Saturday, January 31, 2015

Vakavuudesta / Severe

Meikäläisen Project 333 on kestänyt nyt kuukauden. Alkuinnostuksen jälkeen seurasi totaalinen ahdistus ja tympääntyminen, viikko sitten rukkasin vaatevalintojani. 33 valitsemaani vaatetta ovat nyt kaikki jollain tavalla minulle erityisiä ja rakkaita. Poistin valikoimasta kaikki tylsät ja masentavat kuteet ja toin tilalle lempivaatteitani, joita tykkään käyttää. Pari päivää meni ihan hyvin, nyt tuntuu taas siltä, ettei tästä tule yhtään mitään. Pukeudun kyllä aamuisin nopeasti ja vaivattomasti, mutta mietin joka päivä sivuvinttiin pakkaamiani vaatelaatikoita. Tänään kaipasin yhtä hassua, epäkäytännöllistä lurex-hametta, joka vain sattuisi houkuttelemaan juuri nyt enemmän kuin yksikään rakastamistani lempihameista, jotka roikkuvat henkareilla ulottuvillani. Haasteen kanssa eläminen on mennyt kamalan vakavaksi: jos en halua käyttää joka päivä lempivaatteitani, ehkä ne eivät olekaan niin erityisiä kuin luulen. Olenko materialisti? Eikö mulle riitä mikään?

Etsiessäni jonkinlaista helpotusta fiiliksiini kävin Project 333-blogissa etsimässä rohkaisun sanoja. Uusimmassa postauksessaan Cortney kertoo, miksi Project 333:a kritisoinut Voguen markkinointijohtaja on väärässä pitäessään haastetta, jep, liian vakavana useimmille ihmisille. Kaikki Cortneyn käyttämät argumentit ovat hyviä ja olen niiden kanssa ihan samaa mieltä: turhanpäiväisiin trendeihin sortuminen on typerää, on surullista jättää käyttämättä omistamiaan vaatteita, muodin markkinointikoneista tuottaa kamalaa tuubaa... mutta tämä haaste ei siltikään tee meikäläistä yhtään onnellisemmaksi. Luin liudan postausta ja haastetta ylistäviä kommentteja enkä saanut niistäkään mitään irti. Courtney peräänkuuluttaa oikeaa asennetta, jonka avulla haaste on hauska ja avartava. Asenteeni on varmaankin väärä, koska minä vain luisun kohti aina vain vakavampaa suhtautumista vaatteisiin. Minulla ei ole yhtään kivaa.

---

It's been a month now since I started Project 333. After my initial enthusiasm wore out, I started to feel bored and anxious. A week ago I swapped out some items in my selection of 33 pieces of clothing: I took out everything that was boring and depressing, and brought in clothes I love. I was doing fine for a few days, but today I once again feel like this just isn't working. I get dressed quickly in the mornings, without any trouble, but I constantly find myself thinking about the clothes I have packed away. Today I missed a silly, totally unpractical lurex-skirt I have packed into one of the boxes in the attic, how I'd rather wear it than any of my favorite skirts I have at my disposal. Living with the challenge feels really severe: if I don't want to wear my favorite clothes every day, does it mean that I don't care about them after all? Am I a materialist? Isn't anything enough?

As I tried to figure out what was wrong, I visited the Project 333 blog and read the latest post about why a Vogue marketing director was wrong when labeling the challenge, yup, too severe for most people. I agreed with everything that Courtney wrote: that the marketing machinery behind the fashion industry is full of BS, that it's sad to not wear the clothes one owns, that silly trends are a waste of time and money... but this challenge just isn't making me happy. I read the praise-filled comments, tried to get something out of them, to no avail. It seems like everyone else out there loves Project 333. Courtney says that "with the right approach, you’ll have a little fun and open doors you never knew existed". There must be something wrong with my attitude then, because the only change I truly feel is that my approach to clothes is becoming more and more severe every day. I am not having any fun.

11 comments:

  1. Nyt voisin kai sanoa... "mitäs minä sanoin...", mutta olishan se vähän julmaa kai ;). Mutta jos ei ole kivaa, niin sitten on kyllä mun mielestä turha hampaat irvessä väkisin yrittää. Elämä taitaa olla pikkasen liian lyhyt sellaiseen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, pääsit sanomaan kumminkin. ;) Onhan tästä haasteesta ollut jotain hyötyäkin - tää on aika paljon valottanut sitä, että millasia vaatteita oikeasti tykkään käyttää (ja mitä en käytä ollenkaan), ja ehkä tässä on selkeytynyt sekin, että pitäis vaan pitää kiinni siitä systeemistä, että jostain pitää luopua jos jotain uutta ostaa. Ja oikeesti pitää osata luopua niistä vaatteista, joita ei koskaan käytä. Sitten kun haen jossain vaiheessa laatikoita tuolta vintiltä, niin voipi olla, että varmaankin sieltä lähtee yllättävänkin iso kasa vaatteita poistoon. :)

      Delete
  2. I really think you should stop. There is no shame in changing your mind! And, of course you don't want to wear a lure skirt every day,but of course, sometimes that is just what you want, so why on earth would it be goodin any way for you not to wear it when you want to? (Unless you are going to the funeral of someone who would not have appreciated it, or course). Maybe you need a different sort of challenge, such as: pick 30 items from you wardrobe that you love but don't wear, and come up with an outfit for each of them over the next however long.

    ReplyDelete
  3. PS. Sorry for the typos, for,some reason my iPad won't let me go back within the text and fix them! *lurex *good in.

    ReplyDelete
  4. Or, I wanted to say, not only is changing your mind ok, but also having to try something out in order to determine whether or not it suits you, is not a failing! I'm sure some people start out this challenge thinking it will be really hard, only to find that in fact they like it. But that doesn't mean that you cannot try it out, only to find that it doesn't suit you at all. You haven't failed, then, you have merely quickly established that the tiny wardrobe it not for you. Also, the post you link to mainly argues the case for 333 as opposed to going shopping for the latest trends on a regular basis. That's really not the same as adopting the project when you have an extensive wardrobe that has been built up for very little money, from second hand sources, and based on what you like rather than keeping up. I would venture that you are not the target participant.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you for your lovely comments, Radostin! :) Yesterday I was feeling pretty low about the challenge, today I'm on board with you: this just isn't for me, and that is okay. It's not the end of the world. You might be right about me not being the best possible participant in this challenge. I pretty much just shop second-hand (okay, a little too much second-hand, I admit) and I am already very strongly against mindless consumerism. I have also figured out a while back that I am not a minimalist in the sense that people understand the term these days (owning very little, promoting a certain type of aesthetic). If I am honest with myself, I don't really have trouble culling my wardrobe. If I stop to think about it, I know what I wear and don't wear. For whatever reason things just got a little out of hand last year. I guess I just need to get back to doing what I've successfully done before, which is controlling the amount of clothes I have by letting go of something when I buy something new.

      Delete
  5. Minusta taas osa Courtneyn vasta-argumenteista oli vähän aiheesta sivuun. Siis että lapset tuntevat merkit paremmin kuin maantieteen, jaajaa hohhoijaa, eihän p333 mitenkään ole ristiriidassa merkkivaatteiden kanssa. Minä ainakin olen Jane marple-merkin himofani vaikka P333 on mielestäni parhaita keksintöjä ikinä.

    Mut ajattele nyt, himoitset tällä hetkellä kiihkeästi hametta joka sinulla on vintillä laatikossa. Jos se olisi sinulla käden ulottuvilla, niin himoitsisitko sitten jotain hassua vaatetta, jonka näit kirppiksellä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ehkä nuo Courtneyn argumentit eivät siksi oikein tuottaneet minussa mitään "valaistumista" tai en kokenut niistä olevan oikein mitään apua, koska ne olivat itse asian vierestä. (Myöhemmin kävin vielä lukaisemassa sen artikkelin, jossa Voguen tyyppi oli haastetta arvostellut, ja itse asiassa markkinointijohtajakin puhui ajatuksella ostamisen tärkeydestä ja siitä, että ihmiset ostavat nykyisin varovaisemmin kuin ennen, ja että se on hyvä asia.)

      Tarkoitatko tuolla kysymyksellä sitä, että haluamme aina sitä, mitä emme voi saada tai sitä, mitä emme jo omista..? Kyllä siinä varmaankin on totuuden siemen, että uusi on usein vanhaa kiinnostavampi. Mutta toisaalta, olen jättänyt tosi monta vaatetta ostamatta siksi, että vaatekaapissani on joku vastaava vaate, josta jo tykkään paljon enemmän. Tunnustan kyllä sen, että olen mielialapukeutuja, mikä vaikuttaa siihen, että vaatekaapissani on monen eri tyylisiä vaatteita. On päiviä, jolloin minun on pakko saada päälle jotain kirkkaanpunaista, toisina päivinä taas valitsen ankean harmaata. Yhtenä päivänä koen tarvetta pukeutua konservatiiviseen villahameeseen ja toisena lurexiin... en oikein tiedä, kertooko se häilyvästä tyyli-identiteetistä vai pelkästä vaihtelunhalusta, molemmista vai ei kummastakaan.

      Delete
    2. Tarkoitan just sitä, että jos on vakavasti vaihtelunhaluinen luonne, niin ainahan sitä kaipaa just jotain mitä ei sillä hetkellä ole. Jos on arkistoinut osan vaatteista ullakolle, niin sitten suuntaa ajatukset niihin, jos taas kaikki on silmien edessä, niin uutta vaihtelua löytyy kaupasta (/kirppikseltä). En tietysti varmaksi tiedä, päteekö tämä juuri sinuun. Mutta kyllä se ainakin minuun päti, ennen "valaistumistani". Nyt ajattelen juuri tulevaa kevättä, ja kaikkia ihania kevätvaatteita jotka odottavat kellarissa laatikossaan. Vaihtelunhalu ei ole hävinnyt mihinkään, olen vain opetellut vähän hitaampaan tahtiin toteuttaa sitä. Ja sitten toisaalta keksimään jotain uutta niistä vaatteista jotka ovat käytössä, niin että niistä saa vielä enemmän irti. Mulla on sekä konservatiivisia jakkupukupäiviä, että höpsöjä hattuharso- ja pitsipilvipäiviä, ja joskus jakkupuku ja hattuharso löytää toisensa ja onkin jotain ihan uutta taas. Kaikki ei tietysti toimi kaikilla, ja kai on mahdollista että p333 ei vaan sovi sinulle. Mutta mielestäni mikään mitä olet maininnut (kuten ei-minimalistinen tyyli ja tunnepukeutuminen) ei itsessään ole este sen toimimiselle.

      Delete
    3. Jep, kun tarkemmin asiaa mietin, niin ei tässä varmaan mitään "oikeita" esteitä haasteen toimivuudelle olekaan, vastakkain ovat "pystynkö" ja "haluanko". Musta tuntuu, että analysoin kohta itseni ja tyylini ja vaatevalintani ihan puhki tän haasteen kanssa, tämä mietityttää niin paljon, että mun pää on ihan pyörällä. Motivaatio alkaa olla ihan nollassa ja väsyttää vaan koko juttu. En ole vielä hakenut varastosta muita vaatteitani, eli haastevaatteilla pukeudun edelleen. Mulla pitäisi olla joku vipu päässä, jonka voisin napsauttaa off-asentoon, jotta ajattelisin joskus vähän vähemmän...

      Delete
  6. Mainiota keskustelua taalla. Hyva hyva.

    ReplyDelete