. Pasilan asemalla oli ihan hiljaista, ihan hiljaista.

On Wednesday I headed over to Helsinki. I arrived at my sister's apartment in the evening, we chatted and drank tea. On Thursday I admired vintage treasures at the awesome Hoochie Mama Jane, and failed to get any service at Kelloseppien työhuone, where I had dropped off a couple of watches for fixing back in December. The rainy streets smelled faintly of cigarettes, I walked along listening to Shelly Manne & His Men at the Black Hawk. I got some Chinese take-out and ate it at Frida marina. In the evening my sister and I browsed fashion magazines and ate way too much candy.

On Good Friday my sister and I went to Kaivarin Kanuuna fleamarket, and then to our brother's house for dinner. After a wonderfully elaborate meal I played with barbies with my niece, and watched another niece learn to crawl. Later that evening my sister, my nephew and I watched a crappy movie, and ate popcorn.

On Saturday my sister and I visited the Robert Mapplethorpe exhibition at Kiasma, the museum of contemporary art. It was more interesting to observe the other guests at the exhibition than the art itself. All sorts of archetypes came to light: the casual visitor, the art aficionado wearing all black, the hipster one who buys the exhibition poster to prove that he had been there. We walked to a couple of secondhand stores, bought some Russian tea, and spent a few minutes at a book store just before it closed. Then we ate ourselves silly at Mount Everest, our favorite Nepalese restaurant.

Easter Sunday morning was gray and drizzly. I stood at the tram stop, next to a blonde wearing an oversized, belted camel coat that she had paired with combat boots. I could hear the tram approaching from a distance - the nine is always the old noisy kind. At the Pasila railway station an older gentleman offered to carry my suitcase up the stairs, but I politely declined - he seemed irked. The station was quiet, all quiet.