En yleensä pidä loppuvuoden blogipostauksista (koska ne vaativat kuluneen vuoden summaamista ja analysointia, joka ei viehätä), mutta kappas, olen ollut pari viikkoa lomalla ja minulla on aikaa näpytellä muutama sananen, ja sattumoisin tämäkin vuosi vetelee jo viimeisiään. Bloggaamiseni on näemmä väistynyt instaamisen tieltä, mikä vähän ärsyttää. Melkeinpä kaikki lempiblogini ovat joko lopettaneet, ylikaupallistuneet tai postaavat niin harvoin, että unohdan niiden olemassaolon. Ja kun muut eivät bloggaa, en minäkään jaksa. Välillä ajattelen, ettei minulla ole oikein mitään sanottavaakaan. Ja jos onkin, en jaksa keskittyä artikuloimaan ajatuksiani. Minullakin on näemmä nykyisin höttöiset nettiaivot, jotka eivät kykene enää pysähtymään yksittäisten asioiden äärelle. Ajatukseni rönsyävät niin, että pääni sisälle muodostuu liian laajalle ulottuva, hentosäikeinen ja sekava verkko, jonka pukeminen sanoiksi on mahdotonta. Kaikki liittyy kaikkeen, mikään ei liity mihinkään. Kirjoittaminen on käynyt työlääksi. Käynpä katsomassa instafeediä. Olisko jotain uutta telkkarisarjaa? Mitäköhän missäkin facebook-ryhmässä tapahtuu? Pitäisikö mun mennä nettilakkoon joksikin aikaa vai riittäisikö pelkkä somen vähentäminen?
Olen yleensä vuoden vaihteessa tehnyt koontia kuluneen vuoden vaateostoksistani, mikä tuntuu nyt näin kulutuskriittisenä aikana etuoikeutetulta perseilyltä, vaikken ole mitään uutena ostanutkaan enää pitkiin aikoihin. Oli miten oli, olen listannut jo vuosia kaikki ostamani vaatteet ja niiden ostohinnat, mutta viimeisen puolen vuoden aikana en ole listannut mitään. Unohdin kai, tai sitten se ei ole tuntunut enää tärkeältä. Sen tiedän, että olen ostanut tosi paljon vaatteita, minkä on mahdollistanut yrittäjyys second hand-vaatteiden parissa. Houkutuksia on valtavasti, päivittäin. Maailmassa on ihan tosi paljon ihania vaatteita, joista en tietysti voi omistaa ihan jokaista, mutta nähtävästi aika monta kuitenkin. Mainittakoon tässä yhteydessä, että en ole löytänyt vieläkään universumilta tilaamiani mustia, siroja, nauhallisia talvikenkiä edellisten puhkikäveltyjen tilalle. No, eipä tämä talvi kummoiselta vaikuta (ks. kuvat, jotka on otettu tänään), joten ehkä niille ei ole tarvettakaan. Lumen puute rassaa. Olisipa pakkasta (ja siihen keliin sopivat kengät).
Nykyisen ja ehkä edellisenkin työni johdosta tuntuu lähes mahdottomalta, että ostaisin enää koskaan uusia vaatteita (poikkeuksena alusvaatteet ja sukat). Saan ihottumaa pelkästä ajatuksesta, että joutuisin kiertelemään tavallisia vaatekauppoja tai vielä pahempaa, alennusmyyntejä. Kun olen saanut vähän etäisyyttä normivaatekaupan maailmaan, tuntuu entistä käsittämättömämmältä, ettei alaa säädellä enemmän, ettei taustalla ole mitään yhtenäistä vastuullisuussopimusta, alkaen ihan valmistusportaasta myyntiin asti. Jokaisen ihmisen olisi hyvä olla töissä vaatekaupassa vähän aikaa. Veikkaan, että omat kulutustottumukset ja suhtautuminen vaatteisiin muuttuisivat aika nopeasti.
Millaista sitten on second hand -yrittäjyys - no, aika ihanaa. Töitä on tosi paljon, ihan täysin vapaata aikaa ei juurikaan. Rahaa ei tule ovista ja ikkunoista, mutta työ on palkitsevaa ja mielekästä, ennen kaikkea kivaa. On myös mahtavaa pukea töihin päälle ihan mitä haluan. En ole ehkä koskaan aiemmin päässyt nauttimaan vaatekaappini sisällöstä niinkuin nyt. Muutenkin kuuluu hyvää. Elämän perussetti on paremmissa kantimissa kuin aiemmin.
En viitsi lupailla, että postaustahtini tästä paranee, koska ehkä niin käy, ehkä ei. Katsellaan. Ja jos siellä jossain joku tätä lukee, niin hei, mitä sulle kuuluu? On ollut ikävä!
I am not a huge fan of "end of the year"- recaps on blogs, but as it happens, I have a moment to type up a few words. Not that I am going to write up a recap on 2017, because I just don't have the patience. I don't really have the patience for blogging these days - I more or less just post the occasional picture on Instagram and that's about it. It seems that almost all blogs that I used to follow are no longer active. Some have grown commercial, others have drastically changed in content, but mostly people just don't post much. And when others don't write, I haven't either. I have also felt that I don't have a whole lot of say about anything, and even if I do for a split second, all it takes is a few moments for me to realize that I have gotten too lazy to formulate arguments. I suffer from the internet brain. Or whatever it is called - you know, I no longer have the attention spam to focus on a topic, any topic. Oh, let me look at my Instagram feed for a second. Hmm, maybe there's a new TV show I don't know about. Anything going on in my Facebook groups? I don't know if I need a break from the internet, or just from social media. I miss writing, I miss having a slower mind. I also feel like I have lost two thirds of my English vocabulary.
I have often written a post about my clothing-related spending at the end of each year. I have been listing my clothing purchases for years, except that this year I stopped half-way through. I guess I just forgot? What I know is that I have bought a lot of clothes this year, and I have failed to buy that one thing that I really needed: practical black winter lace-up ankle boots, to replace the ones that I wore until they broke. I guess I haven't had the need for new ones, really - we have no snow in southern Finland and the temperatures hover at above freezing (see: pictures in this post, taken today). I miss proper winters. I wish we had some snow. But anywhoo, so I haven't bought winter boots, but I have bought plenty of other clothes. Working with second hand clothes means that temptation abounds. There are way too many amazing clothes in this world, and even if I can't own them all, it appears that I can own quite many, without breaking the bank. I have never enjoyed my wardrobe as much as I do now.
By the way, it is wonderful to wear what one wants to work. I finally have that kind of life. It's awesome. It is also awesome to no longer work in regular clothing retail. Ugh, now that some time has passed, I find it impossible that I'd ever want to buy new clothes again, or god forbid, go to clothing sales. It also seems totally crazy that the clothing industry is not regulated more than it is. There is so much wrong with everything, from manufacturing to retail, that it is really not funny. I think it would benefit many people to have to work in clothing retail for some time. It's hard to not change one's perspective on clothing when one is surrounded by the madness of clothing retail.
So how does it feel then, working with second hand clothing? Well, it's very nice. There is a lot of work and not a whole lot of free time or money. But the work is rewarding. It's fun. I wouldn't change it for the world. On other fronts, life is good, too. The cats are well, Chris is well (except that he needs to get his astigmatism fixed). Everything that is important is well. What more could one ask for? (Maybe, that properly functioning pre-social media brain?)
Nykyisen ja ehkä edellisenkin työni johdosta tuntuu lähes mahdottomalta, että ostaisin enää koskaan uusia vaatteita (poikkeuksena alusvaatteet ja sukat). Saan ihottumaa pelkästä ajatuksesta, että joutuisin kiertelemään tavallisia vaatekauppoja tai vielä pahempaa, alennusmyyntejä. Kun olen saanut vähän etäisyyttä normivaatekaupan maailmaan, tuntuu entistä käsittämättömämmältä, ettei alaa säädellä enemmän, ettei taustalla ole mitään yhtenäistä vastuullisuussopimusta, alkaen ihan valmistusportaasta myyntiin asti. Jokaisen ihmisen olisi hyvä olla töissä vaatekaupassa vähän aikaa. Veikkaan, että omat kulutustottumukset ja suhtautuminen vaatteisiin muuttuisivat aika nopeasti.
Millaista sitten on second hand -yrittäjyys - no, aika ihanaa. Töitä on tosi paljon, ihan täysin vapaata aikaa ei juurikaan. Rahaa ei tule ovista ja ikkunoista, mutta työ on palkitsevaa ja mielekästä, ennen kaikkea kivaa. On myös mahtavaa pukea töihin päälle ihan mitä haluan. En ole ehkä koskaan aiemmin päässyt nauttimaan vaatekaappini sisällöstä niinkuin nyt. Muutenkin kuuluu hyvää. Elämän perussetti on paremmissa kantimissa kuin aiemmin.
En viitsi lupailla, että postaustahtini tästä paranee, koska ehkä niin käy, ehkä ei. Katsellaan. Ja jos siellä jossain joku tätä lukee, niin hei, mitä sulle kuuluu? On ollut ikävä!
I am not a huge fan of "end of the year"- recaps on blogs, but as it happens, I have a moment to type up a few words. Not that I am going to write up a recap on 2017, because I just don't have the patience. I don't really have the patience for blogging these days - I more or less just post the occasional picture on Instagram and that's about it. It seems that almost all blogs that I used to follow are no longer active. Some have grown commercial, others have drastically changed in content, but mostly people just don't post much. And when others don't write, I haven't either. I have also felt that I don't have a whole lot of say about anything, and even if I do for a split second, all it takes is a few moments for me to realize that I have gotten too lazy to formulate arguments. I suffer from the internet brain. Or whatever it is called - you know, I no longer have the attention spam to focus on a topic, any topic. Oh, let me look at my Instagram feed for a second. Hmm, maybe there's a new TV show I don't know about. Anything going on in my Facebook groups? I don't know if I need a break from the internet, or just from social media. I miss writing, I miss having a slower mind. I also feel like I have lost two thirds of my English vocabulary.
I have often written a post about my clothing-related spending at the end of each year. I have been listing my clothing purchases for years, except that this year I stopped half-way through. I guess I just forgot? What I know is that I have bought a lot of clothes this year, and I have failed to buy that one thing that I really needed: practical black winter lace-up ankle boots, to replace the ones that I wore until they broke. I guess I haven't had the need for new ones, really - we have no snow in southern Finland and the temperatures hover at above freezing (see: pictures in this post, taken today). I miss proper winters. I wish we had some snow. But anywhoo, so I haven't bought winter boots, but I have bought plenty of other clothes. Working with second hand clothes means that temptation abounds. There are way too many amazing clothes in this world, and even if I can't own them all, it appears that I can own quite many, without breaking the bank. I have never enjoyed my wardrobe as much as I do now.
By the way, it is wonderful to wear what one wants to work. I finally have that kind of life. It's awesome. It is also awesome to no longer work in regular clothing retail. Ugh, now that some time has passed, I find it impossible that I'd ever want to buy new clothes again, or god forbid, go to clothing sales. It also seems totally crazy that the clothing industry is not regulated more than it is. There is so much wrong with everything, from manufacturing to retail, that it is really not funny. I think it would benefit many people to have to work in clothing retail for some time. It's hard to not change one's perspective on clothing when one is surrounded by the madness of clothing retail.
So how does it feel then, working with second hand clothing? Well, it's very nice. There is a lot of work and not a whole lot of free time or money. But the work is rewarding. It's fun. I wouldn't change it for the world. On other fronts, life is good, too. The cats are well, Chris is well (except that he needs to get his astigmatism fixed). Everything that is important is well. What more could one ask for? (Maybe, that properly functioning pre-social media brain?)
I can't promise that I'll be posting more from now on. Maybe I will, maybe I won't. We shall see. Like I mentioned earlier, I miss writing and I miss having my wits. Perhaps I will make time for occasional ramblings. In case someone, anyone is reading this, how are things in your neck of the woods? I have missed you!
Oh, look, it's an old-fashioned outfit picture - how very 2010 of me!
