Saturday, March 28, 2015

Pinteessä; tai Viimeiset ajatukset Project 333:sta / Pinched; or The Final Thoughts on Project 333

Vanhuus ei tule yksin: iskiashermoni on pinteessä, ja linkkaan menemään kuin jonkun kuuluisan kirkon kellonsoittaja. En ollut suunnitellut viikonlopuksi mitään kummoisempaa ohjelmaa, mutta järjettömän kipeä pakara rajoittaa nyt kyllä menoa ja meininkiä harmittavalla tavalla. Kotona pysytään, ja liikehdintäni rajoittuu varovaisiin venyttelyihin.

Koska maaliskuu lähestyy loppuaan, on aika tehdä jonkin sortin loppuanalyysi Project 333:sta, jonka tarkoituksena oli valikoida 33 vaatetta, joita käytetään kolme kuukautta. Aloitin haasteen joulukuun lopulla intoa (ja pienoista kauhua) puhkuen, ilman suurempia odotuksia. Kolmeksi kuukaudeksi valikoitui 33 vaatetta aika helposti, mutta vain hetkeä myöhemmin oli aika selvää, että olin tullut valinneeksi vähän vääränlaisia vaatteita. Koko homma alkoi ahdistaa ja tuntua liian vakavalta tosi nopeasti. Hain epätoivoissani kaikenlaisia porsaanreikiä ja ostin pari uutta vaatetta, kunnes päätin olla stressaamatta liikoja. Lakkasin pitämästä kirjaa, hain muutamia ylimääräisiä vaatteita käyttöön varastosta, ja 33 vaatetta vaihtui jokseenkin epämääräiseen lukuun. Lakkasin analysoimasta ja suorittamasta. Sillä tiellä olen vieläkin.

Päällimmäiset käytännön huomioni Project 333:sta ovat:

1) Project 333:sta sanotaan, että keliolosuhteilla ei ole niin väliä, ja että haaste toimii kaikilla leveysasteilla. Etelä-Pohjanmaan tammi-maaliskuu ei kyllä ainakaan minulle ollut mitenkään kovin helppo aikahaarukka. Kylmimmillään kelit olivat -20 asteessa, lämpimimmillään +10:ssä. Oli narskuvaa pakkaslunta, korkeahkoja hankia, vesisadetta, mutaa ja sohjoa. En suosittele skeptistä maalla asuvaa vaatenarkkaria kokeilemaan haastetta ensimmäistä kertaa tähän vuodenaikaan, joka on pukeutumisen kannalta vähän masentava muutenkin. 

2) 33 vaatteella tai vähemmälläkin pärjää ihan hyvin, tai oikeammin: pärjää, jos haluaa. Jos ei oikeasti halua, niin haaste on huomattavasti hankalampi. Itseltäni voisin kysyä, halusinko oikeasti missään vaiheessa testata, pärjäänkö erittäin reilusti vähemmällä vaatemäärällä. Vastaus on, että en tarpeeksi. Jos olen ihan rehellinen, niin pidän siitä, että minulla on paljon vaatteita. Liika on liikaa, tietysti, ja aloittaessani Project 333:n olin luisunut shoppailukierteeseen. Sen sijaan, että halusin kokeilla, pärjäänkö "vain" 33 vaatteella, halusin ehkä enemmänkin selkeyttä siihen, mitä vaatteita käytän ja mitä en, ja miksi. Näihin kysymyksiin Project 333 kyllä antoi vastauksia.

3) Oliko haasteesta hyötyä? Kyllä, ehdottomasti. Haasteen ansiosta olen pukeutunut aamuisin nopeammin. En ole liikoja tuhlaillut aikaa peilin edessä seisomiseen ja vaatekaappi on pysynyt siistinä. Olen Project 333:n myötä luopunut aika isosta määrästä vaatteita, jotka ovat "ihan kivoja" tai joita en koskaan käytä. 

4) Omalla kohdallani Project 333 oli ihan hyödyllinen, muttei mikään tajuntaa räjäyttävä kokemus. Koin haasteen paikoin todella ahdistavaksi. Ongelmakohtani olivat ihan samanlaisia Project 333:ssa kuin muissakin kokeilemissani vaatehaasteissa: lähdin alkuinnostuksen jälkeen etsimään porsaanreikiä, ja sorruin suutuspäissäni ostamaan uusia vaatteita. En pidä säännöistä, ja lähden alitajuisesti (ja joskus ihan tajuisestikin) haastamaan niitä. Paras kokeilemani käytäntö vaatemäärän ja shoppailun kontrollointiin on edelleen se, että joudun luopumaan jostain, jos ostan jotain uutta. Tämä tietysti edellyttää sitä, että alkupisteessä olemassaoleva vaatemäärä on edes jotenkin hallinnassa. Hallinnan saavuttamiseksi on hyvä omistaa kokovartalopeili ja rehellinen ystävä.

5) Suosittelenko Project 333:a muille? Kyllä, mutta tietyin ehdoin. Motivaatio on a ja o. Mikään vaatehaaste ei ole oikotie onneen. Jos on tunne- ja terapiashoppailija, on aina syytä pohtia, miksi vaatteiden ostaminen tuntuu niin hyvältä ja miksi shoppailukielto tuntuu niin ylitsepääsemättömältä. Jos ei tunnista omia shoppailun sudenkuoppiaan, sitä sortuu heti tiesminkäkin haasteen jälkeen (tai aikana) uudelleen samaan kierteeseen. Ymmärrän kyllä niitä, joille Project 333 on juuri se oikea haaste, paras monien muiden joukossa. Se antaa sopivasti vapautta valita itse, se on melko joustava mutta samalla järjestelmällinen, rajoitettu vaatemäärä antaa hyvät mahdollisuudet kehittää omaa tyyliä ja "signature look"ia, ja haasteen takana toimii nettiyhteisö, jolta saattaa saada tarvitsemaansa tukea. (Itse kyllä pidän Project 333:n facebook-porukkaa turhan hurmoksellisena.) 

Summa summarum: Project 333:n seurauksena vaatemääräni on pienentynyt ja vaatekaapin sisältö on järkevöitynyt. Olisin kyllä luultavasti saavuttanut samat asiat lyhyemmässä ajassa, jos olisin vain roudannut kaikki vaatteeni yhteen paikkaan, sovittanut kaikkea rehellisesti, ja tehnyt perinteiset säilytä-kierrätä-heitä pois-kasat. Mutta tulipahan kokeiltua. Edelleen suosittelen kaikille vaatekaapin sisällön kanssa kamppaileville Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi-kirjaa. Se on kertakaikkiaan mainio opus. Itse sain kaikista eniten iloa tyylitaulukko- ja budjetointiosioista, joiden ansiosta minulla on nyt huomattavasti fiksumpi lähestymistapa vaatteiden ostamiseen ja vaatteisiin liittyvään rahankäyttöön.  

---

Older age comes with its disadvantages: I have a pinched sciatic nerve and my walk resembles that of a well-known church tower's hunchback. I didn't have a whole lot planned for the weekend, but right now I'm pretty much just stuck at home, with the mind-blowing goal of doing some careful stretching.

Since I can't really do a whole lot and since March is drawing to a close (I know, it's shocking) I figured that it would be a good time to share my final thoughts on Project 333. As you guys know, I started the challenge  feeling desperate, enthusiastic and doubtful. The point of the challenge was to pick 33 pieces of clothing for three months. I managed to choose 33 pieces of clothing quite easily, but it quickly dawned on me that I had picked the wrong types of clothes. Soon the challenge started to feel very severe and serious. I got annoyed, started looking for loopholes and bought some new clothes. It didn't get any better until I just stopped over-thinking it. I ended up with a few more than 33 pieces of clothing in rotation, and that's the situation as it stands today.

So here are my final thoughts on Project 333:

1) They say that climate and weather conditions aren't an issue for Project 333, but I disagree. At least for someone who is trying it out for the first time, the January-March time slot is very, very challenging. It's a somewhat depressing time of the year to get dressed in the first place, and in our neck of the woods, the temperatures ranged from -20 to +10 degrees Celsius. There was snow, slush and mud, there was rain, sleet, and I don't even know what. If you are a little bit skeptical about the whole thing but want to give Project 333 a go, choose a better (meaning easier) time frame than I did.

2) You can very easily cope with having 33 pieces of clothing to wear, or fewer. It's more of a question of want, really. If you don't actually want to get by with fewer clothes, Project 333 can be challenging. If I'm being honest, I quite like having a lot of clothes. Too much is too much, of course. When I started the challenge, I had let myself slide, things were out of control, and I had gone back to my old ways of buying clothes to reward myself. More than anything, I wanted some clarity about which clothes I actually wear and why. Did Project 333 provide answers to those questions? Certainly.

3) Project 333 was useful. It was easy to get dressed in the mornings, and my wardrobe stayed nice and neat. I've since culled my wardrobe a fair bit and donated clothes I never wear to charity. 

4) So yes, Project 333 was useful, but there's a BUT. I found that I had exactly the same problems with Project 333 as I've had with any other clothing-related challenge in the past. I get annoyed at the rules, cave in, start buying new stuff. I am starting to think that I just don't like rules. It's almost as if my sub-conscious (and sometimes even the conscious) wants to break the rules. Project 333 was no different. I still find that the best way for me to control the contents of my wardrobe is to get rid of something if I buy something new. Of course, in order for something like that to work, one must have the original amount of clothes under control. In order to achieve that, I recommend the company of a full-sized mirror and a reliable friend.

5) Do I recommend Project 333? Yes, but with certain reservations. A clothing challenge is never a simple short-cut to happiness. If you are an emotional shopper, if you are shopaholic, you should always carefully consider the reasons behind your behavior. If you don't recognize your problems, you're just going to fall back to your old ways after any challenge is over. I understand those for whom Project 333 is the best challenge out there: there's freedom to choose and make it your own, it's quite flexible but it provides structure, the limited amount of clothes at your disposal challenges you to develop a signature look, and the online support is available, although I found the facebook-group to be a little too... borderline religious to the cause. 

So here's my two cents: as a result of Project 333, I now have fewer clothes and my wardrobe consists of clothes I actually wear. I wonder, though, if I had reached the same goal simply by trying on every single pieces of clothing I own, and doing the typical "save-recycle-bin"-thing. But at least I can say that I tried it. I wish Rinna Saramäki's excellent book "Hyvän mielen vaatekaappi" was available in English, because it's the best book on wardrobe control I've come across. Before, during and after the challenge, the book has provided me with some great advice as to how to figure out what I really wear and how to control my spending.

3 comments:

  1. Sending you get better real fast wishes Tiia! You should be writing articles for fashion magazines with your interest in fashion and the analysis you come up with! You're so good. And you should have a shop like your sister's where you could indulge your passion - buy fab vintage clothes, wear and model them for your customers and then sell them when you can part with them. Maybe you've done it already though!

    ReplyDelete
  2. Thank you for your comment on my blog - you deserve to have lots of readers every day. So often you articulate what I am thinking but I can't seem to find the right words.

    ReplyDelete