Sunday, September 11, 2016

Puhvihihojen puolustuspuhe / On the Defence of Puffy Sleeves


Bongasin viikko sitten kirpparilta kirjaillun farkkutakin, jonka erikoinen pesu ja pastellikukkasten vyöry pistivät miettimään: onko tää nyt ihan kamala vai oikeastaan tosi ihana? Postasin pienen kuvan Instagramiin, jossa ikäänkuin jälkiajatuksena mainitsin myös sen, että farkkutakissa on puhvihihat. Kukkakirjailut ja pesu eivät herättäneet kommentoijissa intohimoja, mutta puhvihihojen kohdalla olikin jo toinen tilanne. Stylistikaveri kommentoi, että nykymuodissa menee suurinpiirtein kaikki, paitsi puhvihihat - ne ovat ehdoton no-no. Muutama ehdotti hihojen pois leikkaamista. Ja minä siinä sitten pohdiskelin, että tykkään oikeasti kaikenlaisista puhvihihoista, ja minusta ne näyttävät nyt jopa ajankohtaisilta. Tosin viktoriaanisen ajan korkeakauluksiset ja puhvihihaiset puserot ja niiden replikaatiot ovat olleet minusta ihania aina: olen pukeutunut puhvihihoihin jo vuosikausia.

Puhvihihoissa on draaman tuntua, romantiikkaa, salaperäisyyttä, vanhan ajan viehätystä. Viekää vaikka tuhkatkin pesästä, mutta puhvihihojani ette vie!

Vasemmalta oikealle: puhvihihoissa kuusivuotissynttäreilläni 1984, Slovakian rajalla 2003, Helsingissä 2008
From left: wearing puffy sleeves on my 6th birthday in 1984, on the Slovakian border in 2003, in Helsinki in 2008

- - -

I found an embroidered denim jacket at the flea market a week ago. The wash of the denim was a little unusual, as of course was the rich, pastel-coloured flower embroidery. I couldn't decide if the jacket was horrible or really, really cool, so I posted a small photo on Instagram and added something like an afterthought about the jacket having puffy sleeves. The flower embroidery or the wash of the denim gathered no objections, but the puffy sleeves had people unsure. A stylist pal of mine stated that puffy sleeves are an absolute no-no: in the current fashion/personal style framework, everything goes - except puffy sleeves. A few suggested cutting the sleeves off. I was left thinking that I actually really like puffy sleeves. I've liked puffy sleeves for a long, long time, ever since my childhood love affair with Victorian-era-type high-collared, puffy-sleeved blouses and dresses. I have a lot of puffy-sleeved blouses, jackets and dresses in my wardrobe: some are flamboyant, others disciplined, some are soft and feminine, others more structured. All of them are awesome.

Puhvihihoissa tänään
Wearing puffy sleeves today

I think I kind of love puffy sleeves. They have a certain level of drama and romance about them, they are a little mysterious, they hint at a different era. Fashions may come and go, and say what you will, but no one can take away my puffy sleeves!

11 comments:

  1. I love this jacket and wouldn't change a thing about it. As to the puffy sleeves, think of it this way, you will be on the cutting edge of fashion when they do come back in. And with all the talk about fashion moving toward the 80's again, I suspect it won't be long before everyone is changing their attitude about puffy sleeves.

    I think everyone should wear what makes them happy, not necessarily what's on the runway or considered acceptable. For the last several years I've been wearing exactly what makes me happy and will never change back to dressing to please others.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Agreed, re: wearing what makes you happy - that's what it's all about! Happiness never goes out of style, even if puffy sleeves might. ;) Thanks for the lovely comment. :)

      Delete
  2. Oijoi, tuli hirveen syyllinen olo. Saanen puolustautua, että oletin tuolloin instakuvasi tekstin perusteella, että juurikin nämä hihat epäilyttivät sinua. Nyt kun kävin tsekkaamassa kuvan ja tekstin uudestaan, mietin että ehkä peilasin vain omia tuntemuksiani puhveista sinun ajatuksiksi. Kuvatekstisi olikin vain toteamus.

    En itse käytä puhveja, koska en koe niitä omikseni, mutta pakko myöntää että ihailen niitä muiden yllä ja lehtikuvissa. Eräs Novitan metsänvihreä neulemalli puhvihihoineen kummittelee vuodesta toiseen mielessäni.

    Olisin luultavasti itsekin vienyt jakun kirpulta kotiin ihan vaan siksi, että se on niin hieno. Ei tommosia jätetä kirpparille. =) Tiedä sitten olisinko ikinä käyttänyt, mutta vaikka sitten vain koristeeksi seinälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei saa potea syyllisyyttä. :) Nää on just hyviä tilanteita, kun joutuu perustelemaan itselleen, miksi pitää jostain. En ole edes aikaisemmin mieltänyt itseäni puhvihihaihmiseksi, mutta tämän jutun takia tajusin ihan konkreettisesti, että hei, ne todellakin kuuluu mun vaatekaappiin! :) (Ja juuri itsekin mietin noita omia sanavalintojani, että tulikoha instassa puhvihihoille kyytiä sen takia, miten olin omat sanani asetellut.)

      Delete
  3. Useimmiten vaatteet ovat minulle aihe, jota en kommentoi, mutta puhvihihat saavat mieleni lämpenemään. Tuo farkkutakki on nimittäin mielestäni täydellinen! Puhvihihojen voima on siinä, että ne tasapainottavat (suhteessa) luihuhartiaisen kehoa. Olen ommellut hihoihini salaa puffia silloinkin, kun muilla on ollut päällään raglan-malleja. Mummoni oppien mukaan ryhti hartioissa nostaa koko kropan kuntoon, joten puhvi - tervetuloa (mutta hillittynä, kiitos)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, nyt kun kattelen tuota takkia, niin ihmettelen, että miksi ylipäätään epäröin. No, ehkä eniten on mietityttänyt tuo erikoinen pesu, joka muistuttaa 2000-luvun alusta. :)

      Olet ihan oikeassa tuosta puhvihihojen tasapainottavasta efektistä. Mäkin olen yläkropaltani pienikokoinen, joten ne tuntuvat sopivan mulle. Kunhan eivät ole sellaiset hurjat Dynastia-sarjan puhvit - rajansa kaikella... :)

      Delete
  4. Keep wearing your puffy sleeves they suit you!Sweet that you have loved them since you were a little girl. Look how quickly you were changing and taking the photos 😄

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Thank you Susan!

      My husband asked me why it took me longer to change from the first blouse to the second (compared to the other ones), and the answer is: difficult buttons! But yes, I was pretty fast! (Goes to show, I guess, that I could never have the patience to do proper "photo shoots" for the blog like some bloggers do. :D )

      Delete
  5. Hooray for puffy sleeves AND wearing what makes you feel happy!

    ReplyDelete
  6. Siis ihan täysillä tässä mukana myös! Eläköön puhvihihat ja varsinkin toi ihana jakku. Niin nään ton edustamassa 2000-luvun vintagea vuosikymmenten päästä.

    ReplyDelete
  7. Siis sulle jos jollekin sopii puhvihihat. En lämpeä niille itseni päällä (näytän turvonneelta papukaijalta) mutta kaiholla katselen kaikkia joita ne pukevat. Kuten sua. Ah!

    ReplyDelete